Kaupallinen innostus lähiavaruuden teknologiaan näkyy aiheelle omistautuneen median ja väistämättä myös scifin kasvuna. Genren kannalta kiinnostavaa on se, miten lähelle nykypäivää nämä tarinat lähiavaruuden asuttamisesta voivat tulla 'realistisimmalla' scifistisellä keksinnöllä joka mahdollistaa ihmiskunnan Suuren Loikan evoluutiossaan.
Kyseessä on kaunokirjallisesti hölmöimpiä teelmiä mitä olen edes genrefiktiossa nähnyt. Se on oireellisen kehno eli varoittava esimerkki yrityksissään paikata tyylillisiä puutteita trillerin kliseillä ja amerikkalaisuuden ihastelulla. Pahikset ovat pohjoiskorealaisia superagentteja, mutta lopulta hekään eivät ole erityisen pahoja; CIA kuvaillaan kuin se olisi yhdistelmä Mensaa ja Punaista Ristiä; USAn ilmavoimat (!) toimivat avaruusohjelman hyväksi käytännöllisemmin kuin NASA, jne.
Nolostuttavin osa kirjaa ovat sen sankarit, japanilaiset nörtit, jotka CIAn suojeluksessa pelastavat maailman, kunhan heidät viedään amerikkalaiseen rautakauppaan (!). Kirjan sanoma on sama kuin millä NASAa on herjattu puoli vuosisataa: yksittäisten yrittäjien on päästävä kokeilemaan uusia lo-tec-keksintöjä kiertoradalle jotta avaruuden valloitus olisi sekä kannattavaa että innovatiivista. Nörttien sankaruutta täydentää kiertoratahotelliaan tyttärensä kanssa testaava, Elon Muskin kaltainen biljonääri.
Kirjan nimessä piilevä keksintö on ainoa syy aukaista tämä romaani, ja katua puolivälissä ajanhukkaa. Orbitaalinen leijalanka on yhtä ällistyttävä idea kuin Clarken avaruushissi. Novellin mittaisessa tarinassa iso idea riittäisikin pitämään kerronnankin riittävässä liikkeessä.
Kirjoittajalta, japanilaiselta Taiyo Fujiilta "Orbital Cloud" on toinen romaani. Se, että tämä kirja on palkittu romaanina sekä Japanissa että Amerikassa, kertoo scifin yleisestä alennustilasta yhtä paljon kuin avaruusteknologian liukumisesta kohti fiktion ohutta hypesfääriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti