Niin pitkää on kuin paksuakin. Tämä Christopher Nolanin scifi-seikkailu, "Interstellar", jossa lennetään Christopher Nolanin suunnittelemalla batmobilella Christopher Nolan -renderöidyssä maailmassa.
Mitä ilmeisimmin Christopher Nolan on julistanut itsensä Hollywoodin renessanssineroksi. Hovisäveltäjä Hans Zimmer on kytkenyt sumutorvet urkuhorneihin, joten kaikinpuolin jumalallista tärinää on luvassa penkkeihin. Niin madonreiästähän tämä elokuva muutenkin on: rasistinen ja seksistinen ja americanan läpitunkema scifi-kuvitelma, ja niin perusteellisesti, että tulevaisuuden sijaan maailma näyttää 1950-lukulaiselta, aivan kuin Hollywood olisi ottanut tehtäväkseen piilotella avaruusohjelman ja demokratian häpeällistä epäonnistumista kansakuntansa puolesta.
Kolmetuntinen "Interstellar" on yhtä tyhjä sisällöiltään kuin se on iso ja uhitteleva muodoiltaan. Alkujakso vie ehkä neljänneksen, kun esitetään amerikkalainen keskilänsi ilmastonmuutoksen uhrina. Siis IKÄÄN KUIN uhrina. Ruokaa ja energiaa näyttää silti edelleen riittävän kaikille. Vehnä ja okra (!) ovat kuulemma kuolleet maailmasta, joten nyt täytyy sinnitellä maissin varassa. Siis koko maailman? Ainakin siinä määrin kuin amerikkalainen keskilänsi edustaa koko maailmaa.
Dystopian AMERIKKALAISUUDEN ikonisena esikuvana on 1930-luvun nälänhätä "dust bowl" -alueella, mutta mitään erontekoa ei tehdä sen välillä, että tuolloinen kuivuus johtui paikallisesta eroosiosta, kun taas ilmastomuutos on aivan eri mittaluokan katastrofi. Mutta ei tässä elokuvassa ilmastomuutoksestakaan puhuta. Ongelmaksi eriytetään se, että kasvitauti tuhoaa viljalajit ja hapen määrä vähenee ilmakehästä. Syistä ei puhuta, höpistään vain ihmiskunnan tähtiin mukanaan viemästä moraalisesta pahuudesta, joka sitten kuitenkin dramatisoidaan LUONNEKOHTAISEKSI ongelmaksi.
Ja niitä luonnekohtaisia ongelmiahan tässä filmissä riittää, niitä vatvotaan ees ja taas, mutta rutiinimaisesti ja ilman ajatuksia sisältävää dialogia. Christopher Nolanin ihmiskuvasta ilmiömäisin todiste on insestinen kohtaus, jossa isä huohottaa tyttärelleen että seuraavan kerran kun treffataan niin me ollaankin (suhteellisuusteorian suhteettomassa sovelluksessa) saman ikäisiä eikä äidin puuttumista perheestä tarvitsee enää itkeskellä.
Elokuvana "Interstellar" on mahdotonta sulattaa kokonaisuutena, se on pikemminkin yhteen editoitu tv-sarja, jonka näyttävimmät efektikohtaukset ovat blockbuster-tasoa. Tieteisfilminä se tarjoaa muutamia hienoja ja peräti realistisen oloisia visioita vieraasta maailmasta, mutta tämän kaiken vastakohtana on järjet pysäyttävää tieteisfantasiaa ja gargantuamaisia mustia aukkoja logiikassa. Mitään spoilaamatta voi lisätä, että naispuolisten tiedehenkilöiden pelkistäminen sihteereiksi ja sairaanhoitajiksi kertoo jo paljon siitä, miten tylsämielisen konservatiivinen tämä CN-tuote oikein on. Puolen minuutin Baileys' -mainos sisältää tyylitellympää spekulaatiota kuin tämä kolmetuntinen harhailu ajassa ja avaruudessa.
Ainoa syy katsoa tämä elokuva (videolta) on mielenkiintoisesti muuntuva TARS-robotti, jonka suunnittelussa on joku käyttänyt todella scifi-nystyröitään. TARS on merkkitapaus tieteisfilmien historiassa jos mikä, ja oikeastaan ainoa wau-kokemuksen aiheuttaja koko filmissä.
Ruokadystopian osalta löytyy kriittinen keskustelu mm. http://www.thekitchn.com/could-a-crop-blight-really-wipe-out-everything-but-corn-and-okra-food-on-film-212647
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti