Vaiana (elokuva)

"Hei, pidittekö laulustani?" kysyy jättiläisrapu. Eikä se ole ainoa vaivaantunut vitsi, jolla Disney haluaa osoittaa, ettei se enää itsekään tiedä mihin lauluosuuksia tarvitaan.

Uusimmassa "Vaiana"-elokuvassa (alkup. "Moana", 2016) laulut ovat juuri ne heikoimmat, rutiinilla suoritetut osuudet. Laulujen funktio on täsmälleen sama kuin ennenkin, päähenkilön tunteiden ja sivuhenkilöiden koomisuuden ilmauksena, mutta melodialtaan ne ovat yhtä tyhjänpäiväisiä kuin tulkintoinakin. Nämä pakolliset laulujaksot tuovat myötään lisää ongelmia, kun pääosan esittäjä valitaan lauluäänen eikä näyttelemisen perusteella. Suomeksi dubatussa versiossa ässävikainen Yasmine Yamajako ei ole edes laulajana sen kummempi kuin muut vastaavat nasaalivinkunaan ja soinnittomaan vokaalin venytykseen pakotetut nykytähdet, ja ääninäyttelijänä ainoastaan siedettävä. Muut dubbaajat ovat sentään takuuvarmasti tyypitettyjä.

Kunpa "Vaiana" olisikin täysin ilman musiikkia, ja dialogia, näyttäisi pelkkää purjehdusta ja meriseikkailun sävyjä. Maksaisin siitä hyvästä kympin tähän aikaan vuodesta, sillä meren ja materiaalien animointi on kehittynyt illuusiomaisen tarkaksi. Taiteenalaa olisikin syytä kutsua ennemmin renderöinnin kuin animoinnin taiteeksi, niin toissijaista ovat vanhat animaation rutiinit tällaisessa konetehoilla pyörivässä silmäkarkissa - jossa vähäisin aikuistäky ei ole polynesialainen versio pin-up-prinsessasta, Disneyn ahnas sijoitus teinimallibisnekseen. Samaa toki sanottiin aikoinaan "Aladdinin" Jasminesta, mutta realistisin sävyin animoitu "Vaiana/Moana" on jo roisin lähellä "Sinistä laguunia".

Renderöinnin ensisijaisuus näkyy myös miespäähenkilössä, "puolijumala" Mauissa, jota Vaiana tarvitsee seikkailunsa avuksi hyvittääkseen tämän tekemän ryöstön. Jättimäisen lihaksikas Maui on tatuoitu kauttaaltaan ja kulttuuriheeroksen ainoa heikkous ovat nämä kantajaansa kommentoivat, etnogiffeinä pyörivät kuviot. Se on erittäin hieno oivallus, ja ainoa sovellus perinteisestä animaatiotaiteesta, vaikkakaan ei ainutkertainen; samaa kikkaa käytettiin ainakin "Herkuleksen" (1997) amforakuvioiden henkiin heräävissä muusissa.

Sen lisäksi, että Maui on tuonut ihmisille kaiken hyvinvoinnin, tämä on ryöstänyt äitijumalattarelta vehreyden takaavan taikakiven. Onko tämä ryöstö symboli liian ahnaasta luonnon kulutuksesta, se jää epäselväksi, samoin kuin se, mikä olikaan äitijumalattaren suhde saman saaren "laavademoniin". Myytin perustarina ja loppuratkaisu eivät oikein täsmää, etenkään, jos tarkoitus oli välittää jonkinlainen ekologinen sanoma.

Tuttua ja tavallista tässä prinsessasadussa on Tyttöjä Voimauttava Tarina, jonka Disney on  purkittanut tavaramerkikseen. Tyttöhahmojen "sankaruus" on irrotettu alkuperäisestä kulttuurikontekstista niin kauas kuin Disneyn normitarinaan tarvitaan. Elokuvan rasismi ja poliittinen epäkorrektius ovat samaa luokkaa kuin "Mulanissa", "Aladdinissa" tai "Pocahontasissa". Räikeimmillään se on paikallisväestön pelkistämisessä "kookospähkinäkansaksi". Elokuvan saamaan poliittiseen kritiikkiin, jota esimerkiksi Hesarin kaltainen julkaisu ei uskalla siteerata eikä vaivaudu välittämään, voi tutustua mm. täältä:
https://indiancountrymedianetwork.com/news/opinions/dont-swallow-or-be-swallowed-by-disneys-culturally-authenticated-moana/