Semiosis (romaani)

Sue Burke ja esikoisromaaninsa.

Ostin Sue Burken romaanin Semiosis (2018) lahjaksi Saaralle, koska sen piti edustaman parasta ekokriittistä scifiä mitä tällä hetkellä on tarjolla. Poimin kirjan sattumalta yöpöydältä ja kirja osoittautui vieläkin paremmaksi. Ekokriittinen näkökulma on toki mukana, jopa liiaksikin sanomallisen raskaasti kuten näillä tällaisilla teoksilla tapaa olla, mutta pohjimmiltaan Semiosis on wanhaa hyvää planeettascifiä. Kirjoittajan biologian alan asiantuntemuksen voi sanoa vievän alalajia jopa askeleen verran eteenpäin siitä, mitä planeettascifiseikkailut ovat tavanneet aiemmin olla.

Tällaisten kirjojen viehätyksestä tavataan puhua sen mukaan miten eksoottisen ERILAISEN ekotyypin kirjailija on osannut rakentaa Maan faunaa ja flooraa yhdistelemällä ja/tai liioittelemalla, mutta itse asiassa näiden planeettascifinä kiinnostavien romaanien viehätys on kyllä siinä, ettei osaa kirjan lopullakaan vielä arvioida, miten "kiltti" tai "raaka" tarinasta voi vielä tulla. Ympäristön luonnosta kuoritaan tulkintoja kerroksittain, eikä lukija voi olla varma, mikä on "lopullinen" totuus ihmisen kyvystä selvitä oloissa, joihin lajillamme ei ole valmiita toimintamalleja. Realismin asteet tällaisessa tarinassa ovat genren sisäisiä vieläkin vahvemmin kuin jossain ensimmäisen kontaktin tarinassa, puhumattakaan avaruusoopperasta. Planeettascifissä kaikki on suljettu omiin lainomaisuuksiinsa, omaan realismiinsa, johon vihjeitä tulevasta antaa vain kirjailijaa ja lukijoita yhdistävä genretuntemus.

Erityiseksi Semiosiksessa kuvaillun planeetan (nimeltä Pax) tekee se, että siellä kasveilla on vieläkin pidempi evoluutiohistoria kuin Maassa. Niinpä planeetalta löytyy älykkäitä kasvilajeja, jotka kommunikoivat keskenään, mutta myös käyvät jatkuvaa viekasta kamppailua toisiaan vastaan. Eläimiin, myös planeetalla pudonneisiin ihmispioneereihin, kasvit suhtautuvat elätteinä, joita voi käyttää sodassa omankin lajin kilpailevia yksilöitä vastaan.

Semiosis etenee vähän liiankin joutuisasti ja sen yleinen heikkous on juonirakenne. Kirjasta näkee heti kakkosluvun kohdalla, miten se on lavennettu kehutusta novellista romaanin mittaiseksi maailmankuvaukseksi, jossa juoni on ohuin sitova ainesosa. Myös henkilökuvaus on tasan yhtä ohutta kuin tällaisissa kollektiivia kuvaavissa kirjoissa on tavannut olla, muttei sekään paljoa haittaa, kun tarinassa tulee jatkuvasti uusia yllätyksiä.

Ties miten pitkästä aikaa Semiosis on juuri sellainen scifi-teos jota voi suositella kelle tahansa joka on kiinnostunut scifistä tieteen ideoiden rohkeana kehittelijänä. Ensi syksylle on luvassa jatko-osa Interference.



Samaan aikaan mediaviidakossa (Kiiltomadossa) on vielä ilmestymättä arvosteluni talousviidakon lainalaisuuksia kartoittavasta artikkelikokoelmasta Kirjallisuus nykykapitalismissa (2018). BitteinSaarilla arvostelu on jo tietysti luettavissa.