KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Savossa 3.-10.6. ja 18.-30.6.
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Helsingissä 13.8.






keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

 

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia
Esipuhe ja suomennos Inkeri Koskinen
201 s.
2024, Tammi



Kun Draculan vieras -kokoelma julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi, teoksella juhlistettiin Bram Stokerin (1847–1912) kuoleman satavuotispäivää. Yleensähän kuoleman juhlistaminen ei ole järin kunnioittavaa, mutta kuolemattomimman pahiksen keksijälle moinen kunnianosoitus sopi tyyliin.

Nyt Draculan vieras -suomennoksesta on julkaistu uusi painos. Mitään erityistä syytä ei taida olla juhlintaan eikä kirjan alkusivuilla edes mainita, että kyse on uudesta painoksesta. Muuten kirja tietysti puolustaa paikkaansa muistutuksena siitä, että Bram Stoker kirjoitti paljon muutakin kuin yhden menestysromaanin.

Parasta kokoelmassa on suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe, jossa selitetään miten kansainvälisesti ja kaupallisesti asennoitunut Stoker oli kirjoittajana, mutta myös tietoinen kauhuperinteestä. Viittaukset Polidorin ja Le Fanun vampyyritarinoihin sekä Poen novelleihin tuntuvat itsestäänselviltä heti kun ne näkee osoitettuina.

Yhdeksästä kertomuksesta koostuva Draculan vieras ilmoitaa alkuperäisessä alaotsikossa tyylilajikseen ”weird stories”. Sitä ne lähemmin ovatkin, ihmispsyyken yliherkkyydellä ja yliluonnollisen banaaliudella leikitteleviä tarinoita. Äärimmäisten tilanteiden liioittelussa paistaa samanlainen genretuntemuksella vitsailu kuin nykypäivän kauhuviihteessä.

Vaikka maisemakuvaus rakentuu mahtipontisesti goottiselle perinteelle, etenkin niminovellissa, juonet huipentuvat lähes sarjakuvamaiseen ylilyöntiin jollain paheellisuutta tai syyllisyyttä alleviivaavalla symbolilla. Hyvä esimerkki on kansantarinaa muistuttava kertomus (”Abel Behennan paluu”) kilpakosijoista, joista toinen tekee vielä ruumiinakin yllättävän kirjaimellisen osoitelman murhaajansa paljastamiseksi.

Stokerin kertomukset ovat hyvinkin filmimäisiä kuvaelmia vailla novelleille ominaista tiiviyttä ja elliptisyyttä. Kokoelman kertomuksia voi lukea ympäristökuvauksen koristeellisuudesta nautiskellen, muttei Stokerissa muuten kertojana ole sen enempää sanataituria kuin kenessä tahansa aikakautensa lehtijuttujen iskijässä. Mitään lähellekään Draculan (1897) veroista ei ole tarjolla.

Nimikertomus ”Draculan vieras” on tietenkin kiinnostava kirjallisuushistorian kannalta. Mikäli se tosiaankin on Draculan käsikirjoituksesta hylätty alkujakso, hylkääminen osoittaa kirjailijan tai kustantajan olleen hyvin selvillä, että jakson tyylilaji, hurmioituneen goottilainen paatos, ei sopinut romaanin tavoittelemaan realismiin.

1890-luvun lopulla sekä vampyyrit että murhamysteerit olivat niin trendikkäitä aiheita, että Dracula ei olisi menestynyt ilman nokkelasti yhdisteltyjä kirjeitä, lehtijuttuja ja päiväkirjakatkelmia. Romaanin ilmiömäisyydestä kertoo paljon, että pari vuotta myöhemmin siitä ilmestyi Ruotsissa taitavasti tehty plagiaatti Mörkrets makter (jatkosarjana 1899–1900). Vampyyri on ideanakin kuin pandemia, joka leviää nopeasti ja palaa yhä uudelleen...

 

Markku Soikkeli


Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehdessä 1/2024.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti