Teatteriharjoituspäiväkirja 9

Viime sunnuntaina vedettiin Kylmien kyytimiehen "tekninen läpäri" eli käytiin näytelmä lävitse kohtaus kohtaukselta sen mukaan, mitä epävarmuuksia liikkumiseen, varusteisiin tai etenkin valaistukseen saattoi liittyä. Eilen oli sitten kenraaliharjoitus,  paikalla oli vain pari ihmistä koeyleisönä, mutta tunnelma oli aivan toisenlainen kuin aiemmissa "läpäreissä". Virheitä oli selvästi vähemmän kuin koskaan aiemmin, tosin yleisö ei välttämättä huomannut yhtäkään. Esimerkiksi Kurikan monologissa unohdin yhden virkkeen ja höpötin sen toisessa kohtaa, mutta unikohtauksen sisällä se varmaan meni täydestä.

Kurikka paheksuu aseita. Kuva: Kaisa Vuorinen.

Terhin neuvoista ESITTÄÄ dialogia olen saanut suunnan. En ole eläytyvä ja tilanteiden moodiin heittäytyvä ihminen koskaan ollut, joten täytän vain luihun luonneroolin paikkaa: ailahtelevan ja aggressiivisen sosialistin perikuvaa. Eipä silti, Matti Kurikan elämäkerran perusteella aikalaiset muistivat hänet ensisijaisesti epäkäytännöllisenä 'näyttelijänä', joka puhui maailmasta sellaisena kuin miksi halusi sen muuttuvan, ei todellisuuden perusteella.

Kun näytelmään lupauduin mukaan viime syksynä, olin jo unohtanut kuinka paljon aikaa tällainen projekti vie illoista ja viikonlopuista. Oikeasti työssä käyviltä ja opiskelijoilta se vaatii tietysti vielä tuplasti enemmän kuin kaltaiseltani ihmiseltä, jolla ei ole edes muuta sosiaalista elämää kuin kerran viikossa leffavisa ja kahdesti kuussa lautapelailu.

Jotkut asiat teatterin TEKEMISESSÄ ovat kuitenkin edelleen samalla tavoin hyveellisiä kuin millaisina ne kokee teatterin KULUTTAJANA: taiteenlajin kollektiivisuus, ideoiden nopea oksastus ja se miten esitys kasvaa aina isommaksi kuin kaikkien resurssiensa summa, ja se millaista on energian kierto näyttämöllä: jokainen uusi sävy ja tarkempi sanan tai eleen valinta siirtyy väistämättä muihin läsnäoleviin.

Teatterissa ei tarvitsisi esittää utopiasosialistia. Teatteri ON utopiasosialismia. Se sähköistää tietyt repliikit ja tietyt hahmot. "On paljon mitä pitää", sanoo Lavikko näytelmän avainrepliikissä.

Yleisö kykenee parhaimmillaan näkemään tämän kollektiivisen kasvun ja energian kierron niin harrastajien kuin ammattilaisten esityksissä. Tämä energiankiertohan oli ydin esimerkiksi Saltsarin draamanäkemyksessä, vaikka se katosi kaiken semiotiikkapuzzlen ja persoona-analyysin alle. On aivan varmaa, että Saltsarin maine draamastudion ohjaajana perustui tällaiseen ihmistuntemukseen pikemminkin kuin greimasilaisen semiotiikan himmeleihin.


Huomenna on sitten Kylmien kyytimiehen ensi-ilta ja sen jälkeen vielä 13 esitystä. Kaikki menee niin rutiinilla, että eilenkin jaksoi hämmästyä kuin olisi juossut viidessä minuutissa tunnin aidat. Ei ensi-illassakaan muuta jännitettävää ole kuin että maestro itse saapuu paikalle katsomaan tulkintaamme romaanistaan. Kosminen sähköinsinööri jos kuka.