Jos oikein veijomereksi heittäytyisi, niin voisi sanoa, että Suomen kaupungistumisen historia alkoi tasan 150 vuotta sitten. Tuolloin piti järjestää erillinen väestönlaskenta kaupungeissa, koska niihin muutti maaseudun väkeä niin virtaamalla. Siitä se sitten alkoi samalla kertaa Keskustapuolueen nousu ja tuho. Maaseudun eturyhmät löysivät toisensa verkottumisen myötä, ymmärtämättä, ettei niillä ollut edessään muuta kuin väsytystaistelu hesalaisia medioita vastaan.
Veijomerimäiseen henkeen voisi kuitenkin lisätä, että median valtatiet voivat olla edelleen etelää kohden levenevät kuten 150 vuotta sitten, mutta yhtä helposti niitä pääsee myös pakoon näin isossa ja tyhjässä maassa.
Itse kaivoin PinkkiHärän kellarista vuosien unohduksesta, rasvasin ketjut ja nostin tien päälle. Muistin jälleen mikä erityinen ilo on tuulen lailla kiitävä fillari. Miten mediaa ja sen valokuituja nopeampi.
En ole vuosiin harrastanut pitkän matkan fillarointia. Autoliikenne ja koko liikennekulttuuri on niin hengenvaarallista, että digimediassa liikkuvat öykkäritkin ovat pelkkiä paarmoja verrattuna tien päällä vallitsevaan gangsteriasenteeseen. Mutta koronakevään jälkeen omin voimin, omalla aikataululla liikkuminen alkoi tuntua yhä ihmeellisemmältä ajatukselta. Toki myös välttämättömyydeltä. Saatoin kuljettaa fillarin junassa Kuopioon, mutta sieltä eteenpäin en olisi viikonloppuna päässyt mihinkään. Niinpä se sama lounaismyrsky, joka oli lauantaina katkaissut junaliikenteen Tampereen eteläpuolelta (enteenomaisesti), kiidätti sunnuntaina Kuopiosta koilliseen kuin siivillä.
Tänään testasin miten pyörä kelpaa mökiltä 15 kilometrin kauppareissuihin Siilinjärvelle. Arviolta 4-5 kilon ruokalasti kulkee satulalaukussa sujuvasti, muttei juuri enempää, jos aikoo ajaa viimeisenkin osuuden kehnoa soratietä.
Tästä vapauden maailmasta koronakevät on kaukana. Siilinjärven kaupoissa ei kukaan käytä maskeja, ja vaikka kirjasto löyhkää ulos asti käsidesiltä, niin asiakkaat tötterehtivät toistensa lomassa niin kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan tappavasta epidemiasta. Keskustan ruokapaikoista valitsin tanssiravintolan pankomaiseen hämärään katetun "kotiruokalounaan", 10 euroa muussista ja makkarapihveistä, päälle iso olut, ensimmäinen hanatuopillinen kolmeen kuukauteen.
Sieltä taajamaisesta hämärästä katseltuna kaikki mikä oli etää olikin epää: lasten epäkoulutus, aikuisten epätyöt, koko digimoderni epäläsnäolo, joka mahdollistaa niin aukkoisen median ettei yksikään poliitikko jää verkkoon kiikkiin vaikka mitä tekisi. Lahnasia kalastetaan mutta sinttejä saadaan. Tai 120 000 eurolla ruokittuja mutaryömijöitä.
On enää viikko juhannukseen. Sieltä etelästä ne pahimmatkin kepulaiset kohta livahtavat median verkonsilmäkkeiden lävitse voittajina kotiseuduilleen.
Vain fillarini varjonnopeutta ne eivät pysty ylittämään.
 |
| Enää pyörä on punk. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti