Toivo Kuitu: Praedor - Merkillinen medaljonki (fantasia)

  

Toivo Kuitu: Praedor - Merkillinen medaljonki ja muita kertomuksia
157 s.
Zum Teufel, 2026

 

 

Mitähän Sakari Topelius tuumaisi nykypäivän suomalaisesta fantasiakirjallisuudesta? Ymmärtäisikö hän lukijakunnan aikuisuuden ja päättelisikö, mikä seikkailufantasiassa on innokkaimpien lukija-kirjoittajien sisäpiirissä syntynyttä?

 

Jopa roolipelihenkisessä, tyypiteltyjä hahmoja ja lyhytjännitteisiä seikkailutehtäviä sisältävässä fantasiassa on niin paljon perinteisiä sadun ja seikkailun aineksia, että Topeliuskin todennäköisesti viihtyisi sen äärellä. Lukijakunnan aikuisuutta hän kyllä epäilisi.

 

Petri Hiltusen luomaan Praedor-maailmaan sijoittuvasta, roolipelihenkisestä tarinasta voi siitäkin nauttia, vaikkei maailmaa entuudestaan tuntisikaan. Useampi samaan maailmaan sijoittuva tarina voi sen sijaan jo tuottaa haukotuksen. Tai topeliaanisen älähdyksen.

 

Ajatus miekkafantasian lukemiskynnyksestä nousi mieleen Toivo Kuidun esikoisteosta lukiessa. Kuidun ratkaisu kirjoittaa hyvinkin lyhyitä Praedor-tarinoita voi pitää satunnaisenkin lukijan mukanaan yhtä tarinaa pidemmälle, herättää uteliaisuuttakin. Keskimäärin tarinat ovat alle kymmenen sivun mittaisia.

 

Tähän lukijan sisäänajamiseen sopii myös kirjan satufantasialta kuulostava hahmo, Harlan Hajamielinen. Kyseessä on muutamassa tarinassa toistuva kirjailijahahmo, joka praedoreita ja muita seikkailijoita seuratessaan pohtii millaisia tarinoita näistä tulisi kertoa. Hahmo on yllättävän vitsikäs poikkeus miekka ja magia -tarinoiden henkilögalleriassa, mutta sopinee siihen, miten sisäpiirimäistä huumoria roolipelihenkinen fantasia suosii.

 

Koska fantasiassa maailmanrakennus on kuitenkin keskeinen osa vieraasta todellisuudesta viehättymistä, on tällainen ”jaettu maailma” -tarina valmiine tyyppihahmoineen ja historioineen aivan erilainen lukukokemus kuin uusi tarinamaailma, joka avautuu ja rakentuu kerronnan myötä. Juuri fantasiana ”jaettu maailma” -tarina on kuin ajatusleikki, jossa kaikki on ajateltu lukijan puolesta valmiiksi.

 

Toivo Kuidun Praedor-tarinoissa on itse asiassa vieläkin vähemmän kuvailua ja kerronnallisia sävyjä kuin tänä vuonna ilmestyneessä Veeti Länsikunnaksen vastaava kokoelmassa. Dialogia on sitä vastoin enemmän, mikä osaltaan tekee tarinat nopeasti hotkaistavaksi – jos vain maailman täydentyminen yksittäisillä hahmoilla koetaan riittävän kiinnostavaksi.

 

Tai edes riittävän kirjalliseksi. Kuidun luomat hahmot voivat kyllä pohtia puolikin sivua uskontojen eroavuuksia, mutta tämä ei vielä syvennä heitä persooniksi eikä tuo tarinaan sen sulkeumaksi kelpaavaa eetosta.

 

Merkillinen medaljonki -kokoelma on esimerkki siitä, miten sukupuolittain jakautunutta fantasian kirjoittaminen on nykypäivänä, ehkäpä enemmän pahassa kuin hyvässä. Tuskinpa kukaan naiskirjailija kiinnittäisi seikkailufantasiassa huomion päähenkilönsä ”hikisten rintojen kivuliaaseen pomppimiseen”. Eikä kyse ole tosiaankaan parodiasta, vaan vain lukijakunnan mieltymysten summittaisesta etsiskelystä.

 

Parhaiten näissä ”jaettu maailma” -tarinoissa näkyy toimivan alkuperämyytin paljastus, tietyn henkilön tai ilmiön yllättävä taustoitus kehyskertomuksen varassa. Valmiskin maailma kehittyy väistämättä, vähintäänkin kohti historiaansa.

 

Markku Soikkeli

 

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehden numerossa 3/2026.