Jäsenmaksupajatso

Tähän aikaan vuodesta veri eli lompakko punnitaan, kenen joukoissa on halukas seisomaan ja millaisella jäsenmaksun hinnalla. Järjestöt lähettelevät maksukuittejaan, useimmat kohteliaasti helmikuulle merkityllä maksupäivällä, jotta uusi toimintavuosi ei maistuisi pelkältä rahastukselta. Kuulun ainakin kahdeksaan järjestöön, puolueen lisäksi. Ammattiliittoihin en ole kuulunut vuoden 1994 jälkeen, kun näin miten turhaa sakkia ne ovat yliopistoissa.

On tietysti järjestöjä, joiden jäsenmaksun maksaa aatteellisesta kunnioituksesta, kuten Finfarin, Suomen Tieteiskirjoittajien ja Aseistakieltäytyjäliiton jäsenyydestä. Joidenkin suhteen on jo moraali pettänyt, kuten Ikimetsän Ystävien ja Greenpeacen osalta. Niille pitäisi lahjoittaa kaikkensa, jos todella toimisi sen mukaan mihin uskoo.

Sitten ovat pienet osakulttuureita edustavat järjestöt, joissa jäsenyys on pikemminkin lisäarvo lehden (Portin ja Tähtivaeltajan) tilaamiselle. Tähän tammikuuhun saakka kuvittelin kuuluvani jopa British Film Institut'n jäseneksi pelkästään tilaamalla Sight & Sound -lehteä, kunnes BFI:n videokaupassa myyjä naureskeli, ettei se sentään niin mene. Eikä antanut jäsenalennusta.

Mutta moraalisesti vaikein alue ovat ne lukuisat puolivakavat kulttuurialan järjestöt, joiden suhteen on ollut periaate, että jäseneksi menee vain jos aikoo olla aktiivisesti itsekin mukana - aivan kuten puolueeseenkin, jonka jäsenmaksuissa on sentään mielekäs porrastus ansiotulojen mukaan. Nämä järjestöt ovat periaatteessa ETUjärjestöjä, joten niitä pitäisi tukea jäsenmaksullaan jo periaatteessa, vaikka toisaalta ne tarjoavat tasan samat edut ja toimivat tasan samoilla höyhensarjan keinoilla kulttuurialan duunien puolustajina.

Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenmaksusta tiedän sentään erinomaisen tarkkaan, miten paljon sillä saadaan aikaiseksi. Mutta Arvostelijain liiton, Kirjailijaliiton ja Tiedetoimittajien liiton osalta ihmettelen, mihin se raha palaa. Arvostelijain liiton pressikortilla olen kyllä nuorempana päässyt monenmoisiin tapahtumiin, se on ollut kovaa valuuttaa jopa ulkomailla (paitsi Italiassa...). Tiedetoimittajien yhdistys taas on niin suuri kooltaan, että siellä on jatkuvasti tarjolla kaikenlaista koulutusta ja tapaamista. Silti kuuluminen näihin molempiin järjestöihin on täysin turhaa, ja turhauttavaa.

Kirjailijaliiton jäsenmaksu on toistaiseksi arvoitus,  miksi se on  tuplasti enemmän kuin muiden. Onko se vain hinta sisäpiiristä, "oikean kirjailijuuden" prestiisistä? Tunnustan kyllä, että ensisijainen motiivi siihen liittoon liittymiseksi oli apurahahakuinen. Pelkästään samoista syistä suunnittelen Tietokirjailijoiden järjestöön pyrkimistä.

Niin yksi yhteen tai yksi miljoonaan on tämä tammikuille keskittyvä vapaan kirjoittajan ansaintalogiikka. Jokainen liitto on yhtä kuin apurahapajatso, jossa on sentään jokin perusteltu mahdollisuus (jäsenyys) saada apurahaa, kun säätiötukiaisten saaminen alkaa tuntuu aivan arpapeliltä.

Tämä 2016 on vielä yltäkylläisyyden vuosi, mutta sen jälkeen on taas taistelemassa musteissapäin niin taiteilijain, tutkijain kuin tietäjäinkin liukuhihnoilla. Jotain sormenpäätaktiikkoja olisi opeteltava hyvissä ajoin.