Tänä syksynä ryhdyin suunnittelemaan nanowrimoa vasta lokakuun lopulla, juuri ennen kirjoitusmaratonin starttia, kun parhaina vuosina suunnittelu eli eräänlainen treenaus on alkanut jo kesällä. Kyllästyneenä proosamarkkinoiden vinkunaan ja vonkunaan, miksei kukaan enää osta kirjoja eikä huomaa juuri X:n tai Y:n teoksia, päätin, että tästä lähtien kirjoitan vain avaruusoopperaa. Vasta sen jälkeen kuulin, että esimerkiksi spefi-sprintteri mr Saloranta oli uhonnut samanlaista.
Paluu AITOON GENREPROOSAAN tuntuu ainoalta tieltä kirjoittaa täsmälleen sitä, mihin tarvitaan mielikuvitusta. Ei taidekonstailusta luopumista, vaan päinvastoin, entistä ehdottomampien kerronnallisten kriteerien asettamista itselleen. Tulokseksi ei, tietenkään, odoteta LAADULLISESTI korkeampaa TAIDETTA, vaan genrepitoisuudeltaan korkeampaa ja tiheämpää FIKTIOTA FIKTION VUOKSI.
Kaipuu aitoon genreproosaan ei ole pelkästään oma marraskuinen päänpuhdistusjuttunsa. Niin kuin Siilo-trilogian ja Yksin Marsissa -romaanin suosiosta näkyy, scifissä on meneillään paljon laajempikin kovan scifin käänne. Syy siihen ei ole ehkä kummempi kuin pohjaton kyllästyminen dystiopioiden, vampyyriviihteen ja muun nuorisolle tehdyn spefin tulvaan, jossa genreainekset ovat olemattoman ohuet. Ja vielä olisi jaksettava tulossa olevien vuosien starwars-kusetus ja sen herättämä mitääntuntematon mediapölinä "scifistä"? Ei kiitos. Mennään itse kukin omiin fiktiomaailmoihimme ja katsotaan mitä siellä syntyy. Kirjoitetaan ja pelataan niitä maailmoja muidenkin jaettavaksi, mikrouniversumeina YA-rahastusta vastaan.
Nyt 20000 sanaa valmiina, siis ainakin neljä päivää jäljessä nanowrimon tavoitteista. Noin 2000 sanaa on muistiomerkintöjä, mutta reilun maratonin hengessä niitä ei voi sellaisenaan käyttää. Jokainen lause on juostava kuin ensimmäistä kertaa.
[Samaan aikaan viidakossa: Agricolassa on julkaistu arvosteluni Nummelinin 50/50-teoksesta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti