Tanssi tanssi tanssi (romaani)

Länsimaisen pop-musiikin suurin aihelma, kaipaus, hallitsee japanilaisen Haruki Murakamin proosaa. Jostain syystä Murakamia luetaan japanilaisen kirjallisuuden mestarina, vaikka hänen henkilönsä ovat hartaita länsimaisen pop-musiikin ja kirjallisen trivian kuluttajia.

Viimeistään Kafka rannalla -romaanista (2002) alkaen myös spefin kuluttajat ovat kiinnostuneet Murakamista. Hänen kirjallista tyyliään on luonnehdittu maagiseksi realismiksi, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että arjen ja yliluonnollisen välillä ei ole jyrkkää vastakkainasettelua kuten länsimaisessa spefissä.

Murakamin varhaistuotantoon kuuluva Tanssi tanssi tanssi (alunp. 1988) on sekin täynnä kaipailevaa musiikkia. Mitään juonta tässä massiivisessa romaanissa  ei ole, kuten ei muissakaan Murakamin teoksissa. Anonyymiksi jäävä miespäähenkilö viettää päivänsä ajelehtien paikasta toiseen ja ihmetellen itsekin, miten vähän juuri hänen elämässään on juonta ja järjestystä.

Kirjan alkupuolisko käytetään Sapporossa sijaitsevan hotellikompleksin tutkimiseen. Päähenkilö on vakuuttunut, että hotellin ylimmästä kerroksesta löytyisi selitys "Lammasmieheen", joka hallitsee hänen alitajuntaansa ja solmii kytkentöjä turhilta vaikuttaneiden ihmisten välille.

Puolivälissä kirjaa päähenkilö kytketään ohimennen tavatun prostituoidun murhaan. Kohtaaminen virkavallan kanssa, samoin kuin hotelliin liittyvä korruptiorikollisuus, tuo päähenkilölle yhden syyn lisää valittaa ulkopuolisuuttaan. Romaani etenee hypnoottisen apaattisena kuin katselisi David Lynchin elokuvaa puolinopeudella.

Kappaleita pitää koossa kertojan kaipaus jonnekin muualle, enimmäkseen nuorten naisten syliin. Kaikkia naisia hän nimittää "tytöiksi". Nuorin kertojaminän tyttönaisista on 13-vuotias, mutta Murakami on niin arvostettu kirjailija, että kukaan ei nosta äläkkää tällaisesta tympeän lolitamaisesta kuviosta.

Romaanin päähenkilö on sama hahmo kuin Murakamin teoksessa Suuri lammasseikkailu (1982; 1993), joka puolestaan näkyy olleen vieläkin varhaisemman (suomentamattoman) trilogian päätösosa.

Näistä kahdesta kirjasta Suuri lammasseikkailu on – hupsusta nimestään huolimatta – paljon jäntevämpi, paikallisväriltään rikkaampi ja huumorissaan vonnegutmaisempi kuin kirjailijan lomapäiväkirjalta vaikuttava Tanssi tanssi tanssi. Vaikka kertojahahmo on periaatteessa sama, jälkimmäisessä kirjassa hän on rasittavan ympäripyöreä mary sue -hahmo. Aivan kuin kirjailija äkkisuosionsa huumaamana olisi kruunannut itsensä laatimalla mangamaisen karikatyyrin kirjailijuudestaan.

Murakamin teokset ovat niin itsenäisiä, että kirjat, samoin kuin kirjojen luvutkin, voi tietysti lukea missä järjestyksessä tahansa. Salaperäinen hotelli, pään sisältä elämänohjeita antava Lammasmies ja kauniskorvainen prostituoitu selitetään yhä uudelleen päähenkilön kiintopisteiksi. Tarinanmaailmassa ei voi eksyä.

Itselleni Murakami on ensisijaisesti novellisti, joten Tanssi tanssi tanssi toimii minulle kuin sadan Murakami-iskelmän levyboksi. Kaipauksen kaikki harmaat sävyt lumisesta Hokkaidosta sinkkubaarien sävyttämään Tokioon tulevat tutummaksi kuin tahtoisinkaan.

Lyhyempi versio tästä arvostelusta ilmestyy Portissa 1/2020.