KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






perjantai 16. toukokuuta 2014

Sarjakuva on nelikulmaista scifiä

Kun katsoo parhaiden sf-sarjakuvateosten listaa, on pakko todeta, että sarjakuva mediana on yhtä kuin sf-sarjakuvaa. Havainnot scifin ja sarjakuvan lähentymisestä tosin sulkevat pois ison osan ranskalaista sarjakuvaa ja strippiperinteen leveän valtavirran. Strippien  perinne jo sinänsä riittäisi muodostamaan sarjakuvalle omakohtaisen kuvakielen taiteenlajina.

Mutta saman havainnon voi tehdä vaikkapa kotimaista, 20-50 -vuotiaan keskivertodfandomin trendimakua palvelevaa sf-lehteä eli Tähtivaeltajaa selaillessa: jo vuosien ajan sarjakuvien osuus on kaiken aikaa kasvanut suhteessa sf-kirjallisuuden saamaan palstatilaan. Kirjallisuudesta näkee kyllä edelleen pitkiä artikkeleita, mutta ne ovat käytännössä kirjailijahaastatteluita. Muu kirjallisuuspitoinen materiaali perustuukin novelleille ja arvosteluille.

Science fictionin lajikenttä on hajonnut niin moneksi alalajiksi ja -kulttuuriksi, että vain (amerikkalaisista) sarjakuvista voi enää puhua "yleisesti" scifiä edustavana taiteena. Lajityypin elokuvat taas ovat niin (amerikkalaista) teollisuustavaraa, että niistä pitäisi kirjoittaa joko erittäin analyyttisesti (lukijat karkottaen) tai erittäin raflaavasti väkivaltagoreen ja seksiin keskittyen (mihin TV onkin erikoistunut).

Sf-sarjakuvien vaikutus elokuviin on moneen kertaan juhlittu tosiasia, jopa siinä määrin, että varsinainen taiteenala on unohtua supersankareiden ilmiömäisyyden taakse: sarjakuva  näyttää jakaantuvan päivälehtistripeiksi ja supersankarilehdiksi.

Mutta sarjisten vaikutus sf-kirjallisuuteen onkin kokonaan toinen juttu. Guardianissa oli vastikään artikkeli, jossa povattiin supersankareista uutta buumia sf-kirjallisuuteen, mutta todisteainesto on toistaiseksi vielä vähäinen: Michael Chabonin "The Amazing Adventures of Kavalier & Clay" oli lähes unohdettu, kunnes supersankareista tuli elokuvien ilmiö. Uusista tekijöistä huomiota on saanut lähinnä Lavie Tidharin "Violent Century", mutta senkin jätin tilaamatta luettuani muutaman kuvauksen teoksen ylinokkelasta proosakielestä.

Kirjallisen scifin estetiikasta ei kuitenkaan voi puhua ilman sarjakuvien vaikutusta. Ne jos mitkä ovat muuttaneet käsityksiä siitä, miten sf-teoksen maailma on täynnä ESINEIDEN etnistä taustaväriä, joiden keskellä tuotemerkit ovat eräänlainen proto-älykäs elämänmuoto, puuttuva linkki geenien ja meemien välillä. Yhä useammin katson kaikenlaisia animaatioita niin ikään tähän nähden: jopa lapsen rakastama hyperpinnallinen "Lego Friends" on silkkaa scifiä.

Mikä sitten olisi avainteos sarjakuvallisen ja kirjallisen scifin salavuoteuden paljastamiseen?

Veikkaan että Tintti. Mistään muusta teoksesta en ole nähnyt nostettavan niin todistettavasti esille sarjakuvataiteen ponnisteluja ylittää visuaalinen jähmeytensä, luoda tapauskohtaisia ikonisen toiston järjetelmiä, jotka pakottavat lukijan palaamaan selkoviivan maailmaan.

Ja onko yhtäkään niin pitkää albumisarjaa, jossa yksikään teos ei merkittävästi nouse muiden ylitse? Eikö tämä ole jo riittävä todiste Hergén yrityksistä piirtää puhdasta kerronnallista koodia lausumatta minkäänlaisia sisältöjä? Eikö juuri Hergén kohdalla propagandakin ole lapsellisinta, väkinäisintä, itse oman turhuutensa ja vanhahtavuutensa tunnustavaa?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti