Luovan tietokirjoittamisen kursseilla se ainoa perustelu tällaisenkin oudon asian opettelemiseen on arkisen esteettisyys ja filosofisuus. Tässä arki ja estetiikka venyvät yllättäen kauemmaksi toisistaan, vaikka niiden pitäisi erityiseti lähentyä. Mitä enemmän puhuu arjen estetiikasta, esimerkiksi esseiden kannalta, sitä etäämpänä se estetiikka tuntu olevan arjesta. Tämä johtuu avoimen korkeakoulun kurssiprofiilista: oppilaat ovat eri tavoin asennoituneet luovaan kirjoittamiseen kuin nuoret yliopistolaiset. Elämää kokeneille kirjoittajille olennaista on luovan taidon kehittäminen jo-olemassa-oleviin-taitoihin nähden eikä yleisenä taiteilijuutena. Arjen esteettisyys on heille selviö tavalla, josta pitäisi kurssilla ravistautua irti, jotta sen voisi uudelleen löytää.
Kurssia pitäessä yritän asettua heidän asemaansa. Yritän ajatella, mistä itse kirjoittaisin ja miten, jos joutuisin heidän laillaan yhtäkkiä tekemään kolumnin ja esseen jotain arkista asiaa estetisoiden. Ajattelen, mistä aiheesta olen itse äskettäin googlaillut tietoa aihepiirin laajuutta ihmetellen. Esimerkiksi espresso-kahvien laadusta. Kohtuullisen varmasti pystyisin kirjoittamaan aiheesta kolumnin, ehkä esseenkin. Mutta en minä aiheesta innostuisi tai edes motivoituisi.
"Mitä ajattelin tänään?" on edelleen paras lähtökohta kolumnin tekemiseen ja toimiihan se esseeseenkin, kunhan etäisyyttä ja materiaalia on tarpeeksi. Mutta sekään ei auttaisi esimerkin etsimisessä.
Tänään olen ajatellut Sokos-hotelleja. Suhteeni ketjuhotelliin on viha-pakkaus-suhde. Tämän viikonlopun reissulla Poriin se aktivoitui, koska Sokos-ketjun Vaakuna-hotelli oli kuin Majoituspaikka Helvetistä. Hotellin lisärakennuksen alakerrassa oli ja on jatsiravintola, jonka melu kaikui läpi rakennuksen. Näin koitti se ensikerta kun menin respaan pyytämään uutta huonetta. Respa kertoi minulle ja vanhalle pariskunnalle, joka oli juuri kirjautumassa sisään, että "jamit" kestävät 11:een saakka ja sitten melu loppuu. Siinä vaiheessa repesin ja aloin huutaa, että minulla on huomenna työpäivä. Silti palasin vanhaan meluisaan huoneeseen reppuni kanssa. Olin kiltti suomalainen.
Metelin ensisijaistaminen otti ja ottaa aivoon niin osana "kaupunkikulttuuria" kuin millaisena tahansa kaupunkilaisten olosuhteiden LUONNOLLISTAMISENA. Juurikin tätä eniten vihaan kaupunkielämässä, ja juuri nyt olin univelan ja saunan väsyttämä ja nukahtanut jo iltauutisten aikaan, kun yhtäkkiä seinätkin tärisevät alakerrasta kantautuvasta jatsimusiikista.
Nimenomaa jatsimusiikista. Kaikki se keskiluokkainen harrastuneisuus mitä jatsimusiikkiin liittyy on täsmälleen samaa Korkeamman Elämänlaadun imitointia mitä ketjuhotellitkin edustavat. Mitä muuta voi syyttää kuin itseä, jos majoittuu ketjuhotelliin? Mitä muuta – jos tyytyy yösijaan Porin kaltaisen kaupungin keskustassa?
Itseään tarkkailevan esseistin kääntöpuolella voisin tietysti löytää muitakin yleistettäviä aiheita, aivan kuten oppilaille suosittelen: miksi tässä viisikymppisen elämässään happamoituneen perheisän roolissa Pyhä Viha roihahtaa helpommin kuin edes kaksikymppisenä, jolloin se oli moraalisen ylivoimaisuuden ylin todiste? Miksi se roihahtaa näin tylsän kohteen edessä kuin ketjuhotellit ja jatsimusiikki?
Aamulla, tietenkin, kaikki on toisin. Syön hyvän ja runsaan aamiaisen, jätän ystävällisesti avainkortin respaan ja varmistan, että kuukauden päästä varauksessani HUOMIOIDAAN että siinä on mainittu "rauhallinen huone". Eli todistan juurikin tätä samaa saatanan perkeleen keskiluokkaista moraalisen oikeutuksen ylivoimaisuutta, jota niin kaksinkymppisenä vihasin.
Kohti opetuspaikkaa kävellessä on pakko tunnustaa itselle, että tästä lähimmästä isoimmasta aiheesta, ketjuhotelleista, ei voi kirjoittaa yhtään mitään. Että kokemus sulkee ihmisen ymmärryksensä ulkopuolelle. Ja sittenkin – ehkä vain Porin kaltaisessa kaupungissa, joka on enemmän ruutuukaavansa kuin historiansa oloinen keskiluokan lavaste elämälle?
Pori on niin oudolla tavalla rannikkoisen avara, että sille ei löydy vertailukohtaa Turusta tai Vaasasta, ja siksi sen tyypittelee parin viikonloppukokemuksensa mittakaavassa.
Kuin ketjuhotellin pihamaata, tuota P-paikan primaarinäkymää.
 |
| Porilainen hotellihenkilö raivaa tilaa P-paikalle... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti