Tallinnassa 26.-28.2.

 

 

Terveisiä Tallinnasta. Kävimme niin nopeasti, että olimme takaisin ennen kuin tunsimme kunnolla lähteneemme. Niin lähellä Tallinna on Helsinkiä ja Helsinki Tamperetta, etenkin kun otimme läppärit mukaan ja sen kuvaruutu korvaa sohjonhuuruisen maiseman ulkona. Menomatkalla keinutti sentään hieman, jotta muistaa olleensa laivassakin, paluumatkalla oli aivan tyyntä, jääkenttä alkoi täsmälleen puolivälissä, mistä päätellen merijää kertyy tukevasti kyllä Suomen etelärannikolle muttei paljoakaan Viron pohjoisrannikolle.

Yövyimme jälleen Pyhän Barbaran hotellissa, joka on hieman erillään keskustasta ja sen turismeista. Vasta pe-la yöksi hotelliin oli ilmaantunut paljon muitakin suomalaisia turisteja. Muuta emme nähneet ja tarvinneet kuin yhden museon, koska siellä sattui olemaan Hansa-liitosta kertova näyttely. 

 

 

Ensimmäistä kertaa kävimme Tallinnan English Book Shopissa, kuvittelin sen tietäväni entuudestaan enkä siksi kukkulalle kiipeämisestä sen vuoksi innostunut, mutta kauppahan olikin käymisen arvoinen ihan jo tunnelmansa ja pienen divarihyllynsä vuoksi. Esittelyhyllyllä näkyi mm. Antti Tuomaisen kirja, takahuoneessa oli useampiakin suomalaisia teoksia, ne kaikki turisteille tarkoitettuja historiatiivistelmiä. Mutta enimmäkseen kaupassa oli tietysti samoja uutuusteoksia kuin missä tahansa ketjukaupan enkkuosastolla, lievästi painottaen identiteettikirjallisuutta, kuten tällaisen kaupan kai täytyy. 

Minulta kauppa sai piponnoston ihan sillä, että löysin sieltä Dirk Bogarden muistelmateoksen (An Orderly Man) vitosella. Vasta kirjan avattua tajusin, että DB on kirjoittanut peräti 7 osaa muistelmia ja muutaman romaaninkin. Kokemus ja varmuus näkyy teoksen tyylissä, sitä jaksaa lukea ilokseen vaikka DB jutustelee laveasti talon ostamisesta ja asettumisesta Cannesiin. Elokuvanteon Venetsiassa hän kuittaa parilla lauseella, mutta sitten käyttää pari lukua sen käsittelyyn, miten vaikea on markkinoida moista (Kuolema Venetsiassa) elokuvaa... ja sen jälkeen hän näyttelee tietysti Yöportieerissa joka osoittautuu vieläkin vaikeammaksi... Omanlaistaan kirjallista piilostelua DB käy lukijan kanssa, kun kumppaninsa (näyttelijä Anthony Forwood) ilmaantuu yhtäkkiä esiin puutarhasta tai matkan varrelta pelkän managerin roolissa, selittelemättä lainkaan miksi manageri hengaa mukana hänen elämänsä jokaisessa hetkessä. Tässä muistelmien 3. osassa DB on jo viisikymppinen ja harmittelee, että joutuu yhä tekemään töitä, koska tarjotut roolit ovat toistuvasti erilaisia masentavan dekadentteja hahmoja. Filmitaiteesta ja suurista ohjaajista, kuten Viscontista ja Loseysta, arvonsa tunteva brittinäyttelijä on vähemmän kiinnostunut kuin oliivipuiden kasvatuksesta.

 

Muuta kulttuuria emme Tallinnassa kuluttaneet, paitsi tietysti oluita, kuten piparkakun makuista portteria, ja georgialaista makeaa viiniä, jota pieni lähikauppa näkyi importtaavan. Ketjukaupan alennusmyynnistä löytyi Strugatskien The Snail on the Slope, mutta se taitaa jäädä kesken vakiotestin eli 20 sivun jälkeen. Hauskaa mutta jotenkin väkinäistä. Ei ihme, ettei ole suomennettu koskaan, vaikka kuulemma (sanoo prof. Roberts) veljekset pitivät teosta parhaanaan. Näkyy käännetyn englanniksikin vasta 2018.

Muuta emme matkalta kirjojen lisäksi tuoneet kuin lisää pelikaljaa. 

Nyt sitten onkin yhtäkkiä maaliskuu ja kevät, kaupungilla alkavat lyhytfilkkarit, vaan eipä nekään kiinnosta kuten ne kiinnostaisivat ("kansainvälisyydessään"), jos olisi Tampereella turistina. Mieluummin katson kotona suoratoistosta jotain pommittajakansan toimintaviihdettä kuin tylsistyn teatterissa maailmallisuudellaan pönöttävien tynkäfilmien parissa. Terveisin nimimerkki Kokemusta löytyy jo liikaakin.