KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2021

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

Alkavat kirjoituskurssini:
- Dekkarikurssi Sampolassa alkaa 18.9.
- Tietokirjoittaminen I alkaa 23.9.
- Tietokirjoittaminen II alkaa 4.11.
-Tietokirjoittaminen Porissa 24.-25.9., 1.-2.10. ja 29.-30.10.
-TietokirjakritiikkiTurussa 9.10. ja 11.12.

17.-23.10. käymme Muoniossa.

19.-21.11. menemme SweConiin jos tilanne sallii.




tiistai 10. elokuuta 2021

Koirat ja lapset



Vuonna 2020 suomalaisille syntyi tilastojen mukaan 46452 lasta. Saman vuoden aikana perheisiin hankittiin vieläkin suurempi määrä uusia koiranpentuja. Uusia koiria rekisteröitiin 48895, mutta rekisteröimättömiä on arvioitu olevan vähintään neljännes tämän lisäksi. Vielä vuonna 2013 lapsia hankittiin n. 58000 kappaletta ja koiria n. 47000. Tilastojen perusteella koirien osuus kodin lemmikkeinä on siis edelleen huimassa kasvussa. Niihin verrattuna ihmislapsia ei pidetä alkuunkaan trendikkäinä. Syntyvyys laskee kaikkialla paitsi Väestöliiton ennusteissa.

Mitä tilastolukemista voi päätellä? 

Että suomalaisille lapset ovat vähemmän tärkeitä kuin lemmikit? Vai että suomalaiset suhtautuvat lemmikin ostamiseen yhtä intiimin käytännöllisesti kuin ennen vanhaan lapsen hankkimiseen?

2000-luvun trendit ainakin puhuvat näiden tulkintojen puolesta. Koiria hankitaan yhä enemmän, mutta lapsia yhä vähemmän. Koiran ostaja tietää yhä tarkemmin millaista lajityyppiä hän pitää itselleen ja parisuhteelleen sopivana. Ensisynnyttäjien määrä sen sijaan on laskussa, koska he eivät tiedä mitä jälkikasvulta oikeastaan odottavat.

Digitalisoituneessa maailmassa elämme yhä enemmän välittyneiden, ei-persoonallisten suhteiden verkossa. Laitteiden kautta välittyneille tunteille ei ole selvää kohdatta. Koira on tarpeellinen korvike, koska sen rakastaminen antaa konkretian hämäriksi käyneille lähimmäisyyden tunteille. Ehkä sama pätee lapseen?

Koirilla on kuitenkin eräs etu lapsiin nähden: ne ovat vapaita kaikesta siitä kulttuurihistoriallisesta patetiasta, mitä lapsiin on liitetty romantiikasta alkaen.

Heinäkuussa (18.7.) Hesarin kulttuuriosasto julkaisi pitkän artikkelin siitä, miten koirat ovat olleet kirjailijoiden "parhaita tukijoita". Jos HS olisi tehnyt samanlaisen jutun lapsista kirjailijavanhempien "parhaina tukijoina", sen jutun patetiaan olisivat tukehtuneet ne tätiluonteetkin, joille Hesarin kulttuuriosastoa nykyään tehdään. 

Mutta koirat kelpaavat kaikkialla, ihan samoista syistä kuin miksi banaanit pääsevät kaikkialle: ne ovat niin onttoja olioita, että niihin voi liittää mitä tahansa merkityksiä mitä luova ihminen tai journalisti milloinkin keksii. 

Maailman vanhin vitsi ei ole banaaninkuoreen kompastuva ylisuorittaja, vaan koiraa lapsenaan hellivä alisuorittaja.

 

Miksi sitten ihmisillä on edelleen ruusuinen käsitys juuri lapsen vanhemmuudesta eikä eläimen isännyydestä? Daniel Gilbert tarjoaa kirjassaan Stumbling On Happiness (2006) sen yksinkertaisimman selityksen. Uskomukset siitä, että "lapset tuovat onnea", siirtyvät sukupolvelta seuraavalle paremmin kuin uskomukset, joiden mukaan "lapset tuovat onnettomuutta". Gilbert kutsuu ilmiötä super-replikaattoriksi: vain sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, jotka uskovat ja siirtävät uskomuksia lasten tuomasta onnesta, kun taas kaltaiseni lapsiskeptikot levittävät realismiaan (yleensä) vain oman sukupolvensa keskuuteen.

Jos haluat syventää ajatuksiasi lapsipakkoisesta yhteiskunnasta, voin suositella tekemään tilausta nyt myynnissä olevaan Pakollisesti lapselliset -kirjaani. Kiitos.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti