KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

27.6.-5.7. olen Norjassa

9.-10.7. Ehkä Finnconissa

Syksyyn siirtyy runokirjani Arpapapitar julkaisu




tiistai 14. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 14.6. 2022

 

Mukavaan elämäänsä tyytyneenä, tyydyttävään elämäänsä mukautuneena...  olohuoneihmisen pienin askel oikeaan kesään on se askel jonka ottaa järviveteen viileydestä välittämättä...

Ensimmäisenä aamuna metsämökki ympäristöineen tuntuu aivan toisenlaiselta kuin edellisenä päivänä tänne saapuessa, kun repussa kannettu ruoka, liikenneyhteydet ja ajatusta ohuempina lankoina roikkuvat työt vielä tuntuvat päässä. Ensimmäisenä aamuna todellisuus on resetoitu, koska siihen herää tietysti juuri sen linnun liverrykseen joka on täysin sietämätön, koska ääni valuu katkeamattomana ja korkeana kuin hanavesi tuosta näkymättömästä otuksesta jonka lajiakaan en voi kirota kun S ei ole kertomassa sitä, ja tien päällä aamukävelyllä näkee tietysti sadepilvet aivan jokaisessa horisontissa, eikä sen jälkeen todentuntua vertaile edellisiin kesiin hyttysten määrässä vaan hyttysPARVIEN määrässä... ja sitä mukaa kun asiat asettuvat "tietysti"-asteikolle tietää että on kesä sellaisella absoluuttisen vihreällä tavalla jota kaupungissa ei koskaan ole, ja siten se askel viileään järviveteen muuttuu välttämättömyydeksi...

Matkan varrella unohdin silmälasini Kuopioon, joten jokaista ulkopuolella liikkuvaa eläintä (myyrät, oravat, jänikset) joudun seuraamaan kiikareilla. Rastaita tuntuu olevan edelleenkin enemmän kuin viime kesänä, nehän asettuivat tähän lähipiiriin tasan sen jälkeen kun joku idiootti kaatoi metsän mökin viereltä. Oravaa ne rastaat ärsyttävät selvästikin yhtä paljon kuin minua, näin miten se siirtyi varvikossa ylittääkseen mökkitien tasan siltä kohdalta, missä havaitsi rastaan kukkoilevan. Jostain syystä kaikki vähänkin isommat eläimet rakastavat mökkitietä enemmän kuin niiden metsäläisinä kuvittelisi tekevän, jäniskin pomppii hyväuskoisena joskus ihan pihaan saakka huomaamatta että tie on muuttunut poluksi...

 



Eniten rinkassa painoi taas läppäri, jonka raahaaminen tänne on marttyyrimäinen ja turhamainen julistus, että potee huonoa omatuntoa keskeneräisistä tekstitöistä, joilla keskeneräisinä on tietysti enemmän OIKEAA työtä muistuttava ominaisuus kuin mitä ne koskaan ovat valmiina eli julkaistuina. Ainoa sovittava teko, jolla kirjoittamista voi aina siirtää tuonnemmaksi, on lukeminen, tosin siihenkin vaaditaan jotain OIKEAA kirjallisuutta, kuten talvella ostamani Dickensin tiiliskivi, jota säästelin kesään ja mökkirauhaan... vaikka oikeasti menen kohta avaamaan Adam Oyebanjin pokkarin "Braking Day", jossa on niin vahva genretakuu ettei sellaiseen pyri nykyään kuin YA-kirjailijat, mutta mitäpä ei ihminen avaisi OIKEAN kesän tunnelmaan upotakseen ja unohtuakseen...

 

Ja juuri nyt tulee sade niin lujana että sen täytyy olla erittäin paikallista. Sääennusteet ovat tylsin asia mihin ihminen voi kesäänsä tuhlata, ne ovat kuin helpoin mahdollinen spoileri tarinalle jota ei ole vielä aloittanutkaan, koska tietoa ei voi pyyhkiä poiskaan kun ennusteen on nähnyt viikoksi eteenpäin. 

Ja koska sen spoilerin kanssa täytyy kuitenkin elää, niin täytyy ajatella että enhän minä mikään METSÄihminen ole koskaan ollutkaan, vaan savolainen maisema on minulle läheisin isojen järvenselkien synkkänä uhkana ja pitkien maanteiden uneliaana odotuksena...  

... ja että menen sitten huomenna sitä maantietä pitkin kirkonkylälle kuten mökkimaalainen ikään, haen Alkosta viiniä ja kaupasta pussilohta – ja Matkahuollosta sinne tilaamani lautapelipaketin. Ehdin opetella ainakin kolmen mökkipelin säännöt ennen kuin S tulee tänne ja alamme mökkiytyä kohti juhannusta, ja niinä iltoina kun ehdimme olla kahden on AINA joka tapauksessa auringonlasku ja voimme istua lukemassa rantakeinussa, ja vaikka hyttyset keskeyttävät ajatukset viiden minuutin välein niin yhtäkkiä on mennyt monta tuntia jotka muistuttavat kokonaisia päiviä niin että emme ole ajatelleet mitään kesämme ulkopuolella...

 


3 kommenttia:

  1. Ihan ajatus, että säätiedotus on spoileri. Isäni on meteorologi ja sain lapsena tarpeekseni säätiedotuksista, enkä siis enää seuraa niitä.

    VastaaPoista
  2. Kah, myös minulle säätiedotusten seuraaminen on tullut isänperintönä. Hän oli ulkotyöläinen koko ikänsä, putkityömailla, ja siitä oletan johtuneen, että säätiedotuksia seurattiin tarkasti, joskin olen itse unohtanut varsinaisten taivaanmerkkien tulkinnat, mitä se esimerkiksi lupaa kun pilvet ovat "närhenrinnalla". Lisäksi kun kesät harrastettiin Kallaveden saaristoa ja toisinaan avoveneellä purjehtimistakin, niin siinäkin säiden muutosta oli pakko osata ennakoida. Sittemmin kun alkoi itse harrastaa pitkiä fillariretkiä niin aamuisia pilvimuodostelmia oppi katselemaan senkin vuoksi tietyllä varovaisella kunnioituksella.

    Mutta jos joskus olen kuvitellut itseäni tienpäälliseksi luonteeksi niin Matti Mäkelän "Sääkirjan" luettua sitä on ollut pakko myöntää mikä säiden seuraamisessa on sittenkin se ratkaisevin eli mukavuudentarpeisin ominaisuus.

    VastaaPoista
  3. Isäni kirjasi jo koululaisena päivittäiset säätilat mustakantisiin vihkoihin. Isän isä oli maanviljelijä (kovin pieni tila noin nykyajan tehotuotantoon verrattuna). Peltotyöt tehtiin hevospelillä, sähköjä tai vesijohtoja ei ollut, ei edes tietä. Kun piti päästä kirkonkylälle tai kauppaan, soudettiin järven yli. Talvella kuljettiin hevosella ja reellä. Vihkossa saattoi lukea esim. "Poutaa. Tehtiin heinää Ukonsuolla". Isä kuuntelee vieläkin säätiedotukset säännöllisesti, vaikkei säällä enää ole niin väliä.

    VastaaPoista