Useimmista muista lautapeliharrastajista erotun sikäli, etten pelaa laisinkaan digipelejä, paitsi muutaman kerran vuodessa lapsen kanssa Skyrimiä tai Most Wanted -sessioita. Kiusaantuneena ja samalla nolon ylpeänä pelikokoelman kasvamisesta pyrin keksimään jatkuvasti uusia syitä, miksi lautapelaaminen kehittää ihmistä, sen ohella, että omatkin pelidesignit pyörivät päässä enemmän kuin varsinaisten työprojektien suunnitelmat, romaani- ja tietokirjadispositiot.
Ehkä on aika arkistoida näkyville, mihin kaikkeen kaltaiseni lautapelaaja kuluttaa päivittäin ja viikoittain aikaansa vuonna 2017.
Tärkein foorumi on tietysti BGG eli boardgamegeek. Se on kuin temaattinen verkko verkossa, josta löytäisi periaatteessa kaiken mitä haluaa tietää tai keskustella lautapeleistä - tai uneksia. Lautapeliharrastusta luonnehtii parhaiten harrastajien itsensä lanseeraama termi "cult of the new", millä tarkoitetaan uusien pelien suorastaan kulttimaista suosiota, lapsekasta uutuudenviehätystä, jossa kauniit pahvikannet ja poikamaisen jännittävät muoviminiatyyrit saavat jokaisen päivän tuntumaan joululta. BGG ruokkii etenkin kaltaisteni aloittelijoiden kiinnostusta vrituaalisella kultavaluutalla, jota voi saada mm. peliarvosteluja tai kiinnostavia keskusteluavauksia tekemällä. Sivuston merkityksen harrastuksen solmupaikkana voi tiivistää numeroiksi: pelkästään viime vuonna BGG:hen rekisteröityi 250 000 uutta pelailijaa.
BGG:n ohella harrastaja vilkaisee muutaman kerran viikossa peliaiheisia blogeja. Omat suosikki ovat Space-Biff ja As a Board Gamer. Näiden aktiivinen seuraaminen perustuu uusien peliarvostelujen ilmestymiseen. Esim. Cardboard Republic julkaisee arvosteluja enää harvoin, joten luen sitä satunnaisesti. Tiettyä aihetta koskevaa tietoa voin etsiä erikseen Boardgame Designers -sivustolta, mutta sinne en tohtisi itse avata keskustelua, vaan teen sen ennemmin BGG:ssä.Muita viikoittain seuraamiani peliarvostelujen blogeja ovat islaythedragon ja Board Game Quest. Jonkinlaiseen institutionaaliseen asemaan nousseet blogit eivät kuitenkaa ole välttämättä kiinnostavia kaikille. Esim. The Board Game Family on tylsän konservatiivinen eikä sen peliesittelyjä voi pitää arvosteluina. Tavattomaan suosioon noussut Shut Up & Sit Down taas on minun silmissäni tekohauska, vaikka arvostelujen laatukriteerit ovat hyvin kohdallaan. Etenkään en jaksa katsoa pelien videoarvosteluja ja -esittelyjä, joiden varassa SUSD on maineensa kerännyt.
Ehkä kerran kuussa tulen tarkastelleeksi BGG:n top100-listausta, enkä niinkään uusien suosittujen pelien menestystä seuratakseni (sen kyllä huomaa kauan ennen BGG-huipulle pääsyä), vaan jotta muistaisin mitä aukkopaikkoja peliharrastuksessani piilee. Pelien pitää kuulemma olla vähintään viisi vuotta vanhoja ennen kuin niiden "todellinen" arvo asettuu kohdalleen harrastajien top100-reittauksissa. Kymmenen vuoden jälkeen niihin suhtaudutaankin jo ikivanhoina klassikkoina...
Vähintään kerran kuussa tulee pelatuksi isommalla porukalla, joten silloin tukea pelivalintaan hakee BGG:n keskustelufoorumin How Many Players -listauksesta. Pelien ostamista en harrasta aktiivisesti, joten ulkomaiset verkkokaupat jäävät kuukausittaiseen visiteeraukseen, mutta kiehtovan erilaisia pelejä voi nähdä tarjolla esim Philibertin boutiquesta.
Tänä talvena uusia blogilöytöjä ovat olleet Unboxed, Boardgames that tell stories, The Daily Worker Placement, ja Nonsencical Gamers. Ne eivät näytä yhtä kiinnostavilta kuin vanhat tutut blogit, mutta vaikuttavat erikoistuneemmilta näkökulmaltaan. Analyyttisemmin pelaamiseen ja pelisuunnitteluun suhtautuvat sivustot eivät kuitenkaan ole välttämättä erityisen syvällisiä tai opettavaisia, sillä ludologiassa jokainen tuntuu keksivän samat asiat uudelleen ajankohtansa menestyspelien perusteella. Esimerkiksi totisen kapeakatseinen Games Precipice näyttäisi kuitenkin olevan hyödyllinen sivusto ihan jo siksikin, että se käyttää erittäin huolellisesti rinnakkaisia esimerkkitapauksia osoittaakseen miten tietyt laadulliset ominaisuudet (kuten ratkaisevien valintapaikkojen ominaisuudet) erottavat pelejä toisistaan tämän laadun määrässä. Suurin suosikkini lautapelien analyysissä, Ludologyn podcastit, ei tällaiseen vertailuun pystyisi jo mediuminsakaan puolesta.
Mikko Saaren pyörittämän Lautapelioppaan arvostelut ja artikkelit ovat sisällöltään samaa kuin ulkomaisilla sivustoilla, mutta suomeksi ne samat ajatukset ja käsitteet saavat kuitenkin ihan erilaisen konkretian. Oppaan juttutarjonta on viime vuosina niukentunut, mutta opasta on välttämätöntä seurata, koska kotimaisia peliblogeja en pysty lukemaan; suomalaisten blogien asenne on liiaksi poseeraava ja epäanalyyttinen verrattuna ulkomaisiin. Näin varmasti omanikin.
Suomalaisten pelikauppojen sivustoilla sen sijaan käyn tarkalleen kuukauden vaihtuessa - nähdäkseni tarjoukset. Tällä hetkellä pelikokoelmassamme näkyy olevan 114 peliä, joista uusin on lapselle eilen lahjaksi annettu "Karuba". Lapsi pelasi sitä kanssamme kerran, me vanhemmat keskenämme kahdesti. Sitten kukin palasi omalle verkkokoneelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti