Lähdin maanantaina Tukholmaan. Siksi sää viileni ja annettiin tuulivaroitus Ahvenanmerelle.
Tällaisista läppärin kanssa ja vuoksi tehdyistä retkistä voisi tulla tapa. Olutta, suklaata ja kevyt kierros editointia. Viiden minuutin kävely kannella horisontin ilossa.
Aurinko paistoi kunnes päästiin merelle. Yö oli yllättäen tyyni verrattuna tammikuun retkeen, matkaajia vieläkin vähemmän.
Tiistaiaamuna söin laivassa puuron ja kahvin kello 7 paikallista aikaa. Likityhjässä kahvilassa tuntui kolkolta ja kotoisalta. Aiemmin kahvilan puuro maksoi 3 euroa, nyt 5 euroa, mutta siihen sisältyy maitolasi. Pakollinen ihmisöljy.
Aurinko ilmestyi mereltä ja katosi maihin päästyä. Sf-bokhandel, kirpparin kirjahylly, Södermalmin pitseria ja kirjasto. Alkoi sataa ja väsyttää. Kello ei ollut edes kahta, kun olin takaisin satamassa. Päivän pelastus: juuri tänään laivaan pääsi aikaisin autokannen kautta, koska kapteeni käänteli alusta satama-altaassa. Monia muitakin risteilijöitä pelastautui sateesta laivaan saman poikkeuksen tuomana.
Enemmän saisin luetuksi ja kirjoitetuksi jos olisin mennyt mökille, mutta siellä olemme jo viikon kuluttua. Siksi on luvassa takatalvi. Nyt ollaan välitilassa, ei-enää-talvi, ei-vielä-kevät. Ruotsissakin.
Lähdin matkaan ajatellen, että öljysodan edetessä loppuvat pian kaikenlaiset lomareissut. Ja imartelen itseäni, että minulla on oikeutena tämä yksi työmetodi: lähteminen. Tehdäkseni käsikirjoituksen valmiiksi. En tietenkään sitä, jota pitäisi viimeistellä, vaan sitä, joka saatava etenemään pois koneelta. Kiireisiäkin keskeneräisiä projekteja eli tiedostokansioita on jo liikaa. Ikuisuusprojekteista puhumattakaan.
Läppärin kanssa reissuun lähteminen on kuin lähestyisi tekstimassaa vieraana matkalukemisena. Sitä on helpompi leikellä kirjaksi ja unohtaa mitä se on ollut rönsyilevänä pusikkona, jonka uskoo juurtuvan koneelle ja kasvavan itsekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti