KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Savossa 3.-10.6. ja 18.-30.6.
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Helsingissä 13.8.






lauantai 11. marraskuuta 2023

TTT: Saituri (näytelmä)

 


Saiturin ohjauksessa on enemmän tyhjyyttä kuin ajatusta
TTT:n isolla näyttämöllä en ole vuosiin nähnyt mitään, koska mitään nähtävää ei ole ollut, pelkkää musikaalimössöä mummoluokalle. 

Tänään menin katsomaan "Saiturin", kun ei parempaakaan teattereissa ollut, ei edes Helsingissä junamatkan päässä. Katsomo oli enintään puolillaan, minkä aluksi oletin johtuvan siitä että mössöön tottuneella vakioyleisöllä on niin vähän luottamusta Oikean Näytelmän esillepanoon. Mutta viidakkorumpu taitaa olla todennäköisempi selitys. Sana on levinnyt, että TTT:n "Saituri" on muotopuoli tuotanto, epäonnistunut yritys lisätä selittävä metataso muutoin perinteitä noudattavaan esitykseen. 

Tällainen puhvettipitoinen teatterikäsitys on tullut TTT:ssä voimaan nykyisen johtajan Otso Kauton aikakaudella. Sikäli on kohtuullista, että johtajan ja ohjaajan hatun riisunut Kautto itse paikkasi tämäniltaisen (11.11.) esityksen sivuosanäyttelijää – mutta tapa jolla hän sen toteutti, tepastelemalla näyttämöllä plari kädessä, vahvisti esitykseen kömpelösti ympättyä metakommentaaria. Tekipä törpön vaikutelman.

Jos tuo näytelmän metataso olisi sovitettu esitykseen alusta alkaen jonkin dramaturgisen näkemyksen mukaisesti, eivät esitystä keskeyttävät pätkäluennot rahan ja velan merkityksestä olisi haitanneet, ei myöskään Kauton herrastelu talonsa ykkösnäyttämöllä... ja korona-aikanahan jo opittiin että mikä tahansa esitysratkaisu on isossakin teatterissa parempi kuin ettei esityksiä lainkaan... mutta nuo Hesarin taloustoimittajan laatimat pätkäluennot ovat kuin wikipediasta copypastettuja. 

Teatterissa 101-luennot eivät toimi, vaikka ne kuinka osoittaisi täsmäyleisölle, laitosteatterissa halpaa kuoharia litkivälle keskiluokalle, kuten hesarilainen Raeste & Kautto kritiikkinsä muotoilevat... ja vaikka yleisö hörähtelisi pilkalle kuuliaisesti. 

Hei, Otso Kautto, minulla on sinulle terveisiä: ironian laatu ei piile osumatarkkuudessa, vaan omaperäisyydessä. Muutenhan voisitkin korvata näyttelijät stand-up-pelleillä.


Onneksi "Saiturin" käännös oli alkuteoksen kielellisille nokkeluuksille uskollinen, ja näyttelijät niin sisällä riimittelevien repliikkien välttämättömissä rytminmuutoksissa, että esitystä voi sinänsä (kuulokuvina?) suositella klassikkojen ystäville. Lisäksi saituri Harpagonia esittävässä Auvo Vihrossa on sellaista ilveilijän luonnonlahjakasta karismaa kuin miten voisi Vesa Vierikon kuvitella tekevän vastaavan roolin. Hän pitää esityksen arvokkuuden kasassa ja näytelmän keskeisen motiivin, ahneuden, liikkeessä. Pidin erityisesti siitä, että Vihro ei tee saiturin hahmosta lipevää tai niljakasta. Kun muut näytelmän hahmot ahnehtivat sokeasti jotain lisää, rahaa tai rakkautta, Harpagon on saituudessaan myötäelettävä pragmaatikko: hänelle uudessa on arvoa vain jos se on halpaa.

Isolle näyttämölle "Saituri" on ikävä kyllä lavastettu miellyttämään silmää eikä aivoja, koska ohjaaja Kautolla ei ole ollut näkemystä minkä verran hän haluaa sovittaa tekstiä ESITYKSEN ehdoilla. Tolkuttoman suureellisten taustalavastusten edessä näyttelijät on ohjattu läiskimään sulkapalloa ja juoksemaan ympyrää ja tasapainoilemaan keskeltä nousevalla lavalla, jotta he eivät täysin hukkuisi valtavan tyhjän lavan hämäryyteen. Musiikki tuntui soivan taustalla lähes kaiken aikaa, koska niin vähän ohjaaja Kautto luottaa näyttelijöidensä ja yleisönsä kykyyn sulattaa Molièren kieltä.

Mielenkiintoinen muistutus isonkin näyttämön LUOVASTA tilan käytöstä on ylälämpiöön katettu näyttely Hannu Lindholmin lavastusten pienoismalleista. Sitä alansa ja talonsa historiaa voisi Kauttokin joskus opiskella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti