Päivä +1 pelisuunnittelijana (Tracon Hitpoint)

Tuhlattuani tuhansia  tunteja elämästä tietokonepelien koodaukseen (kuten ison osan opiskelijakeväästä 1991 Tukholmassa), pitäisi olla jo immuniteetti Hyville Ideoille, jotka tarrautuvat toisiinsa, niputtuvat, vaihtavat teemaa kuin kameleontti sen mukaan mitä leffaa katsoo tai kirjaa lukee. Enimmän aikaa peli-ideat elävätkin vain välitajunnassa, missä niitä voi pyöritellä mekaniikoiksi ja saada syvän geometristen kuvioiden tuudittaman yöunen. Mutta lautapelejä pelaillessa kasvaa myös tarve nähdä se oma idea pahvikoneistoksi elollistuneena, aivan kuin löytäisi omat aivonsa Jippo-lehden vimpaimena. Elektronisiin vimpaimiin en ole koskaan hurahtanut, mutta pahvisissa on jokin uskomaton viehätys. 

Kokonaan toinen puoli tällaista harrastuneisuutta on se järisyttävä antikliimaksi, kun näkee miten coolilta tuntunut ideamekaniikka onkin pahviksi leikattuna kömpelö ja monin tavoin rikki.

Kuten nyt TraconHitpointin pelisuunnittelukilpaan valmistautuessa. Printtasin Finland 101 -työnimellä pyöritellyn poliittisen pelin kortit hyvissä ajoin testatakseni niitä yksin syyslomalla mökillä. Testit jäi vähiin. Kyllästyin kun vain katsoinkin niitä paperilappuja. Sitten olikin äkkiä marraskuu ja Hitpointtia edeltävä ilta. Oli pakko alkaa sliivata lappuja ja tulostaa jonkinlainen pistetaulukko laudaksi. Standardikokoon printatut laput eivät olleetkaan standardia sliivien perusteella. Vaimo apuun. 90 kortin sijaan oli tyydyttävä 80 korttiin, jotta korteille sai samanväriset taustat valmiista pelikorteista, ja ainoa niinkään iso korttipino oli Arboretumissa.

Tracon järjestettiin onneksi tänä vuonna naapurissamme ja vaimokin oli menossa sinne, töihin, ja lapsi jonotti ropeihin. Pakko motivoitua paikalle. Lauantain aikana demotin peliä peräti neljälle hengelle. Säännöissä numerot kutistuivat nopeasti. Pelin nimi oli nyt Pirullinen Parlamentti, kirjasin demotuksissa ylös kaksi liuskaa korjattavaa. Silti tälle pelikonseptille käy kuten edelliselle Hitpoint-kisassa pistäytyneelle demolle, ettei siitä jää elämään yksikään mekaniikka tämän teeman alle. Teemaa sinänsä, kolmipuoluejärjestelmän tasapainoilua hallituksessa, työstän väistämättä johonkin muuhun suuntaan.

Askartelu oli oikeastaan luovin osa tätä päivä +1 -kokemusta. Itse Tracon Hitpoint oli harrastajan kannalta vähän nöh, en sano edes meh. Kaikkea oli vähemmän kuin edellisessä Hitpointissa: pelejä, ihmisiä, tuttuja, ohjelmaa. Isot figuskenaariot olivat paremmin esillä, mutta ehkä olisi kuitenkin parempi aktivoida ihmisiä keskinäisiin peleihin kuin viihtymään figuspektaakkelien äärelle. Edes Lautapeliseuran lainahyllyissä ei näkynyt kuin vaniljaa. Kaupungin nuorisotoimi seisoskeli enimmän aikaa toimettomana, kun paikalla ei näkynyt paljonkaan hobitin kokoisia kävijöitä, ja miksi näkyisikään jos lasten rannekkeet ovat saman 10e kuin aikuisten. Halpaahan se on kahden päivän tapahtumasta, mutta sunnuntai oli vielä pahemmin nöh kuin lauantai, jolloin TH  kuului päässeen 400 hengen kävijätavoitteeseen. Yhtä hyvin tapahtuma olisi voinut olla yksipäiväinen.

Itse pidin kovasti sunnuntaille sijoitetusta, lautapelisuunnittelua käsitelleestä (Hannu Uusitalon) esitelmästä, vaan siinäpä se oli sitten kakkospäivän anti. Sunnuntaina omiksi demouhreiksi osui vain 1 tuttu + 1 tuntematon, joilta sai toki lisää täsmäpalautetta, millä pelastaa edes komponentteja seuraavaan versioon. 

Yleisötapahtuma tamperelaisittain...

Yleisösarjan demottajatkin hupenivat sunnuntaina - osa oli jäänyt pois jo siksi että tiesivät (minun laillani) etteivät päässeet tuomarisarjassa jatkoon - joten hiljaisessa salissa tunsi itsensä tuplahölmöksi. Lauantain kokemus oli siis eri tavalla lannistava. Lauantaina näin niin upeita demokompontteja eräässä pelissä, että olisin ostanut sen (Crusades of Mistrust) siltä seisomalta ihan riippumatta mitä komponenteilla pelataan. Sellaisen designin rinnalla pitäisi olla oma peli-idea timanttinen, jos kerran sen  komponentit ovat paperia ja kartonkia ja Nottinghamin lainakolikoita.

Yleistunnelma Hitpointissa oli hyvä, järjestäjät erittäin avuliaita ja leppoisia, sijainti erinomainen, ja uuttakin oppi kun sai nähdä miten Go'ta pitäisi pelata patoavia kuvioita ennakoiden. Hitpointin perusteella peliskene ei ole kumminkaan kasvanut niin paljon kuin joskus uutisten perusteella kuvittelee, joten voipi olla ettei Hitpointin kaltaista tapahtumaa kuitenkaan pystyisi pyörittämään vuosittain - jollei se sitten kasva jonkin muun skenen kanssa, kuten lisäämällä ohjelmaa sarjakuvan ja kirjallisuuden ja teatterin suuntaan.