Pandemian aikana olen ollut salaa tyytyväinen, ettei kukaan ole ryhtynyt mediassa vertailemaan tiedostavasti kielteisten ihmisryhmien asemaa demokratiassa. Rokotteista kieltäytyvä ihminen vaarantaa välittömästi lähimmäistensä terveyden, minkä voisi rinnastaa kuolemantuottamukseen rikoksena, jollei kyse olisi Tiedostavasta Elämänasenteesta, mikä demokratiassa on sallittava osana ihmisten radikaalia erilaisuutta. Mutta myös aseista kieltäytyminen on demokratiassa perinteinen oikeus. Se ei vaaranna lähimmäisten elämää välittömästi, mutta sen voisi miltei rinnastaa rokotevastaisten piirien vaarallisuuteen... ellei olisi tuota naispuolikasta väestöstä, jolle asepalvelus ei ole edes velvoite.
Aseista kieltäytyvän kannalta oma eettinen asema ei tietenkään selity näin helpolla. Toisaalta juuri kaltaisteni sivareiden pitäisi toimia kannustavana esimerkkinä ("Minä en kouli itseäni väkivaltaan, joten sinullakaan ei ole syytä") kaikkeen eettiseen toimintaan, toisaalta miesväestön aseistakieltäytyminen ei ole se mahtava idea, jota kannattaisi mennä juuri nyt ehdottamaan mediakeskusteluun. Tällainen eetosta ohjaileva käytännöllisyys taas johtaisi siihen, että aseistakieltäytymisestä Tiedostavana Elämänasenteena kannattaisi keskustella vasta sitten kun maailmanrauha on saavutettu... tai rokotteista kieltäytymisestä vasta sitten kun kaikki pöpöt on pyyhitty pois maailmankaikkeudesta...
Olen ollut salaa tyytyväinen, ettei kukaan mediassa vertaile kieltäytymiselle perustuvaa Tiedostavuutta, koska itselläni ei ole alkeellisintakaan vastausta, miten PITKÄLLE aseistakieltäytyminen tai rokotekieltäytyminen tulee hyväksyä osaksi demokratioiden toimivuutta. Eipä siihen ole käytännöllistä vastausta kellään muullakaan. Ja jos kysymys muutetaan pelkästään "erikoisryhmien" suhteellisiksi osuuksiksi, ei jäljellä ole enää lainkaan ihmisten yhteisöä koskeva kysymys, vaan eläinten tai koneiden.
Yhteiskuntien koolla, tilanteella ja koostumuksella voidaan jo itsessään perustella mitä tahansa moraaliperiaatetta. Olen nähnyt esimerkiksi kuolemantuomiota perusteltavan välttämättömyydeksi suurten yhteiskuntien pelotelakina, eikä edes USA:n kohdalla, vaan Japanin. Tähän ääripäähän johtaa se demokratioille aivan yleinen periaate, että jokainen hallitus on ja sen tuleekin olla aseistettu hallitus, joka voi lähettää ja tulee lähettämään parhaan ikäryhmänsä kuolemaan HALLITUKSEN periaatteiden puolesta.
Ylipäänsä ainoa paikka, missä olen tavannut aktiivisesti aseistakieltäytymisen periaatteesta käytävää keskustelua, oli itse sivaripaikkamme. Siellä meitä oli 15 hyvinkin erilaisista syistä kieltäytynyttä heppua, iältämmekin kaikkea 19-29 vuoden väliltä, aivan erilaisista perhe- ja luokkataustoista. Mitä niiden keskustelujen perusteella olisi voinut päätellä? Ei mitään. Ne olivat hienoja keskusteluja juuri sen vuoksi, että emme puhuneet moraalista (emme olisi edes osanneet, paitsi uskovaiset kieltäytyjät), vaan siitä, miten ja keille kieltäytymisestä kehtaa puhua. AKL:n jäsenlehteä olen tietysti lueksinut nämä neljäkymmentä vuotta, mutta sukupolvien vaihtuessakaan siihen kirjoittavien argumentit eivät ole muuttuneet niin paljon kuin maailma.
Joten lopultakaan ei jää muuta sanottavaa kuin äänettömät eleet, kynttilän sytyttäminen tai lipun heiluttaminen merkiksi VAIHTOEHDOSTA jota ei voi verbalisodia.
Sivarin jälkeisessä maailmassa, siis Suomessa, on ollut hämmästyttävääkin se miten suvaitsevasti enemmistö armeijan käyneistä miehistä suhtautuu meihin kieltäytyjiin. Mehän kuitenkin toivomme, että HE ovat siellä rajalla puolustamassa MEIDÄNKIN perhettämme, sitten kun Venäjän joukot ennättävät polttamaan muutakin kuin Saariselän ostoskeskuksen. Ehkä vieläkin hämmästyttävämpää on se, etten ole eläessäni tavannut naishenkilöä, joka pohtisi omaa asemaansa mahdollisen (vapaaehtoisen) asepalveluksen ja sivareihin rinnastuvan moraali-individualismin välillä. Heidän hiljaisuutensa ansiosta, toki, me sivaritkin saamme olla rauhassa rauhan aikana.
Mutta kaiken tämän vuoksi Ukrainan uutisten lukeminen tuntuu siltä kuin palaisi vartin välein takaisin pandemian nollapisteeseen, missä koko maailma kapenee kuin tie sakeaan sumuun: että ei ole mitään mitä voi itse tehdä, ei edes mitään mitä itse voisi valita, jotta jotain valoa pilkottaisi edessä päin. Tai edes lukea... Tänä aamuna kuuntelin BBC:n The News Quiz -showta, jossa vitsailtiin Stingin kasarihitille "Russians" nykytilanteen valossa ja hölmöydestään huolimatta se vitsailu edustaa sellaista suhteellisuudentajua mistä meillä Suomessa ei ole toivoakaan. Sellaista on elämä selkä vasten itärajaa ja "hylkiövaltiota", kuten eräskin markkinakommentti jo visioi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti