2 yötä aamuun (elokuva)

"Otetaaks 2 repliikkiä ennen aamua?"

Romansseille ominainen tilanne, jossa sattumalta kohtaavilla rakastavaisilla ei ole yhteistä aihetta kommunikaatiolle, on eduksi sellaiselle elokuvakulttuurille, jossa henkilöt ovat muutenkin oletusarvoltaan kyvyttömiä kommunikoimaan. "Nauttisin mielelläni kiinnostavan ranskattaren seurasta", voi suomalainen mies sanoa ranskalaiselle naiselle älypuhelimensa käännösohjelman avulla. Suhde saa olla laitteiden mukainen ja yhtä eloisa kuin mobiiliviestimet. Tätä kyynisyyttä elokuva 2 yötä aamuun (2016) tematisoi, mutta vain puoliksi ideastaan innostuneena.

Muutenkin tämä kirjaston DVD-hyllyyn ennättänyt kotimainen romanssi jättää kaiken puolitankoon.

Muuta selitystä rakastumiselle ei anneta  kuin että henkilöt katselevat toisiaan kiinnostuneina. Arkkitehti ja diskoartisti ovat matkalla Vilnassa, kotimaansa ulkopuolella. Sivullisille dj-mies (Mikko Nousiainen) valehtelee heidän olevan häämatkalla. Tyylikäs arkkitehtinainen (Marie-Josée Crozé) pitää jostain syystä kiinnostavana tätä t-paidassaan hortoilevaa suomalaista, vaikka miehen seurataidot rajoittuvat mobiilipelin esittelemiseen ja paikallisten kanssa ryyppäämiseen. Ja edes suomalaisten katsojien pitäisi sitten uskoa, että tällainen jäykkä pökäle voi olla ammatiltaan huippusuosittu dj? Edes kutu-uskottavuutta ei kehdata tavoitella tällä S-luokituksen saaneella kokoperheen Vilna-mainoksella.

Monien suomalaisten genrefilmien tavoin käsikirjoitus kärsii ulkomaisten esikuvien, etupäässä Richard Linklaterin turistiromanssien kopioimisesta, ja liiallisen laskelmoidusta tuottamisesta. Suomalaiseen romanssiin alavireisen mykkä lähtötilanne sopii sentään metahuvittavalla tavalla. Etenkin kun kotimaiset näyttelijät ovat surullisenkuuluisia tukkoisesta artikulaatiostaan.

2 yötä aamuun -elokuvan juoni on erittäin haalea versio lukuisista "sattuman yhteen pakottamat muukalaiset" -tarinoista, joissa osapuolet paljastavat vähitellen kotimaassa odottavat parisuhteet. Elokuvan ainoa oivaltava juju tulee siitä tuonnempana katsojalle paljastettavasta henkilömotiivista, kun nainen uskottelee miehelle, ettei ymmärrä englantia. Tällainen motiivi on perusteltu tapa hallita tilannetta, josta ei voi olla varma, mihin haluaa sen johtavan.

Kokonaisuutena tämä Mikko Kuparisen ohjaama elokuva ei siis ole ihan niin idioottimaisen köyhä ja kylmä kuin miltä se näytti trailerissaan, mutta aivan yhtä elottomaksi laskelmoitu tuotantonsa rajoissa. Näistä kiusallisin rajoite on Vilnan valitseminen filmauspaikaksi vain sen perusteella, että siellä tuetaan ulkomaisten tuotantojen tekemistä.

"Ole sinä Delpy, niin minä olen Hawke."

Elokuvan nimen on tarkoitus olla myyvä linkitys Linklater-kopioon "2 päivää Pariisissa" (2007). Turistiromanssi ilmeisesti oletetaan, ainakin Suomessa, halviten kopioitavaksi lajityypiksi.

Silti edes tätä turistiromanssin pitkää perinnettä ei osata hyödyntää. Kun turistiromanssissa nainen sanoo "Arvaa mitä haluaisin tehdä nyt?", se ei suinkaan tarkoita heittäytymistä iltapäiväseksiin, vaan lapsenomaista myöntymistä turistikohteen rientoihin. Tässä elokuvassa tilanne kuitataan kahdella mainosmaisella kohtauksella kylpylähotellin allasosastolta. Tylsillä kuin sähkösaunan häkälöylyt.

Jos genrefilmissä kliseetkin sovelletaan vain puoliväliin, voisi yhtä hyvin jättää tekijätiimin kotiin ja tuotannon kotimaahan. Ikävä tulee Anssi Mänttärin pieniä täsmäromansseja 1980-luvulta.