KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Savossa 18.-28.6.
- Jyväscolan F-conissa 7.7.
- Helsingissä 9.7.
- Savossa 10.7.-19.7.
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Helsingissä 13.8.






keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Ääni kommunistille, sormi kristityille

 

Rekonstruoitu kohtaus: Soikkeli vs. inkvisitio
Joulukuussa näytin vahingossa keskisormea kansanedustajalle. Koska rikos on juuri nyt vanhentunut –  vaalikausi on tänään virallisesti ohitse – asian voi mainita ilman maailmankatsomuksellista tai rikousoikeudellista paatosta. 

En ylipäänsä kuljeksi kaupungilla mieltäni osoittamassa edes silloin kun siihen olisi syytä. Eikä keskarin näyttäminen ollut kummempi kuin primitiivinen reaktio siihen, että kristittyjen VAALITELTALTA huutelivat hakemaan hernekeittoa. 

En siis näyttänyt keskaria itse kansanedustajalle vaan heidän teltalleen. 

Enkä edes tiennyt että kyseistä telttaa pitävä henkilö oli senaattori. Mutta tämän senaattorin eli Sari Tanuksen henk koht avustaja oli kaksimetrinen äijä, joka juoksi minut nopeasti kiinni ja kysyi uhkaavaan sävyyn mitä oikein sanoin. Vastasin, että haistatan pitkät kristityille. 

Hän toisti kysymyksen testatakseen pettääkö rohkeuteni, niin kuin kristityillä on tapana. Tuossa vaiheessa en tietenkään vielä tiennyt, että uhkailijani oli senaattori Tanuksen puoliso, Jukka Salmi, joka on tänä talvena ollut uutisissa mm. kommenteillaan sukupuolipolitiikasta – muuten olisin saattanut pelästyksestä huolimatta sanoa hänelle jotain hyvinkin maailmanlopunkatsomuksellista. 

Tuossa kristillisesti kriisiytyneessä tilanteessa senaattori Tanus itse puuttui peliin, ehkäpä tietäen, millaisiin kahnauksiin hänen henk koht avustajansa joutuu torikeskusteluissa. Tanus oli siviiliammattinsa eli gynekologin tapaisesti sovitteleva ja tiedusteleva. Mutta kristillisdemokraatti on minun silmissäni kolminkertainen huijari (= vie ihmisiltä rahat, vallan ja järkiperustelun mahdollisuuden), joten viimeistä sanaa saamatta kävelin tieheni... ja niin pian kuin lakkasin kiroilemasta lähetin hakemuksen Vapaa-ajattelijoihin.


Vapaa-ajattelijoiden järjestämä vaalipaneeli helmikuussa oli ainoa poliittinen tilaisuus, jossa tämän kevään parlamenttivaaleihin edes passiivisesti osallistuin. Oikeata keskusteluahan tilaisuudessa ei kuultu, koska juuri tuohon paneeliin oli saatu niin pieniä ehdokkaita, ettei heillä ollut oikein itsevarmuutta argumentoida ja ottaa mittaa toisistaan. Feministisen puolueen ehdokas oli ainoa, joka osasi analysoida kysymyksiä, mutta en minä kuitenkaan heitä sitten äänestänyt, koska se olisi ollut pelkkä mielipideääni.

Ja kai vaaleissa on tarkoitus osoittaa TAHTOA eikä mielipiteitä? 

Vuosikaudet olen äänestänyt omaa puoluettani Vasemmistoliittoa ja sitä ennen Vihreitä, mutta ääni niille olisi nykytilanteessa, vasemmistovihreän hallituskauden jälkeen, jopa vähempimerkityksinen kuin mielipiteen osoitus. Se olisi samanlaista hymistelyä kuin mitä ammattipoliitikkojen puheet keskimäärin ovat.

Päätin antaa ääneni kommunistille, jotta ääni menisi vasemmammalle kuin Vasemmistoliitto. 

Toki 'omassakin' puolueessa löytyy aitoja vakaumuksellisia vasemmistolaisia, etenkin Kontula, joka edustaa suorastaan epätodellisen täydellisesti kaikkea mitä vasemmistossa arvostan. Mutta ääni Kontulalle olisi merkinnyt hymistelyä sille vasemmistovihreälle hallitukselle, jonka ministerit laskevat selvinneensä viime vuosista erinomaisesti, kun saivat kriisejä hoitavat virkamiehet pysymään tehtävissään läpi hallituskauden. Mutta ITSENSÄ MITTAISTA kritiikkiä, sellaista kuin niiden puolueohjelmat edellyttäisivät, Vasemmisto ja Vihreät eivät ole esittäneet suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseksi.

Kukaan muu ei onneksi testaa poliittista vakaumustani kuin lapsemme, jota selvästi huvittaa se, miten hänen ikätoverinsa pelkäävät kaikkea missä esiintyvät sanat "vasemmisto", "sosialismi" tai "kommunismi". Silti lapsen on vaikea muistaa, kannattavatko vanhemmat nyt enemmän sitä "vasemmistoa" vai "oikeistoa". Niin sumuinen (tai sumutettu...) on poliittinen kenttä Suomessa.


 

Vasemmistolaisuus ei ole kellekään Suomessa vaivaton asia selitettäväksi. Viime vuonna lukemistani kirjoista TÄSSÄKIN suhteessa herättelevin oli Jylhämön "Digi-askeesi", jossa pohditaan hyviä syitä profiloitua marxilaiseksi. Niin minäkin tekisin jos olisin yhtään poliittisesti oppineempi. 

"Sosialistikin" on iso sana, vähän nolostuttavakin, jos asuu omistusasunnossa ja ahnehtii kirjoja omakseen. Ei-aivan-sattumalta Kulttuurivihkojen uusimmassa numerossa oli onnekseni hyvin käytännönläheinen haastattelu kolmesta kommunismiin eri tavoin suhtautuvasta ihmisestä, mukaan lukien Vasemmistonuorten pj. Luin jutun vasta tänään, jo annettuani ennakkoääneni ostoskeskuksen umpikujalla, juuri siellä vertauskuvallisimmassa paikassa mitä voi kapitalismille löytää! Lehtijuttu muistutti siitä jo kliseeksikin höyrystyneestä ajatuksesta, että vasemmistossa eläminen on oman ajan konflikteista lähtevää ajattelua ja toimintaa, jossa kommunismille ei tarvita sen kummempaa synonyymiä kuin "ääridemokratia".

Ja jos äänen perusteella puoluekantaa keilataan, niin vetoan toki siihen, että äänestin kommunistia, tällä kertaa Tiedonantajan päätoimittajaa, en kommunisteja. Näin ääni osoittaa tahtoni SUUNTAA, ei sitoumusta. 

 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti