KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



maanantai 25. maaliskuuta 2019

Eeva Turunen: Neiti U muistelee (romaani)

Kuvittelin Henriikka Tavin romaanin, Tellervon olevan jotakuinkin täydellinen romanssi alalajissaan, mutta sitten sain luettavaksi Eeva Turusen esikoisteoksen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (2018). Siinä missä Tavi on suorastaan ylinokkela genrepitoisessa ironiassaan, rakentaa Turunen ihmissuhdekuvaukset aivan uudelta perustalta.  Tunne-elämä loistaa Turusella keskeisenä aiheena, mutta proosallisen näkökulmatekniikan ironia piilee siinä, ettei  tunteita kuvata sellaisinaan, vaan ystävät ja rakkaat ovat kuin hiertäviä sisustusratkaisuja. Se on huomispäivän kirjallisuutta jos mikä. Vieläkin mutkikkaampaa kuin Tavilla, kyllä, ja monin paikoin viimeistelemätöntä ajatukseltaan, kyllä, mutta osoittaa suuntaa miten hipsteriproosa voisi pelastaa novellistiikan.

Turusen kirjassa on seitsemän henkilönovellia, joissa kellään henkilöistä ei ole muuta erottavaa nimeä kuin "neiti U" tai A ja B, tai lempinimi Skarabee. Kirjan aloittaa novelli joka on lähimpänä perinteistä juoninovellia ja sen päättää novelli joka on vapaamuotoisin, nimeltään "Nimetön (napakelkka), sekatekniikka, 96 x 72 cm, yksityiskokoelma". Lievetekstin mukaisesti kirja koostuu "lyhytproosasta", mikä on lukijan suuntaan neutraali tapa osoittaa, ettei luvassa ole novelleja vaan jotain monimuotoisempaa jota voisi sanoa myös runoproosaksi tai lyyriseksi proosaksi. Nämä kaikki luonnehdinnat jäävät kuitenkin kauaksi siitä miten huolella rakennettuja kirjan tekstit ovat.

Sain Eeva Turusen haastateltavakseni viikonlopun Roosalupilla (Vihtorin kirjamessuilla), missä huomasin, miten vaikea oli esittää oikeita kysymyksiä tällaisesta omia rakennusperiaatteitaan teksti tekstiltä etsiskelevästä proosasta. Yle:n haastatteluvideolta näkemäni perusteella tiesin, ettei kirjailija kokenut mukavaksi kysymyksiä tyylilajista tai arkkitehtitaustansa osuudesta rakennusperiaatteelle.

Ylen haastattelussa Turunen puhui siitä, että häntä kiinnostaa ihmisten kohtaamisen hankaluus. Kirjaa lukiessa kiinnitin itse huomion siihen, että kertomusten henkilöille muistot ja makumieltymykset ovat tärkeämpiä kuin käsillä olevat kokemukset. Yhtäaikainen kokemus on oikeastaan vain tilaisuus vertailla erilaisia makumieltymyksiä; henkilöt ovat siis eräänlaisia superhipstereitä (ja jos tästä kirjasta ei tule hipstereiden raamattua niin ei sitten mistään). Kuitenkin Turusen kertomuksissa näkökulmahahmot ovat niin empaattisia muiden luonteille kuin mitä voi psykologisen realismin puitteissa toivoa: rakastuneita, vihaisia, mustasukkaisia, kateellisia tilanteesta toiseen.

Turunen käsittelee paljon yksittäisiä pieniä tilanteita, 'mikrotapahtumia', ja niiden toistumisen merkittävyyttä. Päällisin puolin novellit etenevät dialogien varassa, mutta kohtaamisia on tiivistetty käsitteellisesti, etenkin Skarabee-novellissa valokuviksi. Käsitteellistäminen ja tiivistäminen näkyy tekstissä sekä uudissanoina että runojen tapaisena elliptisyytenä, mutta myös tietynlaisena ihmiset esineisiin samaistavana asenteena:

"Laatupariskunnan laatunaisella on poninhäntä keskimääräisellä korkeudella takaraivon siinä kohdassa, joka onnekkaimmilla on muotoutunut hieman ulkonevaksi. Naisella on invalidisoivalla tavalla kokovalkoiset vaatteet ja helmipainotteinen korukokonaisuus." (s. 27)

Tästä se tulee se huomispäivän proosan vaikutelma: Henkilöt eivät siis ole pelkästään hankalia, vaan enimmäkseen ärsyttäviä toistensa katseelle. Kun perinteiset identiteetin sidokset ovat menettäneet merkityksensä (sukupuoli, seksuaalisuus, uskonto, etnisyys, jne), niin  makumieltymykset tulevat hallitsevampaan asemaan, samalla kun makumieltymykset ovat jonkinlaisia (ironisiakin?) viitteitä perinteisiin identiteettikategorioihin. Kohtaamisen vaikeus ei siis johtuisikaan henkilöiden luonteesta, vaan siitä että havaitsijan näkökulmasta havaitut eivät ymmärrä tiloja ja tilanteita, joihin he osallistuvat.


Samaan aikaan viidakossa: Kiiltomato on viimein julkaissut kuukausia sitten kirjoittamani arvostelut Tellervosta ja Kapitalismi nykykirjallisuudessa -antologiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti