Viisi oppinutta delfiiniä

Vuoden 2014 oppineet delfiinit: Soikkeli, Suni, Salminen, Kytömäki ja Holma [Kuva (c) Soikkeli]

Delfiinikisassa (Tampere 14.3.2015) älykkäätkin henkilöt saadaan käyttäytymään hassusti yleisön edessä, kun heidät laitetaan kilpailemaan keskenään vailla sääntöjä, mitä kisassa oikein mitataan. Tätä tällaista kisailua on kulttuurin akvaariotapahtumissa niin paljon, että delfiinikisan ei pitäisi erottua niiden joukosta, mutta niin vain sitä tuntee itsensä erityisen hölmöksi, kun kisan juontaja kyselee, että mitäs veikkaat kuka teistä voittaa ja mitäs kysyisit muilta kisaolennoilta.

Eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin istua kisa loppuun asti, etenkin kun muutkin delfiinit tekevät niin ja koska akvaariohuomio on niin gloriaa täynnä oleva vaihtoehto sille yksinäiselle lasilevyn tuijottamiselle mitä muu elämä on. Ja etenkin kun akvaarioympäristö on niin poikkeuksellisen komea, että lavalle pääseminen tuntuu siltä kuin olisi tosiaankin nostettu arvoon arvaamattomaan jo lajiolentona. Tieto siitä, kuinka kisan kuudes ehdokas (Pajtim Statovci) on jo matkalla Amerikkaan, vain vahvistaa suuren vapautumisen odotusta: joko viimein saamme jättää arkisen purkkimaailman taaksemme?

Suinkaan en väheksy temppujemme taidetta. Tällaisissa tilaisuuksisa vain tulvahtaa mieleen se perimmäinen kysymys: kumpi on pääosassa, delfiini vai delfiinin temppu?

Todellisuus pilkottaa akvaarion rakosista satunnaisesti. Juontaja kysyy, että onkos kukaan yleisössä LUKENUT juuri tämän (minun) oppineen delfiinin kirjaa. Eikä juuri kukaan ole.

Delfiinikisoja on sekä paikallisia että kansallisia. Paikallisena delfiinikisa on ihan yhtävä huumaava kuin se olisi kansallisesti, niin kiinni olemme vielä vanhan mediajulkisuuden perinteessä, jossa yhdistelmä lava + juontaja + välkkyvät kamerat jähmettää delfiinit kuin bambin ajovaloihin.

Voiton kisassa nappasi tietysti Anni Kytömäki... tai oikeastaan hänen kirjansa (Kultarinta), joka yhdistää ilmeisen ansiokkaasti vapaiden delfiinien kauneuden oppineeseen historiansovellukseen. Annin tarina kirjan kustannusvaiheista oli itsessään opettavainen jännityskertomus.

Loppuillan kuiville jääneetkin delfiinit juhlivat kosteasti. Hyvä seura ja erinomaisen itseironisten taiteilijadelfiinien seura kompensoi sen tuplakuiville jäämisen tunteen (delfiinisuorituksesta palkittavaksi ehdotettavaa kirjaa ei ole edes lukenut kukaan). Ehkä ensi vuonna uudelleen? No ei tosiaankaan.

Illan älykkäästä ohjelmallisuudesta erityinen kiitos tohtori Salmisen seurueelle.
Glamour-tunnelman tarkoituksenmukaisuudesta kiitos puolestaan Saaralle, jonka kanssa pukuilta artdeco-hotellissa tuntui kuin olisi ollut aivan toisessa maailmassa. Itsevalaistujen delfiinien maailmassa.