"Yhdessä" ("Deux", 2019) edustaa vuoden laadukkainta filmidraamaa ja vuosiin omintakeisinta romanssia mitä teattereissa on nähty, vaikka aivan loppuun saakka sen tiiviin tehokas käsikirjoitus ja hämmentävän hieno leikkausrytmi eivät kanna, aivan kuin tuottaja olisi pelästynyt, jaksaako maksava katsoja istua edes puoltatoista tuntia vanhusten rakkaudesta kertovan tarinan äärellä. Minä pidin tästä jopa enemmän kuin samaan aikaan teattereissa pyörivästä toisesta vanhuuskuvauksesta "Isä" (2020), joka sekin on tämän laihan filmivuoden helmiä. "Yhdessä" on kuitenkin ehdottomasti elokuvakerronta edellä etenevä taideteos, kun taas "Isä" jähmettyy auttamatta aiheensa ja näytelmäpohjaisen asetelmansa rajoituksiin juuri niin kuin kaupallinen laskelmointi edellä tuppaa käymään.
Jo "Yhdessä"-elokuvan aloittava parin minuutin prologi johdattelee siihen, että tässä romanssissa on taikaa, jota ilman se ei olisi mahdollinen konservatiivisen ranskalaisen yhteiskunnan varjossa: unenomaiset ja uniin tulevat lyhyet välikuvat selittävät vähitellen, että Mado ja Nina ovat pelastaneet toisensa kuoleman kaltaiselta kohtalolta. "Yhdessä" onkin parhaimmillaan kuin kiltin humoristinen kauhufilmi, kun draama tapahtuu kahden puolijulkisen asunnon välillä konservatiivista perhejulkisuutta edustavia ihmisiä vältellen. Samaa suljetun tilan kauhua ja lumoa tähän tilojen suhteellisuudella pelaavaan kerrontaan latautuu kuin toisessa ranskalaisessa vanhusromanssissa, Haneken "Amour" -elokuvassa (2012). Joka taas oli omasta mielestäni hölmistyttävän tylsä ja yhdentekevä ollakseen Hanekea.
Ensimmäinen puoli tuntia "Yhdessä" etenee niin näppärästi, että isoimman juonenkäänteen myötä tuleva hidastuminen ärsyttää tavattomasti, samoin ikävän lattea lopetus: näin vain lopuksi tapahtuu, selvittämättä miten merkittävästi ihmisten asenteet ovat muuttuneet. Kohtuuttomalta tuntui sekin, miten työväenluokkaa edustava hoitajan hahmo on tyypitelty, kun kerran muuten filmin sanoma on hienoisen saarnaavakin kategorisia ennakkoluuloja vastaan. Ja näitä tarinamaailman harsoja jäi törröttämään kyllä muitakin: siis mitenkäs sille kissalle (=tyttären tyrkyttämälle lapsikorvikkeelle) lopulta kävikään? Olihan se hauskan symbolinen ele juuri lopetukseen, mutta alleviivasi sekin loppuratkaisun sietämätöntä helppoutta.
Heinäkuussa uutisoitiin, että "Yhdessä" tulee saamaan uudelleenversioinnin englanniksi. Ainoa kiinnostusta herättävä ominaisuus kulttuurikohtaisessa sovittamisessa on rakastavaisten unelmakaupungin nimeäminen. Voiko Rooma merkitä brittirakastavaisille samanlaista nuoruuden toiviopaikkaa kuin ranskalaisille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti