KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- helmikuussa hiihtolomaillaan Savossa ja Virossa
- 13.3. käyn teatterissa Helsingissä
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





tiistai 26. joulukuuta 2023

Algernon Blackwood: Panin puutarha (kertomuksia)

 


Algernon Blackwood: Panin puutarha
Suom. Ronja Erkko
229 s.
2023, Abraxas


Abraxas on vuonna 2019 perustettu, esoteeriseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo, joka on julkaissut muutamia kauhukirjallisuuden klassikkoja tyylikkäinä kovakantisina painoksina. Ainakin meillä Tampereen kirjastoissa Abraxasin teoksia on hyvin saatavilla, vaikkei niitä aivan tavallisen kirjakaupan hyllyiltä löytäisikään. Viime vuonna ilmestyivät Arthur Machenin Suuri jumala Pan (1894) ja Willis George Emersonin Savuinen Jumala (1908), tänä syksynä Algernon Blackwoodin erinomainen Panin puutarha (1912).

Kirjojen nimistä ja julkaisuvuosista voi päätellä miten runollisesta myyttien kierrätyksestä on kysymys. Blackwoodin suomennos tosin on sisällöltään makupala paksusta alkuteoksesta sisältäen kaksi alkuperäistä kertomusta ja kolmannen kokoelman ulkopuolelta. Julkaisussa ei mainita, että kyse on vain ulkoisesti samasta teoksesta. Tätä voisi pitää kuluttajan huijaamisena – vaikkakin todennäköisesti tämän sortin kirjallisuudelle omistautunut bibliofiili tietää tarkoin millaista editiota on ostamassa.

Kirjan kaksi pitkää kertomusta muodostavat eräänlaisen kaksoisrungon. Ensimmäinen kertomus kuvaa englantilaisen metsän (aina isolla kirjoitettuna Metsäksi) pyhyyttä ja kätkettyä kauneutta, toinen itäeurooppalaisten rantapajukkojen demonista uhkaavuutta. Molemmissa kertomuksissa on pääosassa ihmispari, joista toinen yrittää tulkita kumppaninsa vajoamista yliluonnollisen armoille. Kertomusten välissä on hengähdystauon mittainen kuvaelma siitä, miten luonnon kauneus parantaa itsemurhaa hautovan ihmisen.

Pienoisromaanin mittainen, metsän pyhyyttä ylistävä ”Mies jota puut rakastivat” on filosofista kauhusatua parhaimmillaan. Useissa kohdin kerronta hidastuu ensin oudon tilanteen tai tunnelman kuvailuksi, seisahtuu sitten päähenkilön ajatuksiin tai repliikkiin sijoitetuksi esseeproosaksi. Tarinassa vastakkain ovat kristinuskon suojakertoimeen luottanut vaimo ja metsän pakanallisille voimille avoin puoliso. Kyseessä on siis todella isoja myyttejä pyörittävä kolmiodraama, jossa viettelijänä toimii sekä metsän aistikas kauneus että tuolle aistikkuudelle omistautunut luontomaalari.

Kirjan toinen pitkä kertomus, ”Pajut”, vie yllättäen Tonavalle, lähelle Bratislavaa. Kauhuhistoriikkien mukaan kyseessä on Blackwoodin ihailluin kertomus, johon myöhemmät alan kirjailijat ovat kunnioittaen viitanneet. ”Pajut” on ilmestynyt aiemmin suomeksikikin Englantilaiset aaveet -kokoelmassa (1994).

Tonavalle kanootillaan lähteneet britti ja ruotsalainen tajuavat maisemien olevan autiompia kuin he ovat ennakoineet. Kaikkia rantoja peittävät pajupensaikkojen ”armeijat”, jotka näyttävät ”tanssillaan” kätkevän jonkin suuremman yliluonnollisen voiman, jota itse Tonavakin ilmentää. Brittikertoja palauttaa mieleensä kaupungin turvallisen arjen torjuakseen pelkoja, kun taas ruotsalainen on niin herkkä ymmärtämään oudon puumaailman pakanuutta, että haluaa uhrautua lepyttääkseen luonnonvoimat.

Tällaisen kauhutarinan kerronta hyödyntää minäkertojan rakoilevaa itsevarmuutta, jossa yhä tarkemmat havainnot saavat yhä ristiriitaisempia tulkintoja. Matkakumppanin yliherkkyys ja tihenevät vihjeet nimettömästä uhkasta ovat tällaisten tarinoiden rutiinia nekin, mutta Blackwood ei lopussa tarkenna kerrontaa mihinkään selityksiin, vaan päinvastoin tuntuu lopuksi siirtävän havainnot aivan toisaalle.

Ruotsalainen mystikko äänenään Blackwood toteaa painavasti, että mysteerissä ei ole kyse mistään ”vanhoista jumalista”, vaan jostain suuremmista ja vanhemmista ”entiteeteistä”. Sikäli Blackwoodin teoksen luonnehtiminen esoteeriseksi tai edes goottilaiseksi kauhuksi antaa käsityksen vain siitä perinteestä, jota vasten hän haluaa kuvailla mysteerien universaalia paikallisuutta. Siinä mittakaavassa metsäkin on vain ”Panin puutarha”.

Panin puutarha täydentää hienosti Blackwoodilta äskettäin julkaistua novellikokoelmaa Nukke, jossa nähdään urbaanimpaa ja leikkisämpää puolta kirjailijasta. Lisäksi Panin puutarha sisältää Antti Litmasen perusteellisen artikkelin Blackwoodin asemasta vanhakumman (weird'in) klassikkona.


Markku Soikkeli


Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portissa 4/2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti