"Benedetta" (2021) on yksi ikävä esimerkki lisää tästä trendistä, että teatterikierroksille tarjotaan kehnoja elokuvia, kun yleisö tyytyy mihin tahansa päästäkseen iloitsemaan kokoontumisen mahdollisuudesta. Maahantuojilla ei ole ilmeisestikään varaa valita. Niinpä Niagaran kaltainen laatuteatterikin saattaa pyörittää pari viikkoa filmejä, jotka kuuluisivat suoraan videolle tai toistopalveluihin.
"Benedetta" ei ole sentään samanlaista tekotaiteellista vääntöä kuin muutama viikko sitten näkemäni "Perintö", mutta mitään edes genrensä keskisarjaan korottavaa siitä ei löydy. Tylsä käsikirjoitus, televisiomaista kuvakerrontaa, raskaisiin kaapuihin jäykistynyttä näyttelemistä.
Epookkigenreen tuotettu "Benedetta" on äijäohjaaja Paul Verhoevenin käsissä saanut lisukkeeksi muutaman eksploitatiivisen kohtauksen kiimaisista nunnista. Niiden kohtausten varassa kirkollinen aihe saadaan käännettyä hetkeksi nurin, mutta mitään Ken Russellin Paholaisten (1971) kaltaista pimeän puolen sukellusta uskontoon ei ole luvassa, ei lähimainkaan. Ei ylipäänsä kauhuaihelmien kehittelyä eikä yliluonnollisen fantisointiakaan kuin parissa aivan liian lyhyessä Jeesuksen muskelivierailussa.
"Benedettan" tarina keskittyy nimihenkilönsä henkis-aistilliseen hysteriaan keinona huijata ensin luostari ja sitten sitä ympäröivä italialainen 1600-luvun kaupunki nuoren abbedissan puolelle. Elokuva olisi kuin aivan mikä tahansa televisiolle tehty, väljästi historian julkkista kierrättävä aikalaiskuvaus, jollei siinä olisi pari kokokuvassa esitettyä pehmopornokohtausta ja hieman totuttua verisemmin toteutettua ruoskintaa ja kidutusta. Siinäpä kaikki. Näin halvalla huulipunabonuksella ei kukaan muu yrittäisi myydä nunnakutsumusta mediaseksikkäänä. Ei edes Suomen pääministeri.
Ohjaajalta, jolta on totuttu odottamaan genren soveltamista omiin tarkoituksiinsa, voisi odottaa, että epookista hän keksisi jotain näppäriä yksityiskohtia korostettavaksi. Mutta Verhoeven keskittyy riman alittamiseen mahdollisimman helpolla. Pääosaan on kiinnitetty silokasvoinen blondi, joka voisi olla yhtä hyvin Showgirls-elokuvan (1995) kuorotyttö kuin stigmojaan kirkuva nunnanousukas. Tällaisen näyttelijän kanssa Verhoeven voi kuitenkin keskittyä niiden muutamien provokatiivisiksi tarkoitettujen pehmopornokohtausten näyttävyyteen.
Epookkigenren edustajaksi "Benedetta" näyttää yllättävänkin halvalta ja pienesti tuotetulta. Räsyisiä statisteja on yhden joukkotappelun verran, kaupungista nähdään yksi aukio ja yksi portti, ja luostaristakin vain pari pienehköä salia. Pohjanoteeraus – omasta mielestäni – on se satiininpunaiseen kylpytakkiin pukeutunut kiduttaja-pyöveli, jota esittää aikuisfilmien vakiokalustolta näyttävä setähenkilö. Eniten silti harmittaa se, miten halvan näköisiä ne Benedettan seksifantasiat Jeesuksesta ovat. On vaikea uskoa, että tuottaja olisi sensuroinut villeimpiä kohtauksia pois, kun ne vähätkin näyttävät niin rutiinimaiselta CGI-kitschiltä.
Pröts. Ei tällaista elokuvaa kannata tähdillä mitata kun aivopierut ilmaisevat sen merkityksen täsmällisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti