KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Syyslomalla 16.10.-22.10. Jerisjärvellä

Syksyyn siirtyi runokirjani Arpapapitar julkaisu




torstai 7. heinäkuuta 2022

Junailemassa Norjassa 27.6.-7.7.

 

Lensimme Osloon maanantaina 27.6., vaikka monet kerrat olemme päättäneet ettemme koskaan enää lennä. Seisottuamme turvatarkastuksen jonossa tunnin verran oli helppo vannoa jälleen. Olihan se jono myös ensimmäinen versio pitkää kärsivällisyyttä vaativasta junailusta. 

Itse lento sujui niin kirurgisen siististi kuin aikatauluihin luottava eurooppalainen matkailu voi sujua. Oslossa oli kuumaa ja sateista, norjaan sopeutuminen alkoi lentokentältä, kun vasta puolen tunnin turhan jonottamisen jälkeen tajusimme, että UTGANG ei ole norjaksi uloskäynti vaan lentokoneen portti (gate)!

Juna toi kuitenkin täsmällisesti kentältä keskustaan. Oslon keskusta oli muuttunut eli siistiytynyt siitä millaisena muistin sen 30 vuoden takaa. Mutta kun kävelimme hotellille kohti Grunelökkan asuinaluetta alkoivat alkuasukkaiden leipäjonot näyttää siltä millaisena Oslon muistin. Hotelli oli erikoinen vartiotorni keskustamaisen kurjan asuinalueen ja boheemin Grunelökkan välillä. Haimme pitsaa ja olutta jälkimmäisestä. Ilman lapsirasitetta olisimme viihtyneet Grunelökkassa varmaan pidempäänkin.

 

Oslo valuu kohti merta

28.6. tiistaina ehdimme katsella sateista, merta kohti valuvaa Osloa. Mielikuva kaupungista, jossa kaikki on vinossa johonkin suuntaan, vahvistui minne kävelikin. 

Iltajunamme Bergeniin oli seitsemän tunnin mittainen kyyti paikallisjunan tasoisella kokoonpanolla. Junassa ei ollut kuin kaksi vessaa ja ravintolavaunun sijaan kahviautomaatteja. Maisemat vuorten päältä olivat tietysti aivan jotain muuta kuin missään muualla Euroopassa. Siksihän tänne päin Eurooppaa itsekin uudelleen halusin. 

 

Oslo-Bergen -rata 1200 metrin korkeudesssa.


Perillä Bergenissä oli helppo suunnistaa ja löytää hostelli. Huoneemme osoittautui täydelliseksi näköalapaikaksi yli kaupungin.

Bergeniä varten meillä ei ollut mitään sunnitelmia. Kaupungissa oli paljon helteisempää kuin sääennusteet olivat lupailleet eikä lainkaan sadetta. Emme siis päässeetkään aivan erilleen koko Eurooppaa koettelevasta helleaallosta. 

Bergenin vanhaa keskustaa, näkymä huoneemme ikkunasta

 

Kävimme jopa eläintarhassa, 30 euron lippuja vastaan näimme sekä krokotiileja että pingviinejä ja merileijonien sirkustemppuja. Kaipa krokotiilit ovat välttämättömiä jos ne voittavat ilmastonmuutoksessa sekä pingviinit että merileijonat. Lopulta.

 

Bergenin satama, oikealla hansarakennukset

 

Mutta sitten tulin yhtäkkiä kipeäksi. Oli pakko maata hostellissa koko päivä, kuumeessa ja päänsäryssä. Mitään koronalta vaikuttavia (hengitys)oireita ei kumminkaan ollut. Perjantaina olin jo matkustuskunnossa, kun lähdimme vuorten keskelle Flåmin kylään. 

Flåmin oli tarkoitus olla matkamme kohokohta. Se olikin kaikin tavoin juuri sellaista syrjäistä ja karua vuoristoa mitä olimme odottaneet. Suurin osa kylään tulevista reissaajista näkyi asettuneen Youth Hostelin campingiin autoineen ja telttoineen. Me söimme campingilla vain tacoja. Olimme varanneet ison ullakkohuoneen Brekke Gard -hostellista, joka on museomainen rakennus siinä kohtaa missä Flåmiin kiemurteleva sola aukeaa. Kaikki hostellissa narisi 300 vuoden historiaa. Vesiputous kohisi vieressä.

Brekke Gard -hostel vuorten huomassa

 

Läheskään terve en kyllä ollut. Kiipeäminen viereiselle vesiputoukselle vei kaikki voimat – ja sitten seuraavana päivänä, lauantaina, puolestaan A ja S olivat samalla tavoin kipeitä kuin olin itse ollut. Aivan kuin hengästyttävä kiipeäminen olisi laukaissut kuumetaudin.

Oli minun vuoroni kävellä kylälle hakemaan ruokaa ja särkylääkettä. Lukeminen alkoi loppua sekin. S oli ostanut Bergenistä viikinkikirjan ja YA-vampyyritarinoiden kokoelman, jotka eivät minua innostaneet. Itse jätin Adam Robertsin Purgatory Mountin hostellin kierrätyshyllyyn; niin helvetin surkea ja tyhjänpäiväinen se kirja oli, että olisi pitänyt laittaa jokin varoitustarra pokkarin päälle. 

Paperitavaran sijaan kulutin junamatkoilla vanhoja äänikirjojani uudelta mp3-soittimelta. Yhteisenä matkakirjana meillä oli Astoundingin historiikki ja se oli kyllä mainion viihdyttävää tietoluettavaa juuri kipeänä maatessa.


Sunnuntaiaamuna S oli edelleen niin kipeä. että menin hostelin receptioniin kysymään yhtä lisäyötä buukattavaksi. Mutta reception oli kiinni, ja muutenkin koko paikan hallinnointi oli aivan mitä sattui. 

Päädyimme hylkäämään kalliit Flåm-radan junalippumme ja ostamaan bussiliput takaisin Voss'in kaupunkiin, jonka tiesimme Bergen-matkaltamme isoksi ja keskeiseksi paikaksi. Voss'issa S yritti poliklinikalle, mutta jonotus olisi vaatinut päiviä tuntien sijaan. Söimme päivällistä sushi-paikassa, ostimme väliliput Vossista Myrdaliin, jonne olisimme päätyneet edellisellä reittisuunnitelmalla, ja pääsimme tällä yhdistelmällä takaisin Osloon iltakymmeneen mennessä – jälleen tolkuttoman matkustelun väsyttäminä.

 

Norjalaisia kulttuurilehtiä kirjakaupassa
Oslossa asetuimme nyt kahdeksi yöksi (3.-5.7.) Cochs-pensionaattiin, joka osoittautui samanlaiseksi nappivalinnaksi kuin Bergenin hostelli: aivan keskellä kaupunkia helppojen raitsikkayhteyksien vierellä, ja silti hieman rauhallisemmalla ja halvemmalla paikalla kuin jättimäiset hotellit sen naapurissa. Pensionaatti oli lisäksi  profiloitu taiteilijoille ja kirjailijoille, vaikka ei se kyllä missään meidän kannaltamme tuntunut eikä näkynyt muissakaan asiakkaissa.

Sillä välin kun S oli edelleen hieman toipilas minä kävin kirjakaupoissa. Paikallinen spefi-krääsän ketju on SF-Bokhandelin tapainen Outland, jossa kirjojakin on kiitettävästi, vaikkei yhtä kattavasti kuin ruotsalaisessa ketjussa. Ostin 18 eurolla Baxterin Galaxias-pokkarin, jonka olisin joka tapauksessa ostanut Suomeen palattua. Vieläkin parempi löytö oli pensionaatin kierrätyshyllystä löytynyt Sight&Soundin kesäkuun numero, jota en jostain syystä ollut saanut postissa! Lehdellä olisi ollut norjalaisittain suolainen hinta 19e eli tuplasti sen mitä Suomessa.

Yleensähän Norjan ja Suomen hintoja verrataan lähinnä alkoholin perusteella, mutta esimerkiksi ulkomaiset viinit olivat Vinmonopolissa ihan samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Tavallinen paikallinen keskari oli sen sijaan tuplasti (noin 8 e / litra) sen mitä Suomessa keppana maksaisi. Flåmin kehuttu käsityöläisolut (Aegir-panimon) oli kaupassa 13e/litra, mutta ei se mitään ihmeellistä omasta mielestäni ollut.

 

Vigelandin puistossa nakutoteemin aukiolla

Keskiviikkona 6.7. ehdittiin taas verrytellä jalkoja ennen päivän pitkää matkailua. Kävimme Vigelandin puistossa, joka aurinkoisena päivänä on parhaimmillaan hiekkakiveltä näyttävien atleettisten nakunorjalaisten ihmettelyyn. Ainoa turistikohde, johon olisin oikeasti halunnut, oli Ibsen-museo, mutta se oli tietysti suljettu remontin vuoksi, kuten myös Viikinki-museo.

Korvaavien bussien etsintää Oslossa
Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä jälleen seitsemän tunnin junamatkalle, mutta puhelimeen oli tullut yllättäen (?) ilmoitus Norjan puolen ratatöistä ja junavuoron alkupuolikkaan korvaamisesta bussivuorolla. Oslon juna-asemalla oli pienoinen kaaos ihmisten etsiskellessä oikeaa korvaavaa bussia eikä tiedotus ollut lainkaan sen parempaa kuin VR:llä, vaikka ratapihalla oli työntekijöitä monta kertaa enemmän. 

Bussi ja bussivuoro olivat onneksi jälleen mukavan pehmeitä, rajaa ylittäessä kuski antoi jopa viiden minuutin jaloittelutauon. 

Kristinehamnissa eli hyvän matkaa Ruotsin puolella vaihdettiin junaan, jossa oli runsaasti tilaa koko matkan ajan, ja olisi ollut kahvilavaunukin, mutta me nappailimme Oslon juna-aseman Vinmonopolista (hyvä palvelu!) ostamaani valkkaria. Olimme siis jo varsin terveitä, vaikka ei järin valppaita. Aivan nenämme edessä, lasiseinän toisella puolen joku junapummi ryösti pasuunansoittajalta tietokoneen tämän puuhatessa laukkujensa kanssa, mistä seurasi lyhyt dekkariselvittely ja onnellinen loppu, kun pasunisti löysi pummin ja puhui koneensa tältä pois.

Tukholmassa kännykkätauko


Tukholmassa viimeisenä hotellina oli Queen's hotel, sekin onnekkaan hyvä valinta, sillä vanhan rakennuksen huone sisäpihan puolella oli täydellisen hiljainen. Olimme ennalta päättäneet, että tällä kertaa emme edes yritä kiirehtiä päivälaivalle, koska lapsi muisteli edellistä moista Tukholman herätystä erityisen ahdistavana. Nousevien sadepilvien alta valuimme Drottningatania koko matkan etelään ja rantaa myöten Vikingin terminaalille. Mitään turistimpaa emme enää tehneet kuin vakiokäynnin "pyhiinvaelluskohteessa" eli SF-Bokhandelissa, missä näimme kirjailija Mäkelän puolisoineen. Puolitoista viikkoa olikin mennyt seuraamatta Suomen uutisia ja maailman tapahtumia.

Viimeinen yö nukuttiin laivassa Helsinkiin. Mutta ihan helpolla emme päässeet vielä tänäänkään junien kanssa, sillä VR:n aamujunat oli myyty loppuun. Tulimme viimeisen etapin lähijunalla Sauna Openiin matkaavien elämäntapajunttien kaljanhuuruisessa seurassa. Tiesi lähestyvänsä Tamperetta.

 

Matkan saldo? Käytimme hieman yli 1200e yhdeksään hotelliyöhön, mikä kolmelle hengelle jaettuna on ihan siedettävän keskiluokkainen budjetti. Junamatkoja varten olisi voinut ostaa myös IR-kortit, mutta monet junista ovat Norjassa loppuunmyytyjä joten paikkaliput olisi kuitenkin pitänyt ostaa erikseen, samoin Flåmiin vievät ja sieltä tuovat vuorot, olipa juna tai bussi. Jos ei sairastuminen olisi tuonut ylimääräistä mutkaa matkailuun niin olisimme päässeet ajoissa ostetuilla lipuillamme halvemmalla kuin IR-korteilla. Yksikään täysipäinen ihminen ei tietenkään ota lasta mukaan tällaiseen väsyttävän pitkien reittivuorojen matkailuun – mutta täysipäisyys ei ole perkeleellisiä kompromisseja edellyttävän perhe-elämän mittari muutenkaan, kuten hyvin tiedämme. 

Lomailun sijaan voisi tällaista raidematkailua ajatella itsensä hukkaamisen keskiluokkaisena salonkipelinä.




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti