Paluu Bremenistä

Team Finlandin asuinmodulin aterianurkka

Kello 3.45 - 4.15 paikallista aikaa suoritin onnistuneen kuukävelyn. Kuu paistoi, minä kävelin. Asuinmodulin kapteeni tuli avaamaan ilmalukon, josta miehistön kaksi viimeistä jäsentä olivat vastikään tulleet jättimäisten Gagarin-ilmapallojen kanssa. Kapteeni ei ollut ilmapalloista yhtä liikuttunut kuin miehistö. Minä liikutuin ulospäin. Frau Renate oli uhannut laittaa kansainvälisen avaruusaseman yöksi takalukkoon, joten tunsin paenneeni kohtaloa. Tuskinpa tulin itsekään ajatelleeksi, että romaanini Läpinäkyvä kuolema sijoittuu juuri tulevaisuuden Bremeniin. Ajattelin ehkä tulevaisuutta, jonka olen hukannut.

Yö oli haalea kuin ajatus nahkahousuissa, kävelin uinahtaneen sivilisaation reunalla kohtaamatta yhtäkään saksalaista. Mutta heikäläinen lähetyskoneisto toimi yössäkin täsmällisesti. Aikataulun mukaisesti raitiosukkula 6 lähetti minut pysäkiltä F kello 4.30 saavuttaen Bremenin paikallislentojen lähtöaseman 4.46. Halpamatkani halpapaluuta sain odottaa Ryanairin omassa halpahallissa, joka oli kylmä puolipimeä luola, jonne mentiin varsinaisesta lentoterminaalista vessan takaa kierreportaita alas. Tulipa siinä tuumituksi, millainen mahtaisi olla Ryanairin kuulento. Oma kyytini sentään lähti ajallaan. Näin auringonnousun pilvien yllä ja sain kylmän sateen niskaani Tampereen taivaan alla.

Kello 10.50 olin taas takaisin kotosohvallani kuin mitään avaruutta tuolla jossain ei olisikaan. Poissaollessani triopsit olivat kuoriutuneet ja vaimo lähtenyt Turkuun. Tällaista sattui Gagarinillekin kaiken aikaa. Mukanani avaruuden ääreltä toin vain Aviation Week -lehden. BIS:n julkaisu, jota hämmästellen luin ensi kertaa jo 30 vuotta sitten, samoin kuin avaruusaiheita valitutpalat-tyyppisesti makusteleva Room-lehti eivät sisältäneet mitään kriittisesti aiheitaan esittelevää artikkelia. Propagandan kaikkineen jätin Bremeniin.

2000-luvun alulla haikailtu luonnontieteiden ja ihmistieteiden vuoropuhelu ei ole avaruusaiheiden kohdalla edes lähtökuopissaan. Silti sinne avaruuteen ollaan kovasti menemässä ihmis- eikä konekunnan nimissä eikä tätä epäsuhtaa kukaan muu kyseenalaista kuin se yksi hoopo miljardööri. Aviation Week näkyi olevan ainoa julkaisu joka osoitti kriittisestä asenteestaan huolimatta kunnioitusta mr Muskin sellaisille suunnitelmille, että viedään viisi kuvataiteilijaa Kuun kiertoradalle jotta ne palattuaan levittäisivät kuuvisioita taiteen keinoin. Itse en sellaiseen taiteenkäyttöön usko, ja ehkä ei kukaan muukaan. Mutta usko uskomiseen riittää koneunien parissa pelottavan pitkälle.