KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Savossa 3.-10.6. ja 18.-30.6.
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Helsingissä 13.8.






perjantai 23. helmikuuta 2024

Opettajainhuone (elokuva)

 

Jos olisi koulumelodraamalle oma alagenrensä, niin saksalainen Opettajainhuone (Das Lehrerzimmer, 2023) olisi siinä normitapaus. 

Mutta keskellä keskinkertaisten Oscar-ehdokkaiden talvea "Opettajainhuone" erottuu mestarillisena esimerkkinä siitä, miten koulua voi käyttää tilojen tematisointiin sen mukaan millaista toimintaa draama seuraavaksi edellyttää.

Tavallisten koulupäivien kuvaukseksi Opettajainhuone onkin kerrassaan hengästyttävän täynnä toimintaa. Se lähtee välittömästi liikkeelle siitä, että rikoksia on tapahtunut ja selvittelyt ovat meneillään ja jatkaa tästä herätellen dekkarimaisia epäilyksiä sellaista tahtia, että menee hyvän aikaa ennen kuin tajuaa koulupäivien vaihtuneen toisiksi. Päähenkilö, opettaja Nowak ryhtyy vastentahtoiseksi salapoliisiksi ja joutuu yhä vaikeampaan asemaan kollegoidensa ja oppilaidensa välissä. Hänellä on poikkeuksellisen tarkka psykologinen silmä ja kutsumusopettajien peruskyky ratkaista jokainen ongelmatilanne toiminnalla, mikä aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkoo, muttei suinkaan hänen itsensä takia, vaan sen opettajanhuoneen takia, jossa haluttaisiin asiat ratkaistavan porukalla.

Elokuvan viimeinen kuvamontaasi antaa ymmärtää, että pohjimmainen ongelma ei ole edes opettajien pakollinen, ahdistava kollegiaalisuus, vaan koulu maailmasta eristettyinä tiloina: koulun kaikki huoneet ovat opettajainhuoneita.


Yhtä lyhyttä juoksupyrähdystä lukuunottamatta koko tarina sijoittuu koulun sisälle, joten Nowakin ison oppilaslauman tyypittäminen nopeasti erottuviksi hahmoiksi ja vielä lisäksi kollegoiden tyypittäminen sivuhahmoiksi vaatisi periaatteessa kokonaisen tv-sarjan, mutta elokuvan käsikirjoitus osoittaa tässäkin sitä korkeinta ammattitaitoa tehdessään kaikki helposti tunnistettaviksi.
 


Päähenkilö Nowakin taustoittaminen puolalaiseksi ja hänen perustelemisensa siten opettajakunnan ulkopuoliseksi on käsikirjoituksen ainoa lurpahdus. Aivan kuin Nowakin psykologinen silmä ei itsessään riittäisi selitykseksi hänen poikkeavuudelleen riviopettajista? Tai kolmikymppisen Leonie Beneschin taito näytellä, että romahduspisteessäkin tällainen Nowak tietää heti mitä tehdä? Hänen persoonansa määrittyy pelkästään sillä, että hän on liikunnan ja matematiikan opettaja, mutta melodraamassa ne riittävät luomaan odotukset ja tulkinnat hänen tomerasta käytännöllisyydestään.




Pieni näpistelysarja uhkaa paisua oppilaiden organisoimaksi kapinaksi, jossa draama valitettavasti vaihtuu dramatiikaksi. Se osuus elokuvaa on hupsusti irrallaan muuten juurevasta koulunkäytävien realismista. Tarina tuntuu paisuttelevan paranoiaa auktoriteettiyhteisöstä tavalla, joka on ehkä väistämätöntä Saksan historiataakassa, muttei sovi lainkaan melodraamaan.

Absurdeiksi paisuvat tapahtumat ovat Nowakinkin kannalta niin mielettömät, että hän jälleen toimii oppilaiden kanssa pedagogiasta piittaamatta... ja siten palauttaa tarinaan realismin.
 

Ihan on mahdollista sekin, että kaikesta tuttuudestaan huolimatta saksalaisen koulun kuvauksessa on ironisia pistoja, jotka jäävät suomalaiselta huomaamatta. Mitä esimerkiksi pitäisi ajatella opettajainhuoneen könsikkäästä, jonka nimi on Liebenwerda???


Kaikki lapsinäyttelijät ovat onneksi tasaisen hyviä, tunnekuohujen sijaan olennaista on se, että he pystyvät esittämään uskottavasti pikkuvanhan älykkäitä 12-vuotiaita, jotka ainakin tämän elokuvan mukaan pystyvät jo 7. luokalla selittämään mitä eroa on matemaattisella todistelulla ja väitteellä. Jos suomalaista katsojaa moinen nerokkuus epäilyttää niin kylläpä myös vanhempainillan kohtauksessa saksalainen isäkin huutaa hämmästystään. Koulumaailma on nykypäivänä aivan muuta kuin mitä vanhempien sukupolvi edes tietää, saati ymmärtää.

 

Elokuvan lopetus on melodraamaksi niin yllättävä, että kerrankin/taas toivoin vielä jotain konventionaalisen juonipitoista epilogia. Mutta ainoa loppuselitys kuitataan loppukrediittien alla yhdellä hidastetulla kuvalla. Näin ohjaaja osoittaa, että tämä elokuva tehtiin TEEMAN eikä juonen (whodunit opettajainhuoneessa) tai varsinkaan aiheen (koulumaailma 2020-luvulla) ehdoilla. Taas sen sietää todeta ääneen: sellaista rohkeutta ei suomalaisissa elokuvissa ole nähty vuosikymmeniin.

Teemansa ensisijaisuudella ja dekkariodotusten torjunnalla myös teattereissa pyörivä ranskalainen Putoamisen anatomia kiusoittelee rivikatsojia. Minusta Opettajainhuone on sitä parempi ja vähintäänkin tärkeämpi elokuva – etenkin kun se muistuttaa, että Saksassa on muitakin älylliseen filmikerrontaan luottavia ohjaajia kuin aikamerkin tavoin kerran vuodessa  suomalaisiinkin teattereihin pyörähtävä Petzold-romanssi. Ohjaaja
Ilker Çatakilta Opettajainhuone näkyy olevan neljäs pitkä elokuva, joten tarjokkuus Saksan Oscar-ehdokkaaksi ei ole niin suuri yllätys kuin Putoamisen anatomian kohdalla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti