Viro viidessä päivässä

Kiersimme Viron viidessä päivässä. Tuskin mitään olennaista menetimme lähtökohtamme puitteissa: kieltä osaamattomina kuljemme joka tapauksessa kuin turistit ikään, kevyesti katselmoiden. Vaikutelma Virosta oli tällä(kin) tavoin monin verroin positiivisempi kuin mistään mitä Suomessa saisi kesäaikana nähdäkseen viiden päivän maakuntakierroksella. Bussiyhteydet toimivat täydellisesti, palvelut olivat pidättyväisen kohteliaita, ja ainoa mikä hieman rasitti oli, tietysti, se ettei kukaan kohtaamistamme osannut kummoisesti englantia, saati suomea.

Viiden päivän kiertue alkoi maanantaiaamuna Helsingistä. Dumppasimme lapsen "Tytöistä miehiä" -luontoleirin bussiin, jotta pääsimme karkaamaan kahdestaan kohti Viroa. Matka alkoi laivamatkalla Helsingistä Tallinnaan, sää suosi auringollaan. Perillä Tallinnassa kävelimme satamasta bussiasemalle. Söimme kovia lihapelmeneitä ultrauuden aseman kahviossa, ja iltakuuteen mennessä olimme jo bussikyydillä Tartossa. Matkahan ei ollut kummempi kuin jos menisi Tampereelta Helsinkiin tai Kuopiosta Joensuuhun.

Tartto oli minulle tuttu entuudestaan, mutta otin silti hotellin uuden keskustan puolelta, kun kuvittelin vanhaa keskustaa vilkkaaksi, turistikuukautena.

Tartto on pröystäilevä yhdistelmä vanhaa ja uutta

 
Vielä mitä. Tartto oli ihmeen hiljainen niin turistien kuin normaalin eli opiskelijaelämän osalta. Iltaisin olisi vanhan keskustan torilla ollut elokuvaesityksiä, mutta nekin jäivät väliin. Emme jaksaneet valvoa 22:n tai 24:n esityksiin, mm. saksalainen "Love Halal" jäi näkemättä.

Mihinkään pussikaljoittelua kummempaan emme siis aktivoituneet edes kaupungin dramaattisen kauniilla kukkuloilla. Hotellihuoneemme ikkunasta oli täydellinen panoraama yli Emäjoen ja vanhan kaupungin. Ainoa päivitetty vinkki oli vierailla Karlovan kaupunginosassa Barlova-nimisessä kahvilassa saadaksemme täydellistä kahvia - mutta virolainen kahvi osoittautui kyllä hotellissakin yhtä makean aromikkaaksi kuin ihailemamme unkarilainen kahvi.

*

Keskiviikkona jatkoimme Tartosta länteen, taas kaksi ja puoli tuntia bussissa, jotta pääsimme vaihtamaan Pärnussa kyytiä Saarenmaalle. Toki Pärnukin olisi kelvannut turistikohteeksi, mutta se oli buukattu niin täyteen, ettei ollut mieltä maksaa suomalaisia hintoja majoituksesta suomalaisten kökköturistien keskellä. Vietimme kaksi tuntia Pärnun puistossa, söimme pikaisen lounaan ja kävimme kahdesti vessassa, ennen kuin uskaltauduimme pakettiauton kokoiseen bussiin, joka lähti virolaisilla täytettynä (plus me) kohti Saarenmaata.

Matka Pärnusta kiersi rantoja ensin lauttasatamaan, sitten vielä läpi Saarenmaan, yhteensä runsaat kaksi tuntia. Tähän kuului puolen tunnin lauttamatka mantereelta saarelle. Lautat olivat isoja, kahvilat tilavia, joskin ehkä hinnoiltaan hieman yläkanttiin verrattuna yleiseen hintatasoon.

Kuressaaren vilkas keskusta pizzalippuineen

Vaikka Viro itsessään osoittautui helposti kierrettäväksi kesämaaksi, oli Saarenmaa tuplasti isompi kuin olin kuvitellut: matkaa itäiseltä lauttasatamalta Kuressaareen oli yli 70 kilometriä. Tiet niin saarella kuin muutenkin Virossa olivat paljon paljon paremmat kuin mitä niillä on maine. Vasta jälkikäteen tajusin, että Tarttoon saakka olisi päässyt yhä junallakin, joten tietoni Viron matkailusta olivat yhtä rajoittuneet kuin ennakkoluuloni siitä, miten kaikki paikat ovat sikailevien suomalaisten täyttämiä.

No eipä sentään. Kuressaare, tuo Saarenmaan ainoa iso kaupunki, oli kuin yhdistelmä Naantalia ja Visbytä, yhtä pikkunättiä ja pikkuporvarillista, mutta meren läheisyydessä myös yhtä rentoa ja tunnelmaltaan avaraa. Suomalaisia ei ollut liiaksi. Turisteja kyllä.

Kuressaaren linna oli niin ikään täysi yllätys. hyvin entisöity kokonaisuus, jonka sisältä löytyi erittäin perusteellinen (paljolti englanniksikin) näyttely Saarenmaan historiasta. Ilman tätä linnaa Kuressaare olisi yhtä lattea vieraspaikka kuin millaisena se makaa litteänä etelän puolelta puhaltavaa aavaa vasten.

Yövyimme pienessä bedandbreakfast-paikassa ilman aamiaista, vaikka sellainenkin näköjään joskus korkean sesongin aikaan kuuluisi tarjontaan - jäi vain täysin auki, milloin se korkein sesonki iskee Kuressaareen. Linna-kierrosta kummempaa emme tehneet, vaikka puheissa oli ollut vuokrata fillarit. Merituuli puhalsi kumminkin niin, että vain hyvällä savolaisella venekokemuksella selvisimme puolessa tunnissa edes vuokrakierrokselta linnan vallihaudassa.

*

Perjantaina sitten lähdimmekin jo takaisin kohti Suomea. Nyt neljä tuntia bussissa, Kuressaaresta Tallinnaan, mutta bussi oli luxusta, kaikille istuimille tarjolla oma mediayksikkönsä, josta valita elokuvia, musiikkia, nettiuutisia, jne. Tallinnassa olimme puoli kuudelta, kävelimme tuttua reittiä ja ostimme pari tuliaispulloa viinaa, kiipesimme laivaan puoli kahdeksalta, ja jopa laivakin osoittautui siistimmäksi kuin mitä oli oletusarvo. Kotomaassa Helsinki metroineen tuntui öykkäreiden likakaivolta verrattuna Viron kokemuksiin.

Kaikkiaan kahden hengen matka Viron ympäri tuli varsin halvaksi netistä ostetuilla lipuilla: laivalippuineen (n. 120 e), bussilippuineen (n. 60 e), yöpymisineen (n. 270 e) se maksoi varmaankin puolet siitä mitä vastaavan mittainen matka esimerkiksi Tukholmaan olisi maksanut. Ruoasta ja juomista puhumattakaan. Matkakirjan (Brysonin "At Home") nappasin ilmaiseksi Tallinnan bussiaseman kierrätyshyllystä. Lupaan palauttaa sen mahdollisimman pian proosallisten korkojen keralla.