Japanissa kieli on maisema

Raisa Porrasmaa esitelmöi Pirkkalaiskirjailijoille

Kielten väliset erot ovat maailmojen välisiä eroja, ainakin jos niitä tarkastellaan jomman kumman kieliryhmän sisällä. Kapeasta näkökulmasta huolimatta kieleen sisältyvien kulttuurierojen tarkastelu pakottaa  näkemään oman äidinkielen välineellisyyden ja teknisen rajoittuneisuuden sitä taiteessaan käyttävien kannalta.

Perjantaina 25.9. Pirkkalaiskirjailijoiden vieraana kävi japanista suomentava Raisa Porrasmaa. Hän käytti esimerkkinä omia käännöksiään Haruki Murakamista, mutta avasi tietysti samalla hieman japanilaista kulttuuria ja kirjallisuuttakin sen verran kuin puolessatoissa tunnissa ennätti. Paikalla olleiden kirjailijoiden kysymykset olivat niin erikoisia, Porrasmaan mielestä, että kääntäjällekin tapaaminen oli positiivisesti pyöräyttävä hetki ihmetellä ammattiaan.

Tärkein opetus Porrasmaan esitelmässä oli tämä: suomentaja ei voi pitää esikuvana suurten kielialueiden, etenkään englantiin tehtyjä käännöksiä, vaikka kustannustoimittaja ja kriitikot niin tekisivät. Porrasmaa demonstroi useita pöyristyttäviä esimerkkejä siitä, miten huolimattomasti esimerkiksi Murakamia on käännetty englanniksi - ja miten suuria vapauksia juuri englanniksi kääntäjille sallitaan, koska näihin (esimerkkinä etenkin Murakami-kääntäjä Alfred Birnbaum) suhtaudutaan lähes yhtä merkittävinä tekijöinä kuin alkuperäinen kirjailija.

Jotain syvällisesti kaunista, joskin myös vaarallisen orientalistista, on siinä, että kielten eroja voi havainnollistaa parhaiten metaforan avulla: japani on kielenä kuin maisema, josta puuttuvat subjektit. Asiat vain tapahtuvat. Kun sitten kirjoitetun japanin kohdalla lukijan täytyy osata sujuvasti päätellä asiayhteydestä kuka tekee ja toimii, voi käännös toiseen kieleen johtaa pitkiin selityksiin.

Kielen rakenne-erojen lisäksi tulevat kaikki kulttuurien erilaisuudesta juontuvat selitykset, joihin kääntäjä saattaa joutua turvautumaan. Porrasmaan kielikulttuurien eroista ottamat esimerkit pelkistivät kääntäjän ongelmat. Kaksi käännöksissä esille tullutta ääritapausta olivat kokoro ja yamikuro.

"Kokoro" tarkoittaa jotain ihmisen sisäistä ominaisuutta, mutta eri tarkoituksessa kuin länsimaisissa dualistiselle maailmankuvalle perustuvissa kielissä. Porrasmaa viittasi mm. Murakamin tarinaan kaupungista, jonka ihmisiltä puuttuu tämä ominaisuus. Muiden kielten käännöksissä "kokoroa" oli käännetty kunkin kulttuurin mukaisesti "mind" (engl.) tai "seel" (saksa) tai "coeur" (ranska).

Toinen tapaus oli "yamikuro", joka asiayhteydessä tarkoittaa fantasiaolentoja, jotka ovat "mustaa pimeyttä". Porrasmaa oli pyöritellyt suomennokseksi "sysiäisiä" tai "sytehisiä". Sanaa oli vastaavasti käännetty muissa kielissä muotoon "inklings", "schwärzlinge" ja "les tenebrides".

Kun puhe tuli Yukio Mishimasta, en malttanut olla kysymättä itseäni ihmetyttänyttä asiaa, miten "miesvaltaista" Mishiman tyyli oikein on, kun kyseinen äijäproosan jättiläinen kerran piti ihanteenaan, että puhtainta ELI miehekkäintä proosaa on sellainen kirjallisuus, jossa ei ole merkkiäkään tyylistä. Porrasmaa totesi, että puhutun kielen gender-sävyt eivät sinänsä näy kirjoitetussa japanissa, mutta minäkerronta ja dialogin käyttö tarjoaa tietysti lukuisia mahdollisuuksia soveltaa puhekielen sukupuolittavia merkkejä proosassa.

Jotta ymmärtäisi miten isosta asiasta on kysymys käännettäessä joko kulttuurikohtaista ajatusta TAI kirjailijakohtaista kieltä, kannattaa vilkaista verkosta jotain lukuisista Murakamin kääntämistä koskeneista keskusteluista. Aihe on sikäli ajankohtainenkin, että uusin Murakami-suomennos on tulossa julki viikon sisällä.

Murakami-käännöksille omistettu blogi:
http://tazakitsukuru.blogspot.fi/
Haastattelu Murakamin kääntämisestä englanniksi:
http://www.theatlantic.com/entertainment/archive/2011/10/how-haruki-murakamis-1q84-was-translated-into-english/247093/
Arvostelu Raisa Porrasmaan kirjasta Japani pintaa syvemmältä:
http://opuseka.blogspot.fi/2015/06/raisa-porrasmaa-japani-pintaa-syvemmalta.html