KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



maanantai 2. joulukuuta 2019

Veitset esiin (elokuva)

"Veitset esiin" (2019) on perinteisen tarinavetoinen dekkarielokuva niille, jotka eivät muutoin löydä teatterista katsottavaa genretauhkan joukosta. Yli kaksituntinen dekkari voi tietysti olla lupaus niin monimutkaisesta juonittelusta, että mutkikkuus riittää karkottamaan leikkisän jännityksen ja pirtsakan genreparodian ystävät. Olisi karkottanut minutkin, mutta sarjalippu oli menossa umpeen eikä muutakaan katsottavaa riistokinon puolelta nyt löytynyt.

Vaan eipä "Veitset esiin" ollutkaan mikään parodia eikä myöskään konstailevan mutkikas, kuten pituus ja trailerissa vihjattu henkilögalleria antavat ymmärtää. Tai konstaileva lainkaan. Pikemminkin se on uusasiallisen ironinen ja politiikkaa kuin ohimennen tökkivä moraliteetti. Vähän kuin katsoisi ylivarovaista pastissia 1970-luvun amerikkalaisesta poliisisarjasta.

Ironia dekkareiden kustannuksella toimii lähinnä Daniel Craigin esittämän etsivän varassa ja se on filmin alikirjoitetuin osa. Oveluutensa lupsakkuuteen kätkevässä hahmossa ei ole mitään karikatyyrinä omaperäistä eikä Craig (ja varsinkaan "KFC-aksentti") kertakaikkiaan toimi komiikan moodissa. Pöhkökomiikan puolelle lipsahdetaan silläkin, että tarinan keskushenkilö, palvelijatar, on kliinisesti kykenemätön valehtelemaan, minkä seurauksena oksennusta lentää aina kun hän yrittää kiltteyttään suojella totuutta. Palvelijatarta esittävä Ana de Armas täyttää kelpoisasti roolin, jossa ei saa olla liian femme eikä ainakaan fatale. Tosin... kovin hän on haalean oloinen esittääkseen pian valkokankailla itseään Marilyn Monroeta!

Craigista ja oksennushuumorista jos ei harmistu niin kaikki muu filmissä toimiikin takuuvarman viihteellisesti. Muu genrevitsailu on asianmukaisesti osa juonta ja peliä katsojan odotuksilla, kuka murhapaikalla olleista saattoi tietää, havaita tai tulkita mitäkin oikein.

Voisi sanoa, että "Veitset esiin" on rakennettu liiankin tarkkaan juonen varaan. Näin käy, kun ohjaaja (Rian Johnson) käsittelee omaa käsikirjoitustaan. Jos murhan uhrina on supernokkelaksi kehuttu dekkarikirjailija (Christopher Plummer), katsoja odottaa vieläkin nerokkaampaa juonta ja loppuselvittelyä kuin mitä kahden tunnin kohdalla aletaan selittää. Suotta odottaa. Tämä ei ole mikään "Cluedo" tai "Sleuth", ei edes "Gosford Park", vaikka kaikista noista voi nähdä aineksia tämän filmin kokoonpanossa.

Melkoinen joukko hyviä näyttelijöitä äksyilee vuorollaan poliisille ja etsivälle, mutta heidän keskinäinen draamansa jää siihen, mitä nopeasti hahmotellut kaunamotiivit edellyttävät. Sama kiireen tuntu pätee dekkarille tärkeään ympäristön esittelyyn. Paikkana on rikkaan suvun kartano, mikä amerikkalaisena versiona ei ole kuitenkaan kummempi kuin syksyisessä maisemassa törröttävä tiilihuvila. Muumioituva isoäiti tuijottaa ikkunasta. Se siitä goottisesta kutittelusta, mitä veitsi-installaatio ja rapistuva sukuperintö vihjailevat...

"Veitset esiin" tuntuu tv:lle tarkoitetulta minisarjalta. Teatterissa sitä ei tarvitse nähdä muutoin kuin iltapäivänsä tai sarjalippunsa kuluttaakseen. Jos filmiä vertaa suht tuoreeseen klassikkodekkarin filmatisointiin "Idän pikajunan arvoitus" (2017), niin klassikon yllätyksetön lämmittely on sittenkin parempi genrepitoisena elämyksenä kuin tämä pastissin ja poliisisarjan välille jähmettynyt ratkaisu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti