Stapledon: Tähtien tekijä (romaani)

 

 

Olaf Stapledon: Tähtien tekijä

Suom. Tuomas Jussi Kivi

374 s.

2022, Basam Books

 

 Se materialistinen evolutionismi, jota H.G. Wells edusti, sai mestari-oppipoika -tyyppisen jatkumon englantilaisessa tieteisfiktiossa. Wells oli keskeinen innoittaja Olaf Stapledonin (1886–1950) vuosimiljoonia läpäisevälle näkemykselle ihmiskunnan evoluutiosta. Tähän mittakaavaltaan scifi-kuvitelmatkin ylittävään visioon Stapledon yhdisti Einsteinin ajatukset ei-lineaarisesta ajasta, mutta myös paljon pseudotieteellistä mystiikkaa enneunien käyttämisestä tulevaisuuden tutkimiseen.

Tuloksena oli scifin "ainoaksi oikeaksi klassikoksi" nimitetty romaani Viimeiset ja ensimmäiset (Last and First Men, 1930) ja myöhemmin vieläkin syvemmälle mystiikkaan uppoava Tähtien tekijä (Star Maker, 1937).

Siinä missä Stapledonin ensimmäinen romaani kuvaa ihmissuvun peräkkäisiä uudelleensyntymiä ja maailmanloppuja, on jälkimmäisessä romaanissa ajan ja paikan skaala vieläkin laajempi. Molemmissa kirjoissa keskeinen kysymys on se, mitä ja miten voi tunnistaa edelleen ihmismäiseksi avaruuden ja ajan äärettömässä mittakaavassa.

Viimeiset ja ensimmäiset julkaistiin suomeksi Ursan pokkarina jo 1985. Pokkarin johdannossa Olavi Markkanen kuvailee Stapledonin "agnostista mystiikkaa" pyrkimykseksi murtaa "havaittavan maailman rajat sekä tieteen että taiteen keinoin." Samalla hän pahoittelee, että näin suuren visionäärin unohtaminen "kuuluu epäilemättä vuosisatamme kirjallisuushistorian kummallisuuksiin."

Stapledonin tuntemattomuuteen nähden on ollut epätodennäköistä, että Viimeisten ja ensimmäisten sisarteos, lajinsa sisälläkin esoteerisena pidetty Tähtien tekijä saisi sekin suomennoksen.

Mutta niin vain se on nyt viimeinkin tarjolla profetoivan kielen kesyttäneenä käännöksenä. Suomentajana on Tuomas Jussi Kivi, jolta Basam Books on julkaissut äskettäin myös George Orwellia tuoreuttavia käännöksiä (2020).

 

Tähtien tekijässä maailmankaikkeuden tutkiminen selitetään unimatkana. Kertoja nukahtaa kotinsa lähellä olevalle kukkulalle ja ruumiista irtaannuttuaan hänen mielensä alkaa etsiä ihmisen kaltaisia elämänmuotoja ensin omasta galaksista, sitten seuraa löydettyään muualta kosmoksesta. Ajassa hän huomaa kulkevansa  yhtä helposti "ylävirtaan" kuin ajasta riippumatta.

Kertoja yhdistää voimansa ihmisen kaltaisten, vaeltavien tietoisuuksien kanssa. Kun he käyttävät yhteistä tietämystään suunnistaakseen kohti muiden ihmismäisten mielten lähettämiä signaaleja, he huomaavat olevansa osa galaksin yrityksiä ymmärtää itseään.

Evoluution vuosimiljoona, joka Viimeiset ja ensimmäiset - romaanissa vaikutti mielipuolisen laajalta kehykseltä tapahtumille, osoittautuu vain pieneksi välivaiheeksi galaksin itsetietoisuudessa.

Mielipuolisen ja -kuvituksellisen raja on muutenkin häilyvä Stapledonin proosassa. Hänen kuvittelemansa humanoidilajit ovat yhtä leikkisän vertauskuvallisia alieneita kuin Swiftin Gulliverin retkissä tavatut olennot.

Kertoja kohtaa matkallaan esimerkiksi valtamerilaivalta näyttäviä alieneita: "Olennon perässä oleva lonkero tai evä kehittyi ajan myötä peräsimeksi, jota se käytti myös potkurina samaan tapaan kuin kala pyrstöään. --  Lyhyen kantaman kommunikaatiota harjoittaessaan olento eritti perässään olevasta aukosta rytmikkäitä kaasupurkauksia, jotka vastaanottaja analysoi veden alla."

Tällaiset huvittavan omaperäiset kummajaiset ovat valitettavasti sivuseikka romaanissa. Enemmän Stapledon on kiinnostunut tähtien ja galaksien muuttumisesta tietoisiksi olennoiksi. Stapledon horjuu kahden tulkinnan välillä yrittäessään päättää, mikä voisi olla evoluution päämäärä. Toisaalta täydelliseksi ihmiseksi tuleminen on kosmiseksi tietoisuudeksi tulemista. Toisaalta täydellisyys on muutosta osaksi ihmisten yhteistä super-organismia, kaikkien inhimillisten näkemysten verkottumista riippumatta mistään kosmisista tavoitteista.

Lopulta kirjassa tavataan myös peräkkäisiä kosmoksia luova jumaluus, "Tähtien tekijä". Mitään scifististä, clarkemaista ihmeentuntua ei tähän kohtaamiseen sisälly, vaan pikemminkin etsinnästä luopuminen. Kertoja kääntyy takaisin Maata kohti herätäkseen lähtöpaikassaan.

Nykypäivän lukija on yhtä ymmällään tällaisten tähtimatkojen äärellä kuin olivat 1930-luvun lukijat. Suomennoksessa on onneksi mukana vuoden 1937 esipuhe, jossa Stapledon toteaa, että edessä olevien kriisivuosien keskellä tarvitaan muistutus ihmiskunnan pienuudesta avaruuden mittakaavassa ja "hengellisen elämän" merkityksestä.

Suomennoksesta on valitettavasti jätetty pois kirjailijan laatimat kolme kaavakuvaa tulevien vuosimiljoonien tapahtumista. Stapledon arveli aikoinaan, että ne voisivat vähintäänkin huvittaa lukijoita. Ajattelisin niiden olleen myös hänen silmäniskunsa genrelukijoille.

 

Kaksi Stapledonin laatimaa galaktista aikaskaalaa lähikuvassa...

 

 

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portin numerossa 1/2023.