Hassan Blasim vieraana

"Sotaan ja urheiluun! Ne käyttävät rahat sotaan ja urheiluun aivan kuten fasistit aikoinaan!"

Aniharva taiteilija uskaltaa olla niin suorapuheinen kuin emigranttikirjailijat. Etenkin suomalaiselle yleisölle puhe, joka on niin leppoisan ironista ettei sitä voi pitää edes poliittisena, on kuin raikasta ilmaa. Vieraaksemme on tullut (31.10. 2014) kansainvälinen tähti ja ensimmäinen arabiankielinen pispalalaisrunoilija, Hassan Blasim. Eikä hän suinkaan puhu oman synnyinämaansa, Irakin hallitsijoista, vaan Suomen hallituksesta, joka niin ikään tuhlaa verorahamme sota- ja urheiluväen varustamiseen.

Blasim on toki tuttu hahmo mediasta, mutta rento ja kiinnostava puhuja silloinkin, kun hänet on pyydetty kertomaan itsestään. Urastaan elokuvan ja kirjallisuuden ammattilaisena Blasim väittää elokuvien olevan hänelle nykyään "hobby", vaikka hän mieluusti haluaisi myös ohjata elokuvia eikä vain kirjoittaa niistä. Nyt hänellä on tekeillä ensimmäinen pitkä elokuva, jolle on saanut elokuvasäätiöltä käsikirjoitustuen. Ohjaaja on kuitenkin etsittävä ulkomailta, koska säätiö ei usko samalle ihmiselle, etenkään ulkomaalaiselle, niin paljon rahaa ja luottamusta, vaikka tällä olisi alan koulutus ja kokemus.

Elokuvista Blasim on kirjoittanut esitelläkseen länsimaista filmitaidetta arabiankieliselle yleisölle, erityisesti Tarkosvkista ja Lars von Trieristä. Elokuvien harrastaminen on hänelle tarinan kerronnan rytmin opettelua. Aivan erikseen hän mainitsee väkivallan kuvauksen: vaatii erityistä harkintaa sen valitseminen, mitä ja miten väkivaltaa käsitellään. Aiheen suhteen Blasimin kirjat ovat erityisen kuuluisia, onhan hän joutunut kohtaamaan Irakissa sekä sodan että hallinnollisen ja uskonnollisen vallankäytön seurauksia.

Hassan Blasim Pirkkalaiskirjailijoiden vieraana 31.10. 2014

Yleisömme kysyykin, väistämättä, miten kokemukset näkyvät hänen proosasaan ja runoissaan, ja miten niissä toisaalta näkyy taustalla oleva kirjallinen traditio. Tällaiset kysymykset saavat vieraallamme kolmannen vaihteen päälle, kun hän ironisoi itseänsä "Irakin Sindbadina" ja "tuhannen yön tarinoiden" työnjatkajana, kuten media on häntä yrittänyt kategorisoida.

Itseironian neljännelle vaihteelle Blasim hyppää siinä vaiheessa, kun hän pääsee puhumaan itsestään "mamuna" eli maahanmuuttajana. Ei, ei Suomi ole ollut hänelle shokki, ei silloinkaan kun oli matkalla Suomeen. Maa jossa ihmiset ovat hiljaisia ja masentuneita ja juovat paljon kuulosti sopivan hänelle, koska omien sanojensa mukaan hän on täsmälleen samanlainen. Nykyään hänellä on toki paljon suomalaisittain kansainvälisiä ystäviä, vaikka häntä mamu-kirjailijana onkin yritetty leimata maailmalliseksi paikallistaiteiljaksi, ensin Kallion ja sitten Pispalan edustajaksi.

Toisaalta ison kansainvälisen kustantajan julkaisu toimii mainiosti viisumina USA:n kaltaiseen maahan matkatessa, toisaalta maine ei ole avannut rahahanoja: "I'm still applying apuraha, please give me apuraha".

Blasimin suuri suosio Britanniassa selittyisi kirjailijan mukaan sillä, että siellä monet lukevat hänen tekstejään alkuperäiskielellä arabiaksi, ja osaavat siksi arvostaa hänen teoksiaan vieläkin enemmän kuin me jotka joudumme tyytymään käännöksiin. Sanaristikkojen tekijänä (13-vuotiaana) aloittanut Blasim nimittäin muokkaa ja mukailee klassista arabiaa omiin tarkoituksiinsa, minkä vuoksi hänen työtään on verrattu siihen, mitä Joyce teki englannille. Aiheet ja tarinat kuulostavat kuitenkin olevan tärkein lähtökohta. Nykyään hän lukee mielellään eteläamerikkalaista kirjallisuutta, koska niissä tulevat esille samanlaiset kokemukset köyhyydestä ja diktatuurista kuin mitä hänellä on Irakista.

Yhdysvalloissa käydessään Blasim oli osallistunut kirjallisuuspaneeliin, jossa oli ollut mukana Irakin valtaukseen osallistunut sotilas, nyttemmin menestynyt kirjailija. Blasim oli kysynyt suoraan, miten amerikkalaiset voivat tulla hänen maahansa viisuminaan ase ja aikomuksenaan tappaa kansalaisia, mutta hänellä on vaikeuksia päästä Amerikkaan edes asianmukaisesti täytetyillä papereilla? Vähän saman kysymyksen hän voisi halutessaan esittää Suomen viranomaisille; kansallisuutta ei ole nimittäin vieläkään herunut, koska suvereenin mestarikirjailijan pitäisi läpäistä ensin kirjallinen koe juuri sillä kielellä mitä suomalaiset haluavat...