KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- 15.3. ja 22.3. käyn Kuopiossa
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





maanantai 27. kesäkuuta 2022

Raideliikenne korruption mittarina

 

Tämän juhannuksen jälkeen suomalaiset tietävät mitä tarkoittaa VR:n kielessä junan "päivävuoro": minne tahansa menetkin, junamatka kestää päivän.

Lauantaina tulimme myöhässä kulkeneella junalla Siilinjärveltä Kuopioon, sitten toisella junalla vaihdon kautta Jyväskylään, missä ratatöiden vuoksi piti vaihtaa bussiin, jonka piti odottaa vielä 20 minuuttia yhtä matkustajaa Seinäjoen junasta vaikka matkustajaa ei koskaan tullutkaan, joten Tampereella oltiin päivän matkustelun jälkeen klo 22. Sunnuntaina saimme sitten seurata mediasta VR:n seuraavaa raidetapahtumaa tuhansien matkustajien jäädessä jumiin Tampereen ja Toijalan välillä, koska ratatöiden valmistuminen siirtyi ensin päivästä yöhön ja sitten luvattiin kello 8:aa ja nyt kello 11:a liikenteen alkamiseksi Tampereelta etelään. Näin saatiin ketjuraktiona koko maan junaliikenne sekaisin.

Ukrainassa junat kulkevat, vaikka Venäjä räiskii sitä pommeilla päivittäin ja maata pidetään korruption kouluesimerkkinä. Suomessa koko maan raideliikenne menee sekaisin, kun yhden raidevälin paikkaamista ei viitsitä aikatauluttaa asianmukaisesti eikä tiedottaa sen seurauksia rehellisesti. Mikähän sen valtiollisen korruption mittari sitten onkaan?

Tänään puoli kahdeksalta aamulla herätessä ostimme bussiliput Helsingin lentokentälle. Millainen hellekaaos valtateillä tai kentällä sitten vallinneekaan, ei se voi olla pahempi kuin Valtion Rautateiden päivävuorot.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 25.6. 2022


Sää muuttui maanantaista alkaen kuumemmaksi ja kuivemmaksi, ennusteet kääntyivät täysin nurin ja juhannukseksi tuli helle jollaista ei ole aiemmin tähän vuodenaikaan nähty. Kun aika pysähtyy vihreään kuumuuteen, kesän tuntee olon tapana kuten vuosikiekon seisahtumisen valkoiseen kylmyyteen. Tämä kokemus voi olla kansallisen oppimäärän tulosta tai täysin siitä riippumatonta. Kesällä 1990 vietin kesäkuun railaamassa, muistan junan lähteneen Salzburgista länttä päin kun tajusin, että on juhannusaatto eikä mikään tuntunut tai näyttänyt siltä. Aivan kuin kesäkin olisi kadottanut merkityksensä eikä millään muullakaan ollut merkitystä, mihin jatkaisi ja missä oli käynyt.


Tänä vuonna juhannus näytti liiankin täydelliseltä, sellaiselta utopialta mitä suomalaiset eivät ole ansainneet... koska koronavuosien jälkeen tällaisesta ihmeestä ei nautita vapautena henkäistä vaan tilaisuutena unohtaa todellisuus, ne itseään tuhoon ruokkivat supersysteemit joista mannermainen helleaaltokin johtuu. Näin aika muuttuu pakopaikaksi.




Mökin geopoliittisella kartalla kirjosiepot aloittivat heti pesintänsä kun sää alkoi lämmetä, orava ja jänis katosivat pihapiiristä ehkä jonnekin syvemmälle metsiin, rastaanpoikaset törmäilivät ikkunoihin. Lapsi linnoittautui aittaan mistä käsin hän pistäytyi pari kertaa päivässä hakemassa ruokaa takaoven kautta. Muistin viimein öljytä oven saranat jotta emme herää aamuyöllä nälkäisen poikasen vierailuihin. Tätä helpointa cityvaliota noudattava elämämme on täällä muutenkin. S pitää yhä kasvimaata, mutta keskellä viidakkomaista pihaniittyä viihtyvät vain yrtit ja salaatit, rastaat syövät kaikki pensasmarjat jo raakoina, emmekä koskaan yritäkään kalastaa. Keskiviikkona laitoimme veneen vesille jotta pääsisimme huoltsikan pizzalle tarvitsematta kävellä kuumaa kylätietä myöten.

Lukukirjat loppuivat kesken yllättäen, kun Keyesin romaanisarja menetti genrelumonsa jo ekassa kirjassa yrittäessään lisätä odotuksia ja jännitystä yliluonnollisilla olennoilla, muutenkin ylikierroksille viritetyssä tarinassa. Hauskaahaan tällainen historian minimaalinen maksimointi olisi jos kiihdytettäisiin vain yhtä puolta (tieteen) historiasta yhden päähenkilön varassa. Kahlasin kirjan loppuun ja huomasin tarvitsevani jotain yhtä kepeää proosaa. Luin Zlibraryn sähkökirjana romaanin jatko-osaa (Calculus of Angels) ja se oli pakko jättää täysin kesken. Muuta ei rinkasta eikä hyllyiltä löytynyt, liiaksi luotin käyttäväni aikaa täällä kirjoittamiseen eikä lukemiseen. Poul Andersonin kevyt, pitkään mukana kulkenut Broken Sword -fantasia olisi genrepuristille tyylillään täydellistä luettavaa, mutta sen satumainen/saagamainen juoni ei vaan vedä. Pelastus on ollut ne kolme kassillista Sight & Sound -lehtiä jotka S toi tänne jo keväällä.


Tänään lauantaina lähdemme hitaalle matkalle kohti Tamperetta. Kotona ehdimme olla puolitoista vuorokautta ja matka jatkuu sitten kohti Osloa. Se aidoinkaan suomalainen kesä ei riitä meillekään sellaisenaan, vaan kesästä on saatava jokin ylellisyydeltä tuntuva bonus. Joten tietynlaisten vuorten ja kesään kuuluvien raiteiden vuoksi Oslokin on vain seisake ja matkamme jatkuu sieltä helle-Euroopan yläpuolelle...



maanantai 20. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 20.6. 2022

 

Sää on ollut niin sateinen, että sammakko näkyi ylittävän puutarhapolun uimalla. Ei tämä vieläkään kovin poikkeuksellista kesäkuuksi ole, vaikka suomalaiset se riittää pitämään poissa täältä metsistä. Kävimme lauantaina melomassa pidemmälle kuin yleensä ja näimme miten tyhjillään mökit rannoilla ovat. Ilmeisesti jokaisella, jolla on varaa ostaa kesämökki näinkin läheltä kaupunkia, on varaa myös lentää jonnekin etelänmaille, sen sijaan, että viettäisi kesäpäivää Savossa. 

Voi hyvin kuvitella, että suomalaiset rientäisivät vieläkin hullumpiin koronan jälkeisiin kulutusjuhliin, jollei Venäjän aloittama sota antaisi odotuksille "normaalista kesästä" jonkinlaista kattoa ja kantta. Vai rientäisivätkö? Tänään bussissa huomasin, että juuri kukaan ei käytä pitkänmatkan autossa turvavyötä. Ennen koronaa se oli sentään jonkinlainen normi. Ehkä koronamaskien myötä mistään "normaalia" rajoittavista varotoimista ei tarvitse enää välittää.

 

Eilisen, sunnuntain, satoi koko päivän. S luki puolestaan Lucas-elämäkerran loppuun, ja striimasimme sitten Han Solo -elokuvan ja yhden (kehnon) jakson Obi-Wan-sarjaa, ja testasimme avaruusoopperan lumoa myös Ares Expedition -lautapelillä. Itse luin loppuun Braking Day -scifi-pläjäyksen, joka muuttui loppua kohden yhtä karmivan imeläksi kuin lukisi Wesley Crusherin punaposkisia ponnisteluja avaruusakatemiassa. Sitten avasin Gregory Keyesin 'alkemiapunkkia' edustavan Newton's Canon -romaanin, jonka olin sattumalta poiminut divarista, ja kun ei mitään odottanut, niin kirja tuntui paremmalta eli genremmältä kuin mikään pitkiin aikoihin. "The Three Musketeers meets The Da Vinci Code", kuvailtiin jossain. Ei toki lähelläkään sitä älyllistä irrottelua, mitä esimerkiksi Neal Stephenson saa irti samoista proto-scifin aineksista, mutta tarinointia joka olettaa lukijan olevan yhtä innostunut Newtonista, Franklinista ja Ranskan kuninkaasta. Hep, kelpaa minulle.


Tänään menimme yhtä matkaa Kuopioon hakemaan lasta ja lastin ruokaa juhannusviikoksi. Muikut unohtuivat mummolan jääkaappiin, mutta muuten keikka onnistui täydellisesti. Olemme nyt täällä sitten kaikki kuten "normaalina" kesänä – eli vettä ropisee lisää niin mökille kuin aitalle, vaikka sääennuste lupasi koko päiväksi puolipilvistä. Hullulta tuntuu, että nyt kun tähän on oikein asettunut, niin viikon päästä tähän aikaan meidän pitäisi olla jo Norjassa.

 


 

Tämä taitaa olla ensimmäinen kesä, kun kirjosiepot eivät ole ryhtyneet pesimään vakiopönttöönsä. Yksi niistä kävi pitämässä pöntössä sadetta, varmaan jokin sutkean savolainen sieppo, kun kuvitteli, että sellaisessa ajassa onnistaisi kiimakuuri ja pesänperustaminen. Elukkalatinan mukaan moniavioinen sieppo on hypoleuca, savoksi sanottaisiin irvileuka. Savolainen sekametsä on niin tiheä, ettei muunlaisella visertäjällä ole siellä flaksia. 

Joutsenia asettui viikonloppuna salmelle kolme kappaletta kahden sijaan, kamalan metelin säestämänä, joten eivät nekään tunnu olevan varmoja mitä sukupuolta kaverin siiven alta löytyy. Tai sitten ne vain huutavat veden kylmyyttä. Luontoasioissa brutaalein selitys on yleensä kattavin. Ihmisten asioissa, sen sijaan, selitykseksi tarvitaan yksityiskohtia: päivämäärät, alennuskoodit, avaimenperät.



torstai 16. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 16.6. 2022

 

Yöllä alkoi tuulla niin, että siihen ilmeisesti heräsin ennen neljää, mittari näytti enää kymmentä astetta eikä se päivän sateiden myötä siitä näytä juuri nousseen. Mökki pysyy kyllä asuttavana jos takkamuuria lämmittää joka toinen päivä, mutta silti viime kesänä tehty iso halkovarasto loppuu jo heinäkuussa, jos koko kesä jatkuu tällaisena. Ja säätiedotuksen perusteella juuri siltä näyttää. On puettava villapaita jos istuu pidempään paikoillaan tai lähtee huussiin.




Luen edelleen Lucasin elämäkertaa vaikkei siinä mitään uutta tietoa ole, vaan paljon paljon leffa- ja genretriviaa, jonka on unohtanut tai jota ei ole tiennyt. Kirja on sentään kohtuullisen tuore (2016), joten triviasta on säilytetty kai sellaisia herkkupaloja, joilla oletetaan olevan merkitystä vielä viisi vuosikymmentä herra Voiman nousun jälkeen. Tällaistakin: kun ensimmäistä SW-elokuvaa on tavattu käyttää kouluesimerkkinä Campbellin 'sankarin matka' -myytistä, niin elämäkerta tietää korjata, että Lucas tutustui Campbellin teokseen vasta jatko-osaa laatiessaan. Muutenkin kaikki Lucasin ympärillä parveilleet ilmiöt ja ihmiset ovat paljon kiinnostavampia kuin Lucas itse, mistä kirjoittajakin (Brian J. Jones) toistuvasti muistuttaa lukijoita. Scifillä genrenä ei tietenkään ole merkitystä Lucasille, vaikka juuri hänen eli SW-tuotteiden jäljiltä se leffagenrenä nykyään on mitä on, 99% digitauhkaa ja 1% ideoita.

Mutta oikeiden taiteilijaelämäkertojen tavoin tuokin kirja hiertää kotiin sitä kysymystä, mihin itse aikoo mielikuvituksensa lahjaa vielä tuhlata, ja kuinka paljon oikeaa tekstityötä on siihen vielä valmis käyttämään?




keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 15.6. 2022

 

Toinen aamu ei ollut yhtä innoittanut kuin ensimmäinen. Enää ei tuntunut, että olen "mökillä", vaan mökissä. Sää saartaa, metsä törröttää märkänä, mässähtelevälle pihamaalle ei ole asiaa sandaaleissa. Eilinen kunniakierros järvessä tuntuu nyt kurkussa ja nenässä.

Vielä eilen päivä vain parani pidetessään, kirkastui niin että istuin paahteessa aitalla, piti tietysti polttaa hyttyssavua miltei nenän alla jotta sai vähänkin lukurauhan. Illalla kävin kokeilemassa kanoottia kun vedet aivan tyynet. Mökkiin sisälle tulin 8lta ja ajattelin että kohta katson vielä jonkin elokuvan, mutta nukahdin istualleni, hapen ja valon ja vihreyden määrä oli ollut niin uuvuttava.

Tänäänkin on +16 astetta, mutta armoton pilvipeite ja satunnaisen lujia sadekuuroja. Tämä on sitä keskimääräisintä suomalaista kesää, jossa ei oikein tiedä mennäkö ulos ja mistä päivä alkaa. Savolaista vesikidutusta.

 


 

Istuin lukemassa selin ikkunaan kun yksi rastaanpoikasista lensi päistikkaa lasiin, puoli metriä pääni yläpuolelle. Vihreyden häikäisemä disorientaatio vaiko pieleen mennyt itsemurhaisku? Tuo siivekäs turdus istuksi hetken terassilla ja lensi sitten pois. Elukkalatina on näissä lintuasioissa rehdimpi kuin suomi: rastas tosiaankin on tieteelliseltä suvultaan Turdus. Pihapolut ovat täynnä niitä ja niiden turduksia ja tauotonta turdusmaista räkätystä.

Kello 12:15 piipahti puhelimeen viesti, että pelipakettini on siirtynyt noudettavaksi kirkonkylällä Villakeijun noutopisteestä. Ota tätä karua maaseutua sitten tosissasi. Ilmeisesti kaikki täällä larppaavat metsäläisyyttään, syövät taajaman edut ja striimaavat pusikon suodattamaa villakeijuutta.

Puoli tuntia oli aikaa valmistautua, jotta ennätti maantien varteen sille ainoalle vuorolle jolla kirkolle kannattaa lähteä suorittaakseen kaiken tarvittavan puolessatoista tunnissa: syödä puhvettigrillillä puoli kiloa, hakea viiniä kaksi kiloa ja pakettilähetys puolitoista kiloa, ostaa marketista ruokia pari kiloa ja saman verran olutta, sekä hakea vielä kirjastosta kesän poistokirjoja, joista Lucasin elämäkertakin varmaan painaa sen kaksi kiloa. Tämä kaikki rinkkaan ja takaisin bussiasemalle! Fillarilla moinen rahtaus kirkolta saakka ei onnistuisi alkuunkaan, etenkin kun sadekuuro ropsahti niskaan pysäkillekin polkiessa. 

Mökkiin (ei "mökille") palattua olin aivan töttöröö väsynyt. Tyytyväinen mutta tyytyväinen. Nukahdin kahdeksi tunniksi, sitten oli pakko aloittaa päivää uudestaan: valita saalistetuista kirjoista (Strindbergin näytelmien ja Moren Utopian sijaan) Lucasin elämäkerta, sytytellä takkamuuriin lämpöä, syödä kaksi leipäpihviä päivälliseksi, kaataa lasillinen viiniä ja kuunnella miten seuraava saderyöppy iskee kattoon. Keittiön ikkunasta näin miten juuri rankimman vesikuuron aikaan jänis paineli kohti puuvajaa korvat luimussa. Vailla silmälaseja saatoin erottaa sen pärryttelevän kirouksia. Tätä S ei usko, vaikka me muut kyllä uskoimme, kun hän kertoi nähneensä kärpän salavassa ja pyyn takapihalla. Havainnot oravan kokoisista ahmoista ovat vielä toistaiseksi totuuskomission yöpöydällä.

Sähköpostit ovat nopeasti huvenneet kesäkuun alettua, joten mitään töiden kaltaista ei tarvitsisi sinänsä miettiä. Yksi viesteistä on pahoittelu, että vastaava toimittaja oli hukannut julkaistavaksi tarkoitetun juttuni viime tammikuussa. Näin se aika kuluu pandemian ja maailmansodan varjossa. S viestii tulevansa huomenna viiden bussilla. Sitten kohta päästään jo kesäsaunaankin. Yhden ihmisen vuoksi en sellaiseen puita tuhlaisi, mutta kahdelle se lämpiää kuin uhrituli.


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Mökkipäiväkirja 14.6. 2022

 

Mukavaan elämäänsä tyytyneenä, tyydyttävään elämäänsä mukautuneena...  olohuoneihmisen pienin askel oikeaan kesään on se askel jonka ottaa järviveteen viileydestä välittämättä...

Ensimmäisenä aamuna metsämökki ympäristöineen tuntuu aivan toisenlaiselta kuin edellisenä päivänä tänne saapuessa, kun repussa kannettu ruoka, liikenneyhteydet ja ajatusta ohuempina lankoina roikkuvat työt vielä tuntuvat päässä. Ensimmäisenä aamuna todellisuus on resetoitu, koska siihen herää tietysti juuri sen linnun liverrykseen joka on täysin sietämätön, koska ääni valuu katkeamattomana ja korkeana kuin hanavesi tuosta näkymättömästä otuksesta jonka lajiakaan en voi kirota kun S ei ole kertomassa sitä, ja tien päällä aamukävelyllä näkee tietysti sadepilvet aivan jokaisessa horisontissa, eikä sen jälkeen todentuntua vertaile edellisiin kesiin hyttysten määrässä vaan hyttysPARVIEN määrässä... ja sitä mukaa kun asiat asettuvat "tietysti"-asteikolle tietää että on kesä sellaisella absoluuttisen vihreällä tavalla jota kaupungissa ei koskaan ole, ja siten se askel viileään järviveteen muuttuu välttämättömyydeksi...

Matkan varrella unohdin silmälasini Kuopioon, joten jokaista ulkopuolella liikkuvaa eläintä (myyrät, oravat, jänikset) joudun seuraamaan kiikareilla. Rastaita tuntuu olevan edelleenkin enemmän kuin viime kesänä, nehän asettuivat tähän lähipiiriin tasan sen jälkeen kun joku idiootti kaatoi metsän mökin viereltä. Oravaa ne rastaat ärsyttävät selvästikin yhtä paljon kuin minua, näin miten se siirtyi varvikossa ylittääkseen mökkitien tasan siltä kohdalta, missä havaitsi rastaan kukkoilevan. Jostain syystä kaikki vähänkin isommat eläimet rakastavat mökkitietä enemmän kuin niiden metsäläisinä kuvittelisi tekevän, jäniskin pomppii hyväuskoisena joskus ihan pihaan saakka huomaamatta että tie on muuttunut poluksi...

 



Eniten rinkassa painoi taas läppäri, jonka raahaaminen tänne on marttyyrimäinen ja turhamainen julistus, että potee huonoa omatuntoa keskeneräisistä tekstitöistä, joilla keskeneräisinä on tietysti enemmän OIKEAA työtä muistuttava ominaisuus kuin mitä ne koskaan ovat valmiina eli julkaistuina. Ainoa sovittava teko, jolla kirjoittamista voi aina siirtää tuonnemmaksi, on lukeminen, tosin siihenkin vaaditaan jotain OIKEAA kirjallisuutta, kuten talvella ostamani Dickensin tiiliskivi, jota säästelin kesään ja mökkirauhaan... vaikka oikeasti menen kohta avaamaan Adam Oyebanjin pokkarin "Braking Day", jossa on niin vahva genretakuu ettei sellaiseen pyri nykyään kuin YA-kirjailijat, mutta mitäpä ei ihminen avaisi OIKEAN kesän tunnelmaan upotakseen ja unohtuakseen...

 

Ja juuri nyt tulee sade niin lujana että sen täytyy olla erittäin paikallista. Sääennusteet ovat tylsin asia mihin ihminen voi kesäänsä tuhlata, ne ovat kuin helpoin mahdollinen spoileri tarinalle jota ei ole vielä aloittanutkaan, koska tietoa ei voi pyyhkiä poiskaan kun ennusteen on nähnyt viikoksi eteenpäin. 

Ja koska sen spoilerin kanssa täytyy kuitenkin elää, niin täytyy ajatella että enhän minä mikään METSÄihminen ole koskaan ollutkaan, vaan savolainen maisema on minulle läheisin isojen järvenselkien synkkänä uhkana ja pitkien maanteiden uneliaana odotuksena...  

... ja että menen sitten huomenna sitä maantietä pitkin kirkonkylälle kuten mökkimaalainen ikään, haen Alkosta viiniä ja kaupasta pussilohta – ja Matkahuollosta sinne tilaamani lautapelipaketin. Ehdin opetella ainakin kolmen mökkipelin säännöt ennen kuin S tulee tänne ja alamme mökkiytyä kohti juhannusta, ja niinä iltoina kun ehdimme olla kahden on AINA joka tapauksessa auringonlasku ja voimme istua lukemassa rantakeinussa, ja vaikka hyttyset keskeyttävät ajatukset viiden minuutin välein niin yhtäkkiä on mennyt monta tuntia jotka muistuttavat kokonaisia päiviä niin että emme ole ajatelleet mitään kesämme ulkopuolella...

 


maanantai 13. kesäkuuta 2022

Jurassic World: Dominion (elokuvahko)

 

Kukaan ei ole tainnut keksiä tarttuvaa lajisynonyymiä attraktiofilmeille, joten Jurassic Park/World -tyyppisistä tuotteista puhutaan edelleen kuin mistä tahansa elokuvaviihteestä. Mutta sitähän ne eivät ole. Attraktiofilmit pyrkivät houkuttamaan yleisönsä lupaamalla jotain visuaalisesti isompaa ja aistillisesti vaikuttavampaa kuin mikään muu viihdeteknologia pystyy tarjoamaan, nykypäivänä pahimpana kilpailijanaan digipelit. Joskus niistä käytetään myös termiä teemapuistoelokuvat, mutta moinen nimitys olisi tautologinen Jurassic-tuotteiden kohdalla, ne kun pyrkivät täyttämään juuri teemallaan sen ammottavan aukon mitä katsomiskokemuksesta jää uupumaan. 


Tyypillisesti attraktiofilmit ovat kesäelokuvia, joiden kohdalla viihdearvo uppoaa sekä mediaan että someen herkemmin kuin muina vuodenaikoina, jolloin taas taidefilmien oletetaan jotenkin levittävän auraansa multiplexin seinien lävitse pienestä katsomosta sinne suuren viihdetuotteen puolelle. Tämän kesän isosti mainostettuihin kesäelokuviin kuuluu Jurassic World: Dominion, jota itsekin menin katsomaan kun Kuopion kokoisessa kaupungissa ei vaihtoehtoa ollut - kunnallinen kino oli juuri sulkeutunut kesätauolle. Itselleni isoa ja hämmästyttävää oli kuitenkin se, miten väkinäinen ja yrittämätön Jurassic World: Dominion oli attraktiofilmiksi. Etenkin kun muistaa, miten ensimmäistä Jurassic-tuotetta (1993) aikoinaan hehkutettiin mediassakin digikauden ihmeiden aamunkoittona. 


Lyhyesti sanottuna: miksi dinosaurukset eivät ole enää pääosassa dinosaurus-elokuvassa?

Ja helppo vastaus: koska niissä ei ole enää mitään attraktion arvoista.


Monesti attraktiofilmien viihdearvoa verrataan vuoristorataan: yleisö täytyy saada todella tuntemaan vatsanpohjassaan pelkoa ja vauhdinhurmaa. No, uusin Jurassic World ei tosiaankaan tunnu vuoristoradalta, vaan enemmänkin raitsikkakyydiltä pitkin ruuhkaista Mannerheimintietä: nykäisy, pysähdys, nykäisy, pysähdys. Vähitellen sitä sitten tajuaa miksi nuo Geriatric Parkista raahatut näyttelijät, Sam Neill ja Laura Dern, näyttävät viihtyvän rooleissaan 30 vuoden takaiset ilmeet jähmettyneinä kasvoilleen. 


Niin, tiedän kyllä että Dern on vasta 55-vuotias ja Neill jo 74-vuotias, mutta valkokankaalla heidän on tarkoitus esittää salarakastuneita vanhuksia ja se on ihan yhtä raskasliikkeisen turhauttavaa katseltavaa kuin cgi-maisemassa laahustava Gigantosaurus. Jos Ikea-lipasto nousisi jaloilleen ja marssisi valkokankaan halki niin sekin olisi jännittävämpi tuotemerkkitapaus.


Elokuvan ainoa oikea attraktiopätkä on kahden reptiilin nokkela kaupunkitakaa-ajo, missä ne jahtaavat ehkä viisi minuuttia sankarin ajamaa moottoripyörää. Mutta heti kun tarinan kahta juonta aletaan solmia ja siirrytään studioon, elokuva hidastuu vanhojen tuttujen kohtausten kierrätykseen ilman yritystäkään keksiä uusia tapoja säikyttää katsojaa. 


Dinosaurus talvisessa maisemassa on toki hieno, muutamaan kohtaukseen tiivistyvä näkymä filmin alkupuolella, vaan eivätpä tämän filmin tekijät kuviinsakaan usko, kun tärkeämpää on naittaa yhteen kahden dinosarjan, Jurassic Parkin ja Jurassic Worldin konseptit hahmoineen. Lopputulos on ihmeellisen ihmeetön. Ihan kuin korttelin kokoisesta valkokankaasta ei enää muistettaisi mihin sitä joskus käytettiin...




lauantai 11. kesäkuuta 2022

Vaihda mediaa, vaihda historiaa

 

Aina Annikin korttelissa käydessä ajattelen, millainen elämästä olisi muodostunut jos olisimme muuttaneet sinne silloin kun meillekin sitä mahdollisuutta ehdotettiin, joskus vuoden 2008 tienoilla. Se on samanlainen ajatusleikki kuin utopioilla muutenkin, että utopiat ovat tärkeitä meidän ihmisten testaamiseksi, millaisia todella olemme. Aivan eri asia on se, minkä verran olisimme kestäneet Annikin tiivistä sosiaalisuutta eli olisimmeko olleet "oikeita" ihmisiä sellaista varten. Annikin kaltainen kollektiivi on poliittisesti parasta mitä voin kuvitella city-elämästä enkä silti ole varma, olisiko minusta osallistumaan sellaiseen.



 

Tänään olin pitkästä aikaa (kuten moni muukin) Annikin runofestarilla. Esitetty runous ei ylensä ole minun juttuni, vaikka muuten käyttörunous on se ainoa nykyrunouden laji josta pidän varauksettomasti, mutta tänään onnistuin valitsemaan hyvin esiintyjät festarin pitkästä päivästä. En yrittänytkään festariin päivällä, kun aurinko paahtaa kuumana korttelin sisälle, vaan vasta 17:ksi, jotta näin hauskan eloisan skottiesiintyjän, Imogen Stirlingin, ja sitten Kati Outisen, joka on julkisuuden hahmona lähinnä ärsyttävä, mutta runouden tulkitsijana niin parasta kuin mitä voi näyttelijä rytmitajullaan tarjota. Päivän bonus-numero oli minulle se kun näin ystävämme Markon saattelevan henkivartijan roolissa ulkoministeriä kohti esiintymislavaa! SE näky jos mikä oli vaihtoehtohistoriaa, enkä tajunnut edes ottaa valokuvaa – tosin Annikin ilmapiiriin nähden se olisikin ollut kohtuuttoman tungettelevaa.

Runoudesta ei muuten pitäisi puhuakaan kuin siellä missä se on tuoretta tai raakaa tai arvaamatonta. Suomalaista runouden skeneä on sen hitaisiin hautajaisiin valmistellut akateeminen väki, joka pitää runoutta hengityskonejulkaisuissaan panttivankina, mutta festareilla runous hetkiksi vapautuu noiden piirien pakottamista rautakeuhkoistaan, ja niinä hetkinä voi kuvitella, että runoudella olisi edelleen taikaa luoda oma utooppinen reviirinsä jollaiseen shamanistinen musiikkikin on joskus pystynyt.

 


Mediaa vaihtamalla historianlinja tuntuu muuttuvan, olipa kyseessä lehtimedian kylmä uoma tai kirjallisen median hotspotit. Tänä keväänä lopetimme Hesarin tilauksen kyllästyneenä siihen, että sen sisältö kaiken aikaa heikkeni ja tilaushinta silti kasvoi. NATO-kiiman toistuva tyrkytys tämän kevään numeroissa nopeutti väistämätöntä päätöstä Hesarin torjumiseksi. Yhtä nopeaasti huomasimme, etteivät viikonloput tunnu samalta, jos ei ole jotain sanomalehteä pöydässä aamukahvin äärellä selailtavaksi. Niinpä tilasin meille viikonloppujen Hesarin, joka sekin maksaa tolkuttoman summan siihen nähden, miten vähän sisältöä lehti kykenee tarjoamaan. 

Vaihtoehtoja ei ole. Aamulehdessä on nykyään kierrätettynä samat jutut kuin Hesarissa, tai toisinpäin ajateltuna Hesarissa samat jutut kuin Aamulehdessä, joten kumpaakaan ei tarvitsisi oikeastaan lukea, hyväksyä vain tämä synkkä asiain tila. 

Jos uutismediasta irrottautuisi kokonaan niin saisi etäisyyttä sen ymmärtämiseen, miten kolmessa kuukaudessa Suomesta on tullut militantimpi kuin mitä siitä on osannut koskaan kuvitellakaan. Tähän mennessä huipennus on ollut se Hesarin Kuukausiliite, jonka keskiaukeama oli varattu Suomen armeijan suosikkiaseiden kuvagallerialle. Ikään kuin nämä aseet olisivat nyt samassa asemassa kuin kansalliskasvit tai kansalliseläimet aiemmin. 

Asekuvista on tullut 2000-luvun heraldiikkaa, jota lehdet painavat riemulla kuin moinen kuvasto olisi ulkopolitiikastaan häpäistyjen nilkkien korvike. Aseesta on tullut suomalaisen insinööritaidon uusi standardi, kännyköiden tilalle. Kun presidentillä huomattiin kuulolaite siitä heräsi iltalehtikohu kuin kyse olisi petos aseteknologian esilläpitoa kohtaan. Miksi presidentillä ei ole korvassaan ahvenanmaalaisten uskollisuutta keilaava tutkalaite?!?

Digimedia on tietysti isoin osasyyllinen siihen, että mediankäyttöä on vaikea rajata printtimediankaan osalta, kun digikeskeytysten vuoksi mielenkiinto ja uteliaisuus hajaantuvat liian helposti liian moneen suuntaan. Ilmeisestikin vain hidas ja määrätietoinen irroittautuminen ensin postilistoilta ja sitten kaikista verkkokontakteista mahdollistaa myös digimedioista luopumisen. Siinäpä (edelleen) tavoitetta seuraavalle kahdelle vuodelle. Jotta historia tuntuisi taas yksiraiteiselta eikä kolaripaikalta.