KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



tiistai 26. huhtikuuta 2022

Rinnakkaiset äidit (elokuva)

 

Milloin viimeksi Pedro Almodóvar on tehnyt ehdottoman, omannäköisensä elokuvan? Taisi olla "Huono kasvatus" vuonna 2004. Vuoden 2016 "Julieta" oli sekin sentään kuin arvokas kiertokäynti, milteipä hyvästely ohjaajansa aiheisiin ja kuvastoon.

Mutta enimmäkseen Almodóvarin 2000-luvun ohjaukset ovat  olleet käsikirjoitukseltaan ikävän sotkuisia tai sliipattuja. Elokuvateatteriin niitä on mennyt katsomaan toiveenaan kokea jotain samaa kuin hänen 1980–1997 -vuosien elokuvissaan. 

"Naisia hermoromahduksen partaalla" (1988) oli pitkään se paras Almodóvar-elokuva ja ehkä edelleenkin se mihin mieluiten palaisi, jollei "Lihan värinä" (1997) olisi yllättänyt kuumeisena film noir -sovituksena, jonka vaikutus väreilee nykypäivään saakka. Mitään lähellekään niiden kaltaista "korkeaa komediaa" (Almodóvarin oma genremääritelmä) ei ole 2000-luvulla nähty.

 

2000-luvun puolella Almodóvar on tyytynyt asemaansa melodraaman luotto-ohjaajana. Kohtausten lavastus, puvustus ja valaistus korostavat edelleen tilanteiden keinotekoisuutta, mutta käsikirjoitusta ei ole enää laadittu juonellisten ja emotionaalisten yllätysten varaan, vaan turvallisina ja rutiinimaisina, tv-kerronnan kohtauspainotteisuutta muistuttavina perustarinoina. Jopa lievän scifistinen "Iho jossa elän" (2011) sekä sisäpiirimäiseltä bilettelyltä tuntunut "Matkarakastajat" (2013) tuntuvat jälkikäteen nuoren ohjaajan töiltä verrattuna uusimpiin pohjanoteerauksiin "Kärsimys ja kunnia" (2019) sekä nyt teattereissamme pyörivä "Rinnakkaiset äidit" (2021).

Kohteliainta mitä "Rinnakkaisista äideistä" voi sanoa on se, että elokuva tuntuu edellisen ohjauksen tavoin näyttelijä-tuottajan, Penelope Cruzin vedättämältä projektilta, johon Almodóvar on antanut nimensä käytettäväksi lavastuksen värimaailmaa valitessa. 

Almodóvarilaista tapakomediaa kultavuosina katselleiden on syytä pysytellä tästä elokuvasta yhtä etäällä kuin siitä "Kärsimyksestä ja kunniasta".


Tarinaltaan "Rinnakkaiset äidit" on kahteen tuntiin venytetty tv-sarjan jakso, jossa äidit puhuvat lapsistaan ja vanhemmistaan, ja lopuksi itketään haudan partaalla. Tätä samanlaista saippuaa espanjalaiset dumppaavat Netflixiin tusinatavarana. Mitään merkittävää ei tapahdu, paitsi se yksi äitiystarinan juonenkäänne jonka arvannee elokuvan nimestä.

Vartin prologi ja vartin epilogi, joissa kysytään miksei porvarillinen Espanja suostu muistamaan joukkohautoihin kätkettyjä kansalaissodan uhrejaan, ovat aivan eri elokuvaa. Varsinaista tarinaa koossa pitävä 'rinnakkaisten äitien' idea toimii tietysti vertauskuvana Espanjan yhteiskuntaluokkien rinnakkaisille perimälinjoille, mutta juonellinen kytkentä varsinaisen tarinan ja prologi-epilogin kanssa on erittäin väkinäinen ja alleviivaava, niin tehokas kuin tyylilajin täydellinen vaihto aivan viimeisillä sekunneilla onkin. 


Miksi Almodóvar on halunnut tehdä näin hartaan hitaan naismelodraaman, jossa naiset saavat puhua vain ja ainoastaan äitiydestä? Ehkä korjatakseen niitä syytöksiä, mitä hän sai 1980–1990-luvuilla elokuviensa naishahmoista. Edelleenkin, tässä "Rinnakkaisissa äideissä" naiset ovat sekä moderneja että naiivin sentimentaalisia, naurettavan epätoivoisia halussaan hoivata – mutta nyt he sentään ovat vapaita miehistä ja tukevat toisiaan jonkin PERIAATTEEN palosta. 

Avoimeksi kuitenkin jää mikä se periaate mahtaa olla, joka yhdistää Espanjan naiset yli luokkarajojen. 

Cruz käyttää eräässä kohtauksessa t-paitaa jossa julistetaan että kaikkien naisten pitäisi olla feministejä, mutta hän ei toiminnassaan toteuta eikä puheellista feminismiltä kuulostavia aatteita. Hänen hahmonsa elintaso on lisäksi varsin lähellä sitä yläluokkaa, jota hän ivaa Espanjan historian tahallisesta unohtamisesta. Yläluokkaa edustava nuori nainen on puolestaan silmät ymmyrkäisinä kulkeva bambi, jota Cruzin hahmo koulii oikeaan tietoisuuteen ihan pelkillä kyynelillään... ja vähän tietysti naisten välisellä seksillä, se kun on nyt niin trendikästä että kohtauksen ymppääminen hoitopöytäkeskusteluihin ei näytä oudolta vaan söötiltä...

 

Suoraan sanottuna "Rinnakkaiset äidit" on niin kamalan tylsää elokuvakerrontaa, että olisin lähtenyt teatterista puolen tunnin kohdalla, jollen olisi maksanut sentään 8 euroa leffalipusta. Mutta jos olisin maksanut vain sanotaanko 4 euroa niin... ja 2 euron lipulla ei epäilystäkään...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti