Tällä vuosituhannella jokaisella on oma Tiipettinsä, suuruudessaan ylivoimainen objekti, jonka haltuunotto on täysin mahdotonta. Juuri siksi Tiipettiin voi viitata nonchalantisti tavoittamattomana elämäntavoitteena "todellisen" elämän rinnalla, objektina joka kumoaa ylivoimaisuudellaan kaikki opit ja ajatukset MOTIIVISTA: miksi jotain tiettyä pitäisi elämässä saavuttaa.
Tällä vuosituhannella jokainen haluaa Tiipettinsä, ylivoimaisen objektin, jonka tavoittelemisen voi selittää olkia kohauttaen: KOSKA SE ON SIELLÄ.
Tänä kesänä minulla oli tilaisuus viettää 7 päivää Tiipetissä, enemmän kuin koskaan aiemmin. Mutta muuttuiko elämäni edes hetkellisesti, laadullisesti tai määrällisesti, paremmaksi? Ei tietenkään. Juuri sehän todistaa oman Tiipettini ylivoimaisuuden: niin fyysisesti kuin imaginäärisesti ylivoimaisena objektina mille tahansa mahdollisille maallisille motiiveille.
Nykypäivänä tällaisten henk koht Tiipettien erityinen arvo on tietysti niiden ekologisuudessa. Vaikka jotkut käyttävät satoja tuhansia euroja sponsorirahaa päästäkseen ilman lisähappea ja -aivoja Himaläjän huipulle, heidän saavutuksensa on ekologiselta arvoltaan samaa luokkaa kuin viettäisi vuoden pelkällä sadevedellä ja auringonvalolla.
Minä menin Tiipettiini, tutuille Tatra-vuorille Slovakiaan, ensin lentämällä Budapestiin ja junailemalla sieltä viidessä ja puolessa tunnissa vuorten juurelle. Vietin 7 päivää Tiipetissä mitään oppimatta, kaikkeen tyytymättömänä. Täytin tarkoituksettomuuteni kuin vain Tiipetissään voi.
7 päivää Tiipetissä: 20.-26.6.
1. päivä Tiipetissä: Rikoin hampaani Budapestin juna-asemalla sämpylässä piilleeseen siemeneen. Hetken mietin palata Suomeen seuraavalla lennolla ja sanoa: ei onnistunut. Mutta nyt olen vuorten juurella ja ajattelen, miten pienestä on kiinni POISSAOLEMISEN tunteen epäonnistuminen. Lohduttaudun katselemalla hotellihuoneessa elokuvia. Maisemat pohjoiseen vuorille ovat upeat. Niin myös sadepilvistö vuorten päällä.
2. päivä Tiipetissä. Sää on kuten ennustettu. Käyn Tatransca Lomnicalla junalla. Sataa, ylhäällä vuorella on alhaalla olevan mittaritaulun mukaan 3 astetta lämmintä. Syön gulassin, se on kyllin pehmeää jopa murskaantuneelle hampaalleni. Majoitun Staryssa hotellihuoneeseen, joka on kuin luola, sisältä erittäin tyylikäs, mutta näkymä on parkkipaikalle ja patiolle. Sentään iso amme ja telkkari.
3. päivä Tiipetissä. Laskeudun junalla Popradiin. Helle tuntuu täällä, marssin läpi kaupungin etsimään zubaria, mutta internetin tiedot ovat ties miten vanhat. Marssin takaisin asemalle, jatkan junalla taas Lomnicalle saakka. Sää nyt parempi kuin eilen ja hiihtohissi uusittu. Syön Plesolla keittoa, sopii sekin nykyiseen purentaani. Sitten pitkä kävely alas vuorten kupeita ja suoralla polulla alas Hrebienokista alkaa taas sataa.
4. päivä Tiipetissä. Laskeudun taas Popradiin. Etsin nettiyhteyttä, kahvilanpitäjä tervehtii ranskaksi. Vieressä on kristillinen kirjakauppa, jossa on tiivis valikoima englanninkielisiä. Scifi-osastoa ovat kelvanneet edustamaan: Wolfen "Peace", Bearin Halo-romaani, pari Cardin teosta, ja Dickin ainoa realistinen romaani. Ei muuta. Ostan "American Smoke". Se on älykkäin näkemäni kirja oman tiipettinsä etsijöistä.
5. päivä Tiipetissä. Viimein aurinkoinen aamu, vaikka se muuttuukin pilvipeitteiksi ylemmäksi päästessä. Lännen puoleiselle Plesolle kävelen tuttua tietä ylämäkeen, mutta tällä kertaa koululaiset harppovat ohitseni. En edes harkitse kiipeäväni puoltatoista tuntia tarzan-polkua huipulle. Palaan hotelliin kylpyammeeseen.
6. päivä Tiipetissä. Taas luototon sarastus. Yritän Hrebienokilta länteen, kun sadepilvi kasvaa vuoren päällä. Käännyn alas. Vastaan tulee iso koululuokka ja suomalaisia partiolaisia, joille sanon "dobri" kuten muillekin. Illalla olen ainoa asiakas pitseriassa. Tarjoilija laskee silmieni edessä seitsemän euron laskun kahdeksaksi euroksi. Aika lähteä täältä.
7. päivä Tiipetissä. Näkemiin vai hyvästi? Ties monesko kerta. Laskeudun Popradiin, luen sähköpostit Fée-kahvilassa. Juna Kosiceen, tietysti matkan paras sääpäivä. Syön Krishna-ruokaa ja katselen tanssivia suihkulähteitä. Hotelli on meluisa kuin helvetti. Ehkä olen tämän kaiken ansainnut: niin nöyryyttävät nousut kuin armottomat laskutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti