Ensimmäinen persoona (novellikokoelma)

 

Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona

Suom. Antti Valkama

196 s.

2022, Tammi

 

 

Novellikokoelma Ensimmäinen persoona on peräti viidestoista suomennos Haruki Murakamilta. Jaarittelevan paksujen romaanien sijaan Murakami on parhaimmillaan novelleissa, joiden aiheet ovat sitä samaa kuin pitkässä proosassa: todellisuudentajua koettelevia tyttöystäviä, musiikin herättämää kohtalontuntua, harrastusten muuttumista elämäntehtäväksi.

Murakamin kansainvälinen suosio tuskin perustuu hänen kirjojensa fantisoiville kohdille, vaan parisuhteiden romantisoinnille, joka japanilaisen tapakulttuurin yhteydessä tuntuu länsimaisista lukijoista ilmeisen tuoreelta. Murakamin tarinoista sovitetut elokuvatkin, kuten Norwegian Wood (2010), Burning (2018) ja Drive My Car (2021), ovat perustuneet maanisen romanttisille ihmissuhteille.

Ensimmäinen persoona on tuore suomennos Murakamin kahdeksan novellin kokoelmasta (alunp. 2020). Kirjan nimeä voi pitää tuttavallisena silmäniskuna lukijakunnalle. Mitään muuta näkökulmaa ei Murakamilta voi odottaakaan, ja seitsemänkymppisen kirjailijan kohdalla voi pitää yhä todennäköisempänä, että minämuoto edustaa kirjailijaa itseään. Miltei kaikki kirjan tarinoista on julkaistu aiemmin lehtinovelleina, joten yhdistävä tekijä on sikälikin tekijä itse.

Ja Murakami tosiaan tuntuu olevan enemmän etualalla kuin aiemmissa tarinoissaan. Esimerkiksi novelli "Kerma" on kehystetty tilanteella, jossa kertoja varautuu selittämään nuoruuskokemuksensa omituisuutta. Kadonnutta tyttöystävää etsiessä hänelle on ilmestynyt zeniläisen koanin lausunut vanhus: ajattele ympyrää jolla on useita keskipisteitä muttei lainkaan kehää.

Toisessa novellissa kertoja muistelee nuoruuden keppostaan Charlie Parkerin kuvitteellisesta bossa nova -levytyksestä. Amerikan matkallaan kertoja on löytänyt ja hukannut levyn jonka pitäisi olla hänen omaa keksintöään. Myös tästä syntyy omanlaisena koan: jos musiikin kuulee vain unessaan, miten sitä voi kuvailla musiikkina?

Korottaessaan miesten ensirakkaudet luovaa epäilyä herättäviksi uskonkappaleiksi Murakami tuo mieleen vuosisadan takaiset eurooppalaiset modernistit. "Ensimmäisyys" on varmin tae sekä modernismin eturintamasta että autenttisesta persoonasta. Eroottinen esineistäminen on osa tätä ensimmäisyyden romantiikkaa. Tuskinpa kenenkään nykykirjailijan kohdalla pidettäisiin sööttinä sitä, että kertoja asennoituu kaikkiin naisiin mysteerinsä säilyttävinä "tyttöinä".

Markkinoinnissa Murakamin tyyliä on nimitetty maagiseksi realismiksi, koska fantisoivat kohdat tulevat niin harvakseltaan ja korostamatta vastaan hänen tarinoissaan. Spefi-lukijasta tällaiset yhteensattumiin ja mystisiin katoamisiin perustuvat tarinat voivat tuntua laimeilta.  Toisaalta ne ovat kuin se koanin monikeskeinen ympyrä, jonka on tarkoitus herättää ihmetys eikä esittää sitä.

Aiheiden kierrätykseltä tuntuvien novellien joukosta on suorastaan vallankumoukselliselta löytää tarina, jossa villiä ideaa käsitellään perusteellisesti. Novellissa "Shinagawan apinan tunnustuksia" kylpylän apina nappailee olutta kertojan kanssa ja juttelee elämästään ihmisten orjana. Tarinaa lukee väistämättä vertauskuvana japanilaisen yhteiskunnan rasistisuudesta, mutta voi siinä nähdä myös kommentin mielikuvitukselle omistautuneen taiteilijan asemasta.

Markku Soikkeli 

 

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehden numerossa 4/2022 tammi-helmikuussa 2023.

 

LISÄÄ AIHEESTA:

Arvio Murakamin romaanista Tanssi tanssi tanssi (2020):
https://bitteinsaari.blogspot.com/2020/05/tanssi-tanssi-tanssi-romaani.html

Raportti japanilaisen proosan kääntämisestä suomeksi:
https://bitteinsaari.blogspot.com/2015/09/japanissa-kieli-on-maisema.html