Olipa kerran, siihen aikaan kun maailma oli moraaliaan nuorempi, paholaisellakin ongelma. Ihmiskunta näytti lisääntyvän niin vauhdikkaasti, ettei paholainen ennättänyt kiusaamaan kaikkia sen jäseniä, ei edes hyveellisiä.Niinpä paholainen irrotti itsestään erään ruumiinosan ja puhalsi siihen elämän. Kun tämä olento kyseli nimeään ja alkuperäänsä, sanoi paholainen sille: Voit kertoa kaikille että olet minun pikkuveljeni.
Mutta mikä sinun nimesi on, herra? kysyi olento.
Voit kertoa, että nimeni on… Puti-Puti-Puti, vastasi paholainen.
Puti-Puti-Puti tarkoittaa ääntä, joka lähtee ihmisestä, kun paholainen kutittelee häntä sarvellansa. Tämän nimen pystyivät tunnistamaan nekin ihmiset, jotka eivät olleet koskaan kuulleet paholaisesta ja hänen surutöistään.
Niin paholaisen luomus kulki ihmisten keskuuteen ja etsi sieltä kaltaistaan. Missä tahansa se liikkuikin, tuli se heti tunnistetuksi, kun se lausahti nimen "Puti-Puti-Puti".
Ja niin ihmisten kauhu paholaista kohtaan kasvoi mielettömyyksiin. He näet uskoivat, juuri niin kuin paholainen oli tarkoittanutkin, että paholaisella täytyi olla isompaakin perhettä ja sukua, jos sillä kerran oli pikkuveli.
Mutta olento, tuo paholaisen pikkuveljeksi väitetty, väsyi selittämään isoveljensä nimeä. Ihmisten vaivoin pidätelty kauhu sai sen paitsi ylpistymään myös uupumaan kutinana leviävästä nimestä.
Lopulta luomus tokaisi vain kuuluvansa Putille tai olevansa Putin. Täytyihän sen pitää kiinni jostain menneisyytensä sirpaleesta.
Mitä lyhyemmäksi kävi paholaisen parhaan luomuksen nimi, niin kävi myös sen muisti. Eikä se enää vaivautunut edes miettimään alkuperäänsä tai alkuperäistä tehtäväänsä.
Ja niin tuli pahuus pakahduttavaksi kutinaksi ihmisten maailmaan.
Ja paholainen löntysti tiehensä tarpeettomaksi käytyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti