KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



torstai 21. marraskuuta 2019

Ilmastonmuutos ja scifi


Ilmastonmuutos on taatusti keskeisin aihe, mihin tulevaisuuskuvitelmat voivat pureutua. Ilmastonmuutosta käsittelevää kaunokirjallisuutta ilmestyy vain muutama teos vuodessa, mutta ne herättävät paljon keskustelua. Maailmalla tämä aiheensa mukaan rajautuva kirjallisuus "climate fiction" on saanut lempinimen  "cli-fi". Nimensä mukaisesti se on hyvin lähellä scifiä ja monet hyvinkin vanhat "clifiksi" katsottavat teokset ovat myös scifin klassikkoja. Esimerkiksi Jules Vernen romaanissa Sans dessus dessous (1889) kuumatkasta tutut insinöörit suunnittelevat käyttävänsä jättimäistä rakettitykkiä Maan akselin suoristamiseen, jotta arktisen alueen lämmetessä päästäisiin käsiksi jäätiköiden alla piileviin hiilivarantoihin.
 

Clifi ja scifi eivät tietenkään ole sovittuneet yhteen vaivattomasti. Scifi on luonteeltaan optimistista ja välinekeskeistä, kun taas clifissä osoitetaan teknologisten ratkaisujen heikkous ongelmiin, jotka ovat pohjimmiltaan poliittisia ja taloudellisia. Ylipäänsä kysymys "ympäristöstä" on pakottanut scifi-kirjoittajat arvioimaan uudelleen suhtautumistaan ihmisen paranteluun teknologialla. Scifiä on läpi sen vuosisataisen historian hallinnut luottamus ihmisevoluution kontrolliin: jos ihminen ei kykene hallitsemaan täysin ympäristöä Maassa tai vierailla planeetoilla, voidaan ihmistä itseään muuttaa sopeutumaan uusiin oloihin.
 

Ilmastonmuutos on kuitenkin pakottanut scifi-kirjoittajat pessimistisiin tai vähintäänkin maanläheisempiin kuvitelmiin tulevaisuudesta. Scifissä esiintyneet reaktiot ilmastonmuutokseen voisi luokitella vaikkapa seuraavasti:


- Ekologiset jännärit lähitulevaisuuden ekosotureista ja ympäristöaktivismista, kuten T.C. Boylen amerikkalaista ympäristöliikettä analysoiva A Friend of The Earth (2000) ja Risto Isomäen ekologiset trillerit, kuten Haudattu uhka (2016).

- Dystopiat ilmastonmuutoksen vaurioittamista yhteiskunnista, kuten Antti Tuomaisen Parantaja (2009), Steven Amsterdamin Things We didn't see coming (2010) ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja (2012)

- Ekotopiat eli ekologiset utopiat pienimuotoisista yhteiskunnista, jotka kykenevät elämään tasapainossa ympäristönsä kanssa. Maailmalla tällaisia ovat olleet Kim Stanley Robinsonin Orange County -trilogia (1984-1990) ja Ernest Callenbachin esseemäinen romaani Ekotopia (1975).

- 'Viisi minuuttia tulevaisuuteen' -nimellä tunnettu alalaji, jonka viehätys on siinä, että lukija ei voi tarinasta päätellä, kuinka lähellä kirjan kuvaama teknologinen kehitys/romahdus on hänen omaa aikaansa. Tunnettu, joskaan ei scifinä järin kiinnostava uhkakuvitelma energiavarojen nopeasta romahduksesta on Alex Scarrowin Last Light (2007), samoin kuin Kim Stanley Robinsonin The Science in The Capital -trilogia (2004-2007), jossa tarkastellaan ilmastokatastrofin torjumista byrokraattien näkökulmasta.

- Öljyä kuluttavan elämäntavan eli ns. petrokulttuurin vaihtoehtoja tarkastelevat kertomukset ovat optimisia (solarpunk) tai synkän pessimistisiä (biopunk). Esimerkiksi Paolo Bacigalupin romaanissa Windup Girl (2009) kuvataan 23. vuosisadan Thaimaata, jossa alkeelliset keinot energian tuottamiseksi kukoistavat rinnan hienostuneiden kyborgisten teknologioiden kanssa.

- Öljypohjaista elämäntapaa nostalgisoiva ns. petrolpunk tai dieselpunk. Kyseessä ovat Mad Max -elokuvia muistuttavat tarinat tuhoutuneesta maailmasta, jossa bensa on tavattoman arvokasta vain siksi, että sillä voidaan herättää henkiin vanhan maailman arvokkaimmat välineet, henkilöautot.



Jotkut ekotopiat ottavat lähtökohdaksi, että ihmisillä on enemmän voitettavaa kuin menetettävää luopuessaan elintasostaan ja kuluttamiseen perustuvasta kulttuuristaan. Näissä ekotopioissa päähenkilöt oppivat alkuperäiskansoilta tietämystä, joka auttaa heitä säilymään hengissä luonnontaloudessa, mutta samalla oppivat arvostamaan monikulttuurista, ei-länsimaista elämäntapaa. Tällaiset teokset ovat usein nuorisolle suunnattuja, kuten amerikkalaisen Jean Heglandin romaani Suojaan metsän siimekseen (1996; 1998). Hegland kuvaa kohtuullisen uskottavasti – vaikkei vailla etnistä eksotiikkaa – kahden kaupunkilaisteinin muutosta elämäntapaintiaaneiksi. Pelastautuakseen ilmastonmuutoksen tuhoamasta yhteiskunnasta he joutuvat opettelemaan "uuden kielen" ja tulkitsemaan luontoa kuten samoissa maisemissa muinoin asuneet intiaanit. 

Monikulttuurisen ekotopian rakentaminen suhteelliuudentajuisesti ei kuitenkaan onnistu YA-kirjojen mahdollistamalla yltiöutopistisella asenteella ja usein kaupallisen laskelmoidulla muotilla. Aidosti pohditun ekotopian suomentamisen toivoisi aloitettavan Ursula Le Guinin teoksesta Always Coming Home (1985). Sen painamiseen ei ehkä kumminkaan pitäisi käyttää metsiä.... vaan julkaista se kaupungista toiseen kiertävinä esitelminä ja näyttelyinä.



Tämä ilmastoscifin esittely perustuu 16.11.2019 Hämärä-tapahtumaa varten laadittuun alustukseen ko. alalajin ominaisuuksista. Wikipediasta löytyy varsin hyvä englanninkielinen artikkeli clifistä.

2 kommenttia:

  1. Agustina Bazterrican Rotukarja on varsin merkittävä teos tässä aiheessa. Lihantuotanto lienee suurin yksittäinen ympäristöongelmien aiheuttaja, eikä kannata unohtaa eettistä puolta eli heikompien ja puolustuskyvyttömien alistamista.

    VastaaPoista
  2. Jep, Rotukarja oli juuri se teos jonka Hämärässä mainitsin esimerkkinä kirjasta, jonka spefistinen näkökulma teki yllättävän ison vaikutuksen. Toisaalta, eipä se muuttanut minua kuitenkaan kasvissyöjäksi...

    VastaaPoista