Kymmenes viikko tekstisalapoliisina

Aloitin uudelleen leipätekstin stilisoinnin ja aukkojen paikkailun. Nyt puutteet sidoksisuudessa näkee nopeammin kuin kaksi kuukautta kestäneellä editointikierroksella. Saan tämän kakkoskierroksen valmiiksi ensi viikolla. Kässärin 260 sivussa on yhä sellaistakin historianlöpinää, joka ei ole ihan välttämätöntä militarismin ja kansallisen mieskuvan kehystämiselle, mutta tarvittavien poistojen arviointi jääköön testilukijoille.

Isoin rutiinihomma eli kaikkien viitteiden läpikäyminen lähdeluetteloon (niitäkin on nyt 3 erilaista!) vertaillen jää sekin ensi viikkoon. Tai joululomalle. Olen sitä tällä viikolla tehnyt tapauksissa, joissa mt-viittaukset epäselviä tai Axu laittanut kysymysmerkin sivunumeroihin, mutta se on raivostuttavan hidasta puuhaa. Välillä epäilin, ettei A ole itse lukenut joitakin 1910-luvun teoksissta (Aho, Koskenniemi, Välisalmi), mutta kyllä niistä kumminkin muistiinpanot löytyivät.

Loppuluku vaatisi edelleen stilisointia jutustelevampaan sävyyn. Nyt se on kaikkein käsitepitoisin. Toisaalta se olisi käsitepitoisuudessaan pätevä silta miestutkimukseen. Harkitaan.

Löysin kuin löysinkin Axun tiedostoista 31-sivuisen tekstin palkkasotilaista eli legioonalaismuisteluista ym vastaavista. Tekstistä kuitenkin puuttuvat yhtymäkohdat kaikkeen siihen, mitä Axu on käsitellyt Suomen sotahistoriaan nähden. Väkivallan estetiikkakin jää taaemmaksi. Parasta on siis jättää kokonaan pois tämä ammattisotilaista aiottu luku, jotta sotahistorian & nationalismin fokus kantaa läpi kirjan. Voin joskus muokata tekstistä artikkelin (postuumina yhteistyönä…), jos jaksan itse perehtyä noihin muistelmateoksiin.

Löysin myös yhden, ilmeisesti ohjaajalle tehdyn raportin työn etenemisestä. Siinä Axu toteaa, että Keeganin lukemiseen meni kuukausi, muistiinpanoja kertyi 23 sivua, ja että niiden varassa hän kirjoittaa "Väkivallan mytologian". Tämä vahvisti epäilyni siitä, että Keegan (Sodankäynnin historia) on se perimmäinen syy miksi Axu eksyi myyttisen mieshistorian sivupoluille, mongolisotureihin jne. Toivonkin, että kustantaja laittaa kirjan kanteen varoitustarran: HAITALLINEN ROMAANIN TAPAAN LUETTUNA.

Johdannosta poistin yhden niistä keskeisistä kysymyksistä, joita Axu ilmoittaa pohtivansa, koska juuri sen osalta analyysin jälkeen tapahtuva reflektointi on lähes olematonta (alunperinkin se oli keskeneräisin osa tutkimusta): ”Mikä on myyttisen soturihahmon ja hegemonisen maskuliinisuuden ihanteiden välinen yhteys? Onko ihanteellinen mies itseasiassa sotilas tai soturi?” Vastaus tähän tulee kyllä epäsuorasti lukujen sisällä ja kootusti esille kirjan lopussa, mutta ei ole syytä väittää kysymyksen olevan (tutkimuksen tapaan) reflektoitavana luku luvulta.