Kirjallisuuden arvo 2 euroa (kirjamessut)

Kirjavuosi kestää vain lokakuun ajan. Se alkaa Turun kirjamessuista lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ja päättyy Helsingin kirjamessuihin lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Marras- ja joulukuussa kansa ostaa vielä joululahjakirjoja, mutta kirjasyksy MEDIAJULKISUUDEN ikkunana avautuu ja sulkeutuu vain lokakuun ajaksi. Silloin on oltava mukana "kaikessa" kuin Hector tai flipperin kuula.

Jos ei kirjamessuille mene, tuntuu ettei ole sisällä virtauksessa eikä katedraalissa. Mielikuva kirjallisuudesta vuosisatojen läpi kulkevana virtauksena vetoaa kirjalliseen keskusteluun siitä, että jotain uutta voisi nousta proosan kurkkutarhasta tai runouden kompostista. Draamasta, sen sijaan, ei yksikään kirjallisuudenharrastaja edes kuvittele mitään uutta. Draama on niin erkaantunut kirjallisuudesta ja tarinoinnista ja se on korvannut estetiikkansa tanssitaiteen lahkolaisilta opitulla retoriikalla. Draamaan ei kirjallisuudenharrastaja halua koskea edes kolmimetrisellä saisiolla.

Tänä vuonna sain onneksi yhden työkiinnityksen sekä Turun että Helsingin messuille, joten tuntui kuin olisi oikeastikin kiinni siinä JÄRJESTELMÄSSÄ, jonka kirjallisuus edelleen muodostaa. Aivan kuin metafyysisen "virtauksen" ohessa Kirjallisuus isolla K:lla olisi oma katedraalinsa ja uskontokuntansa, jossa voi olla vain sisä- tai ulkopuolella.

Helsingin messuilla, aivan kuten neljä viikkoa aiemmin Turussa, haastattelin Juria "Sadan vuoden unet" -antologiasta, samoin kuin paikalla olleita kirjoittajia. Haastattelun hoidettuaan olikin sitten hyvä liueta kaupungille sateeseen, juoda Jaakon kanssa unohdusta antavat tuopilliset Kaislassa ja Stonessa.

Messuviikonlopun katedraalifiiliksen vahvisti se, että yövyin Saaran kanssa Hakaniemen Hiltonissa. Sinne sai huoneen lähes samaan hintaan kuin Sokos-ketjun hotelleihin, kun varasi sen jo elokuussa, vaikka hotelliyöpyminen sinänsä on jotain minkä ei pitäisi sopia taiteilijaperheen budjettiin. Mutta miten muuten tuntea olevansa sisällä kirjallisuuden katedraatelissa?

Kylmän sateisesta viikonlopusta käytin puolitoista tuntia myös erikoiseen bussiseikkailuun Munkkivuoren taakse. Kävin noutamassa verkkofoorumilla sopimani lautapeliostoksen, luukutin kympin postilaatikkoon ja nappasin pelilaatikon kassiin juostessani päättärille seuraavaan bussiin. Tunsin itseni erittäin vapaaksi & liikkuvaksi kulttuurinkuluttajaksi. Näin vähän siihen tarvittiin.

Ammattityötön Ossi Nyman katoaa messuhumuun.

Helsingin messukeskus onkin sitten jotain aivan muuta. Silmiinpistävintä ovat aina vain kasvavat ihmismassat ja 2 euron kirjatorien yhtä massiivinen lisääntyminen. Komeiden ja suht tuoreiden tietokirjojen päätyminen näihin halpalaatikoihin on erityisen hämmentävää. Viime vuosien menestysromaaneja sieltä ei samalla tavoin löydä, vielä. Helppo on ennustaa messulippujen halpenevan samassa tahdissa kuin risteilymatkojen. Varsinainen tuotto tulee siitä, että ihmiset saadaan kahmimaan rihkamaksi luokiteltua kilotavaraa ikkunattomissa halleissa, messuilla tai laivoissa, ostamaan BONUSTA elämäänsä kuin metrilakua ikään, onpa se sitten kirjoja hyllyntäytteeksi tai kaljaa pääntäytteeksi.

*

Sunnuntaistakin jouduin viettämään monta tuntia messuilla, koska olimme saaneet päivän ainoat HALVAT junaliput kotimatkalle vasta kello 17:n junaan. On periaatteessa suhteetonta maksaa 120 euroa hotellihuoneesta ja säästää parikymppiä perheen junalipuista, mutta katedraalilogiikka pätee vain hotelleihin, ei surkeisiin paikallisjuniin.

Messuilla aikaa tappaessa ja unta vastaan kamppaillessa tulin jopa ostaneeksi kirjoja, mitä yleensä en kirjamessuilla tee. Osastojen keskeltä löytyi tamperelainen divari, jolla oli yhtä laadukas scifi-valikoima kuin omassa kotihyllyssämme; ei kovin kattava, mutta yllättävien teosten todisteina löytyivät esimerkiksi Baxterin kootut Xeelee-novellit.

Ainoa virhe oli ostaa myös n&n:n scifi-teemanumero. En ollut tiennyt, että ne olivat laittaneet lehteen myös arvostelun sf-elokuvakirjastani. Ei tarvinnut kuin lukea arvostelu niin lehti ja kaikki muukin tekeminen loppui siihen.

Täytyisi varmaan palata byrokraatiksi. Ainoastaan byrokraatti on kaiken sellaisen paskantahtoisen arvostelun yläpuolella, että "eihän Devil's Tower ole edes kraatteri niin kuin kirjoittaja väittää". No, se itse asiassa ON myös kraatteri, ihan kuten kirjoittaja väittää. Mutta ehkä kyseisellä detaljilla on varsin vähäinen merkitys, kun 400-sivuisen kirjani AIHEENA on tieteiselokuva eikä amerikkalaisten kivimuodostelmien luokittelu? Eh?

Esikoiskirjailijat tunnistusrivissä Hesarin foorumilla.

Messuilla olin nauranut esikoiskirjailijoiden julkista nolaamista Hesarin foorumilla. Eipä naurattanut enää, vaan kävi kateeksi. Esikoisilla ei ole vielä mitään menetettävää, vaan kaikki voitettavaa, etenkin poispääsy Hesarin tappavasta syleilystä.

Mikä siis on painetun kirjallisuuden arvo, jos yksi ainoa arvostelu riittää viemään motivaation luovalta kirjoittajalta? Ei se arvo taida olla edes kahta euroa. Niin vähässä on usko omaan tekemiseen näillä kirjasyksyn jälkeen hiipuvilla markkinoilla.