KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kevään 2017 kiinnostavat kirjat


Kevään 2017 kirjallisuus näyttää kotimaisten teosten osalta yllättävän hiljaiselta, ellenpä sanoisi taantumalta. Käännöskirjoissa sentään ilmestyy merkkiteoksia toinen toisensa perään, jos vain kustantamojen ohjelmat pitävät paikkansa edes kausikohtaisella tarkkuudella. Nytkin mukana on kirjoja, jotka ovat vuoden (Rimminen) tai jopa vuosia (O'Brien ja Shonagon) myöhässä alunperin ilmoitetusta. Niiden julkituloon ensi kevään kuluessa ei kannata uskoa sen enempää kuin Dejah Thoriksen toiseen tulemiseen.

Ainoa hyvä puoli volyymiltään hiljentyneessä keväässä on se, että kustantamojen moninaisuus tulee itsellekin paremmin esille poimiessa parasta (Luukellot!) tai genrevelvoitetta (Raevaara) kustakin tallista.

Hämmästyttävintä ei kuitenkaan ole julkaisudiversiteetin säilyminen vaan se, miten surkeasti kustantamot edelleenkin hoitavat tiedottamisen verkkosivuillaan. Tiedot tulevista uutuusteoksista kätketään joko issuu-järjestelmän sekavaan katalogiin, joka kaatuilee mobiiliselaimilla, tai sitten häivytetään osaksi yleistä kirjaluetteloa, tai unohdetaan muuten vain tulevien julkaisujen kunnioittaminen. Esimerkiksi Hytösen Villen romaanista löytyivät kelvolliset tiedot ainoastaan Turun KIRJASTON verkkosivuilta. Jotkut genrekirjoistakin olisivat jääneet täysin huomaamatta ilman Risingin listausjärjestelmää, joka sekin kaatuilee lahjakkaasti jokaisen yksittäisen linkkauksen perästä.


Kevään 2017 toivelista arvosteltavista kirjoista:

Ville Hytönen: Jumalankoirat (Sammakko)
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (Wsoy)
Pasi Lampela: Kehä (Wsoy)
Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa (Like)
Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia (Teos)
Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja (Siltala)
Petri Tamminen: Suomen historia (Otava)
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava)
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus)

David Mitchell: Luukellot (Sammakko)
Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (Like)
Flann O´Brien: Hullu kuningas puussa (Viisas Elämä; ent. Basam)
Mary Shelley: Kuljeskelua Italiassa ja Saksassa (Savukeidas)
Sei Shōnagon: Tyynynaluskirja (Teos)

2 kommenttia:

  1. Listauksessa Takaisin-napin painaminen tuottaa ilmoituksen dokumentin vanhenemisesta. Haun uusinnalta vältytään, kun kirjalinkin avaa uuteen välilehteen. Pysyvän listauksen saa näkyviin yläreunan linkistä Kirjasto -> Tulevia kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Jep, tämän toki hoxaa kahden kaatumisen jälkeen. Mutta generoidun sivun vanhenemisesta johtuva pikainen kaatuminen on kyllä hölmö haitta muuten tyylikkäässä sivustossa.

    VastaaPoista