Kolmas päivä Bremenissä

Eilisen konferenssipäivän huipensi jäämaailmojen (kuiden, oikeasti) poraamista käsitellyt symposium ja sen jälkeen maallikkosaarnaajan karismalla esiintynyt gravitaatioaaltojen tutkija (Karsten Danzmann, Planck-instituutin johtaja), jonka esitys oli varsinainen 'teknologisen ylevän' apologia. Jo sen todistaminen paikan päällä oli tämän matkan arvoinen. Luento päättyi esiintyjän lupaukseen, että hän aikoo olla hengissä siihen saakka että LISA2-mittain kuulee g-aalloista alkuräjähdyksen äänen. Hänen edeltäjänsä oli vastaavasti vannonut olevansa hengissä siihen, että g-aalloista saadaan todistus, ja näin kävikin 2015 syyskuussa. Tämä oli ilmeisesti todistus saksalaisesta päättäväisyydestä, verrattuna siihen, että Einstein muutti viisi kertaa mielensä siitä, onko g-aaltoja edes olemassa. Nationalistinen hehkutus Planck-instituutin menestyksestä oli sitä luokkaa, että suomalaista se enemmän kylmäsi kuin kuumotti. Ja toki tuo g-aaltojen mittailu paljastaa, kosmoksen mysteerien lisäksi, millien tarkkuudella pohjavesien sijainnin Maassa, joten se pelastaa myös ihmiskunnan. Ja niin edelleen.

Sitten toipumaan seminaarikaljalle. Yleensä istun keskiviikkoiltoina nuorten herrojen kanssa leffavisassa, mutta eilen istuin nuorten herrojen kanssa sporttibaarin tupakkahuoneessa, ja arvailin mitä mikäkin akronyymi tarkoittaa. Avaruusteknologian kohdalla akronyymien hallinta kuulostaa sisäpiirin salakieleltä. Toisen tuopillisen kohdalla sitä tuntee jo ymmärtävänsäkin. Tupakkahuoneessa istuimme siksi, että se oli erillinen baaritilansa, jossa oli kymmenen eri oluthanaa verrattuna happipuolen yhteen.

Kotimatkalla Mikko otti Team Finlandista valokuvan taustanaan ainutlaatuisen kirkas tähtitaivas. Suomalaisia täällä on ilmeisesti kymmenkunta ja useimmat tuntevat toisensa jo opiskeluajalta ja viimeistään SATSista eli suomalaisten avaruustutkimuksen seurasta. Scifikin on ilmeisen hyvin tunnettua ja valikoitua niissä piireissä, vaikka toiseen suuntaan liikettä on vähän. Edes URSA ei ole näkyvillä scifistien tapahtumissa ja tapaamisissa. Kuulemma URSAssa on ollut varsin eri tavoilla painottuneita vaiheita historiassaan; joskus scifi-myönteistä, joskus hörhöisää, nykyään asiapitoista.

*

Tänään torstaina on leuto pilvinen päivä. Edellisten aamujen tavoin konffapäivä alkaa ohjelmanumeroiden valinnalla. Vaihtoehtoja on loputtomiin, mutta kaikki scifistiä kiinnostava ei ole humanistin koulutuksella sulatettavaa.

Tämän päivän esitelmävalinnat epäonnistuivat. Aamulla kuunneltu sessio avaruustieteiden opettamisesta "nontraditional way" koostui pedagogisesti epätasaisista esimerkkitapauksista: suomalainen spacetruck ja Itävallan analogiset astronautit oli ok, niihin verrattuna kiinalainen ja venäläinen esitys oli paperilta sitatoitua hyminää. Kävin sitten kuuntelemassa pari esitelmää kvanttiteorian sovelluksista avaruusteknologiassa, mutta esimerkit olivat eilispäivää, jopa minulle.

Lähdin kaupungille, pääsin lautapelikauppaan ja sitten tavaratalon dvd-osastolle. Söin halpisvietnamilaista, join halpisolutta kanavan varressa ja päättelin elämäni olevan niin halpislinjalla ettei konferenssin miljardiatmosfääriin kandeisi enää palatakaan.

Palasin silti, jututin DLR:n "young professional" -badgella varustettua heppua, joka oli yhtä young ja yhtä professional mediakontaktina kuin minä. Sitten se ärsyyntyi, kun kysyin, onko Planck-instituutti niiden keulakuva. Ei, se ei kuulu lainkaan heihin, ei myöskään yliopistot. Silti DLR on täällä näyttelyhallin keskipiste, iso kaksivyöhykkeinen alue. Sen kehittämä CIMON-tekoäly, "flying brain", on näköjään jo käynnistynyt astronauttien avuksi. Mutta tekoäly näyttää olevan aihe, josta asiantuntijat ja etenkin firmat puhuvat tuotemerkki edellä, ilman tarkennuksia siihen älylliseen hyötyyn.

Iltapäivän valintana oli iso Life in Space -yleisöluento, jossa puhuttiin tuttuja juttuja erityisesti Marsin tutkimisesta. Mars on edelleen kiusallisen kiihottava aihe yritysten ja järjestöjen johdolle. Marsin omittavuutta kansallisiin tai tieteellisiin menestyksiin hankaloittaa yhteistyön välttämättömyys. 2020-luvulla lukuisat toimijat haluavat toteuttaa Marsiin mission, vaikka tavoite on vain näytteiden saaminen ja tuominen Maahan. "Twentytwenty it will be really busy", sanoi eräskin alustaja. Toinen (Dava Newman) tunnusti ongelmaksi sen, miten vähän kehitystä on tapahtunut 50 vuodessa edes avaruuspukujen osalta, vaikka ne ovat käytännössä pienimpiä mahdollisia avaruusaluksia. Tällaisen toteamuksen jälkeen utopiat Marsin kolonialisoimisesta kompuroivat rumemmmin kuin perna aurinkotuulessa.