C. Thi Nguyen: Pelien filosofia
310 s.
n&n, 2023
Vähänpä ilmestyy yleistajuista pelitutkimusta suomeksi, joten amerikkalaisen C. Thi Nguyenin tuore Pelien filosofia - toimijuus taiteena vaikuttaa välittömältä klassikolta jo nimensä puolesta.
Kirjan suomalainen nimi kuitenkin lupaa aivan liikaa pelien syväluotausta; alkukielinen nimi on lyhyesti Games. Agency As Art (2020). Mutta jos
tietää, että kustantaja n&n julkaisee hyvin käytännönläheistä, yleensä kasvatukseen liittyvää filosofista kirjallisuutta, niin
teokseen kannattaa tutustua ja keskittyä niihin lukuihin, joissa puhutaan enemmän peleistä ja vähemmän filosofiasta. Suomentaja on Tapani Kilpeläinen, minkä pitäisi olla itsessään suositus filosofiankin muuttumisesta sujuvasanaiseksi.
Pelien filosofia käsittelee pelaamista pelaamisen itsensä vuoksi eli ”ponnistelupelaamista”. Tällainen pelaaminen on lautapeleissäkin yleisintä pelaamista, sanoo Nguyen, verrattuna voittoa (tai huipputaituruutta) tavoittelevaan ”saavutuspelaamiseen”. Hän vertaa ponnistelupelaamista Jesper Juulin määritelmään (The Art of Failure, 2013) pelaamisesta emotionaalisena uhkapelinä: ”Kun onnistumme peleissä, kohtelemme niitä normaaleina tilanteina, joissa menestyksellä on merkitystä. Mutta kun epäonnistumme peleissä, kohtelemme niitä tyhjennetteyinä tilanteina sanoen itsellemme, että menestys ja epäonnistuminen peleissä ei oikeastaan merkitse mitään.” Tätä itsepetoksen muotoa, hieman kömpelösti suomentuvaa asennetta ”epäonnistumisen uskottava kiistäminen”, Nguyen ei pidä riittävänä selityksenä sille, miksi pelaamme silloinkin kun tiedämme, että todennäköisesti emme voita.
Nguyenin selitys on, että pelin ajaksi ihminen omaksuu ”väliaikaisen toimijuuden”, joka pyrkii voittamaan, mutta johon voi ottaa etäisyyttä epäonnistuessa. Tätä siis tarkoittaa, että pelit ovat toimijuuksia tallentavaa ja opettavaa taidetta ja että peleissä olemme sekä autonomisempia että turvatumpia (vastustajan hyökkäys ei ole aggressio vaan ratkaistava este) toimijoita kuin muilla elämänalueilla.
Kirjassa on hieman enemmän esimerkkejä digipeleistä ja sen määritelmä ”pelistä” toimii pikemminkin välineenä sille, mitä Nguyen haluaa sanoa ylipäänsä ihmisestä, ei niinkään peleistä itsestään. Lautapelien osalta on tarjolla muutaman rivin esimerkkiluonnehdintoja 183X-peleistä, Go'sta, shakista, High Frontier -pelistä 'vaimonkanssa'-pelityyppinä, COIN-peleistä ja Root'ista, ja ihan partypeleistäkin, niukkoja varsinaisen pelin analyysissä, koska havainnollistavat pikemminkin teoriaa pelaamisen itsetuntemuksest ja asenteista. Esimerkiksi 1830-peliä hän kuvailee oppitunneiksi sosiopaattisesta bisneskäyttäytymisestä: ”Näin tuhoavien toimijuuksien tunteminen [–] voi olla hyväntahtoiselle toimijalle hyödyllistä ymmärrettäessä pahoja toimijoita, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin.”
Jos tämä kuulostaa kovin karkealta
määritelmältä 1830-pelin nautittavuudelle, niin vieläkin
karkeampaa ja karmeampaa on se, miten mekaanisena elämänoppina
Nguyen kuvailee romaaniklassikkojen hyötyä. Tai ne
Nguyenin itsekehut, miten Go on opettanut häntä
arvioimaan”yksittäisen taistelun arvoa koko maisemaa vasten”. Näin varmasti. Mutta valitettavan
pinnallisia ovat kaikki Nguyenin peliluonnehdinnat. Ainoa lyhyt analyysi (s. 196), josta erityisesti pidin, koski The King Is Dead -peliä, joka on omakin suosikkini. Pelin "masokistisuutta" Nguyen ei kuitenkaan halua tai osaa selittää pelin mekaniikoista käsin, kuten kuka tahansa pelistä BGG:n foorumeille kirjoittava tekisi.
Oikeastaan siis pelit ovat kirjassa väline filosofian sisäiseen keskusteluun ihmisiä motivoivista arvoista. Paras analyysi koskeekin ponnistelupelaamisen asenteita niiden pelien osalta, joissa haluamme oppia pelin yhdessä muiden (etenkin kumppanin) kanssa, sen sijaan, että lukisimme netistä paremmuuttamme nopeuttavia strategiaoppaita. Kirjassa on kokonainen luku, jossa Nguyen vastaa yksitellen erilaisiin epäilyksiin ja vastaväitteisiin siitä, että ponnistelupelaajakin tosiasiassa odottaa lopulta voittavansa. Se osuus ainakin kannattaa lautapelaamisesta kiinnostuneen lukea.
Kustantaja mainostaa kirjan saaneen vuonna 2021 Amerikan filosofisen yhdistyksen kirjapalkinnon. Ilmeisesti elämänalueiden pelillistyminen muuttaa jännittävästi ihmistä koskevaa filosofista keskustelua, vähintäänkin kielipeleinä ja käsiteleikkeinä.
Markku Soikkeli
Netistä löytyy Nguyenin haastattelu kirjan aiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti