Ennen vanhaan taiteilijat elivät vain syksystä jouluun, joten he eivät joutuneet osallistumaan maaliskuun apuraharumbaan. Tätä järjestelyä pidetään silti luonnonsykliin kuuluvana. Ammutetaanhan lehmiäkin, eikö?
 |
| Taideselfie tähyilee selfietaiteilijaa. |
Maaliskuussa haettavana olisivat ensinnäkin taiteen EDISTÄMISKESKUKSEN paikalliset apurahat. Maatalousyrittäjyyteen samaistetulle apurahakynäilijälle tämä "edistäminen" on se kiperin kohta. Huutako apua kuvitteellisena katokautena vai kehua itseään imaginääriseksi hedelmöittäjäksi? Jos taiteilija on juuttunut kynnöksellään yhteen ja samaan savipeltoon, tuleeko EDISTÄMISKESKUS työntö- vai vetoavuksi?
Ei kuulosta uskottavalta. Vaikka suurin osa niistä apurahoista kuluukin lopulta saman vanhan vedättämiseen. Sellaiset 99%.
Toiseksi olisi haettavana valtion taiteilija-apurahat. Nämä rahat on korvamerkitty sitä varten, että jotkut suomalaiset taiteilijat pysyisivät hengissä hallituksen harjoittaman hävityskuurin ylitse. 350 000 kansalaista on kroonisesti työttömänä, mutta taiteilijoiden ei ole syytä samaistua tähän SOS-hallituksen aitaamaan massaan. Taiteilijuuden perusta on nimenomaan massoista erottautuminen. Sitä varten taiteilijalle tarjotaan lottokupongin kokoinen todennäköisyys kuvitella ydintalven eli luomiskauden jälkeistä aikaa.
*
Välttämätöntähän ei ole samaistua taiteilijan asemaan, vaikka taidetta tekisikin. Liityin tammikuussa Tietokirjailijat ry:n jäseneksi, jotta olisi muutakin mihin luomiskaudella samastua. Pitää itseään elämäntapahumanistina tai vaikka tuulitakkiaforistikkona.
Vaan kun ei ole luonnonjakson yli yltävää apurahaa eikä töitä eikä oikein motivaatiotakaan. Niin taiteilijaan on vähän väistämätöntä samastua. Näin talvisaikaan, siis.
 |
| Talven yli sinnittelevä taide on luonnottoman koominen. Niin kuin taiteilijakin. |
1. Viime luomiskaudelta on jäljellä kolme kuukautta Wihurin apurahaa sotakirjatutkimukseen, joka on aivan kesken ja jota kukaan ei tule koskaan julkaisemaan, ei ainakaan sellaisella sopimuksella, jossa minä olisin se JOLLE maksetaan. Apurahan jäännösten kolme kuukautta loppuvat kolmen viikon kuluttua. Sitten ollaan ns. tyhjän päällä.
2. Kevään varsinaiset ansiotulot kertyvät kirjallisuusarvostelujen tekemisestä ja opetuskeikoista. Edellisistä kertyy n. 1800 euroa, jos mukaan laskee Kiiltomadon jonossa syksyltä saakka odottaneet arvostelut. Kesäyliopiston kurssista tulee ehkä n. 1500 euroa, opistolta n. 500 bruttoeuroa. Kolumneista noin 60 euroa. Näiden rahojen olisi riitettävä jonnekin syyskuulle saakka, koska kesällä ei ilmesty kritiikkejä eikä anneta opetusta. Paitsi jos Oriveden opiston kesäkurssi järjestyisi, niin sieltä voisi saada 30 euron tuntipalkalla ehkä... 700 euroa? 750? Jotain mikä nyt sopii tohtoritason opettajalle. Suomessa.
3. Huhtikuun alusta elokuun loppuun olisi parhaassa tapauksessa käytettävissä n. 4600 bruttoeuroa eli parhaassa mahdollisessa maailmassa runsaat 900 euroa per kuukausi. Se kyllä riittäisi ihan hyvin meidän perheemme elintasolle, ja veroahan tämän kokoisista summista ei juurikaan mene.
4. Kaikeksi onneksi perintövero lankeaa maksettavaksi vasta joskus ensi vuonna, koska verottaja käsittelee, kuulemma, perunkirjoitukset niin tolkuttoman hitaasti. Verottaja kuitenkin ottaa lopulta omansa, vaikka penniäkään isäni perinnöstä ei liiku tililtä toiselle, esimerkiksi minulle. Äitini huikea tulonnousu eli 80 euron kokoinen leskeneläke ei motivoi edes minun kaltaistani kyynistä paskiaista vaatimaan pesänjakoa.
5. Syksyn alkaessa ollaan siis uudelleen ns. nollakysymyksen eli tyhjän päällä. Mitään varmuutta ei ole opetustöistä, ei avustajan palkkioista, eikä varsinkaan apurahoista. Ei edes luonnonkierron ylämäestä, jonka voisi odottaa muuttuvan myötämäeksi.
Kasketaanpa.
Ei talvi ole takana vaan tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti