Jos joku ehdottaisi Cristian Mungiuta 2000-luvun tärkeimmäksi eurooppalaiseksi ohjaajaksi niin en sanoisi vastaan, mutta jättäisin mainitsematta mitä mieltä olen hänen uusimmasta elokuvastaan "R.M.N.", jolle on annettu ansiokkaan idioottimainen suomalainen alaotsikko "kylmä talvi".
Ei "R.M.N." keskentekoinen ole eikä ainakaan tylsä, mutta kun ohjaajalta on tottunut odottamaan täydellistä elokuvaa, ei mikään vähäisempi riitä.
"R.M.N." sisältää samat ainekset yksilön ja yhteisön ratkaisemattomasta konfliktista kuin hänen edelliset elokuvansa, mutta tällä kertaa niin raskaasti aihettaan alleviivaten, että filmi haiskahtaa EU-rahalla tehdyksi syöttilääksi, jota ohjaajakin on niin hävennyt, että on sijoittanut käsikirjoitukseensa paljon viileää satiiria EU-rahasta riippuvaisten romanialaisten työmoraalista.
Suhtautuminen siirtolaisiin ja vierastyöläisiin on toki sellainen aihe, josta sietää elokuvienkin ylläpitää keskustelua. Mutta kokonaisen elokuvan rakentaminen sen keskustelun ympärille ja sen keskustelun dramatisoiminen vartin mittaisena joukkokohtauksena tarinan kulminaatiokohdassa ei jätä paljonkaan ajateltavaa katsojalle.
Kokonaisuuteen upotettu "yhteiskunta pienoiskoossa keskustelee ongelmastaan" -joukkokohtaus on aivan samanlainen kuin romanialaisessa "Bad Luck Banging" -elokuvassa (2021) dokumenttimaisen kerronnan pysäyttävä keskustelukohtaus siitä, saako opettajalla olla yksityiselämää ja minkä verran lasten seksuaalikasvatus kuuluu koululle.
Radu Juden "Bad Luck Banging" -elokuvassa ei moisen metakohtauksen jälkeen oikein tiedetä miten palata varsinaiseen tarinankerrontaan, joten lopetus vedetään vitsiksi. Miltei samaan päätyy Mungiu. Joukkokohtaus keskeytyy ja siirtyy uuden, todella kömpelösti motivoidun joukkokohtauksen kautta väljään kliimaksiin, jota seuraa arvoituksellinen, allegoriselta näyttävä kuvaus pikkukaupungin takapihoilta. Vähän kuin heittäisi kortit ilmaan niillä aikansa taikatemppua valmisteltuaan. Mikä ei ole tyypillistä Mungiulle.
Aineksia olisi täydelliseenkin elokuvaan. Transilvanialaisen pikkukaupungin ihmisistä ja maisemista Mungiu rakentaa yllättävänkin rikkaan kokonaiskuvan, jossa kulttuurisia kerrostumia on yhtä paljon kuin EU-ajan tuomia taloudellisia kuiluja. Niin rikas on tämä kokonaiskuva, että vaikea on kuvitella mistä muualta päin Eurooppaa olisi voinut tehdä elokuvan, jossa väkivallaksi kiristyville ryhmäsuhteille piisaa niin monia osapuolia. Draamaa kypsyttelee köyhimpien eurooppalaisten vähemmistöjen sisällä pulppuava maskuliininen uho, jonka ainoa vastapaino on naisten päättäväinen humanismi ja luottamus sivistyksen rippeisiin. TÄMÄ on tuttua Mungiuta.
Kunpa Mungiu olisi uskonut enemmän henkilöhahmoihinsa kuin epämääräisen suureen teemaan ihmismielen tutkimattomuudesta. Elokuvan nimi "R.M.N." on lyhennys sanoista Rezonanta Magnetica Nucleara ja tarkoittaa samaa kuin englannin MRI ja suomen MK eli magneettikuvausta, jolla tässä elokuvassa yritetään luodata romanialaisen vanhuksen pääkoppaa. Kovin ohuiksi ja satunnaisiksi ne temaattiset langat kuitenkin jäävät, jollei sitten kyse ole hillitystä vitsailusta raamatullisille akronyymeille... joulunajan monikulttuurista fuusiota kun tässä elokuvassa sentään lempeästi ja hartaastikin käsitellään...
Osana vuoden 2023 elokuvatarjontaa "R.M.N." on tietysti laadukkainta mitä ainakaan Tampereella tulee pyörimään teattereissa. Lumisten vuoristomaisemien ja nuukahtaneiden unkarilaistalojen kauneus kannattaa tosiaankin kokea valkokankaalta. Näyttelijät ovat kauttaaltaan erinomaisia ja sydämellisen myötäelettäviä, niin kuin aina Mungiun elokuvissa. Keskiluokkaistuneen köyhyyden kuvauksina hänen elokuvansa ovat edelleen Euroopan omatunto – niin kuin monet muutkin romanialaiset uuden aallon ohjaukset.
Kiitollinen sietää olla, että jollain EU-tuella on tämäkin elokuva saatu Suomeen saakka teattereihin.
Aiemmat kirjoitukseni romanialaisista elokuvista:
Porumboiun "The Whistlers" (2019)
Mungiun "Valmistujaiset" (2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti