Uskomattomalla tavalla piirtyy ympyrä umpeen. Tarkalleen 30 vuotta sitten osallistuin taiteidenaineiden laitoksen hautajaisiin (15.12.1986) opiskelijoiden edustajana eli idioottimaisen ulkopuolisena virkaväen keskellä. Eilen (15.12.2016) osallistuin sitten YKY-laitoksen hautajaisiin, jälleen idioottimaisen ulkopuolisena. Samalla ne olivat lyhyimmät pikkujoulut joihin olen erehtynyt osallistumaan: pöydän päähän eristyynenä söin ylikypsää possua, join kolme lasia viiniä ja läksin sitten kotiin kuin ylikypsä possu ikään. Pitäkää juhlanne.
Vuoden 1986 päiväkirjani on fossiilista polttoainetta jos mikä. Sen lukeminen toimii tyynnyttävänä tulivoimana, koska on niin helppo nähdä, ettei kerrassaan mikään ole muuttunut. Vaikka olen siirtänyt muuttokuormaani ympäri eteläisen Suomen ja railannut kymmenet kerrat ympäri Euroopan, ystävystynyt kymmeniin ja kymmeniin ihmisiin erilaisissa yhteyksissä, samaa galaksin levyistä yksinäisyyttä elämä on edelleen. Vain Pariisi puuttuu. Sen sijalla ovat vaimo ja tytär, joiden rakkaus on ehdotonta tavalla, joka ei lakkaa hämmästyttämästä romanssitutkijaa. Ymmärrän kyllä miksi ihmiset perustavat perheitä ja keksivät uskontoja. Muuta palomuuria ei ole sitä todellisuusshokkia vastaan, mitä yksinäisyys
Nyt kirjoitan joulukirjeeni Unkariin, ystäville, joiden maailmankuva on niin tyystin vastakkainen, että voisimme asua eri planeetoilla. Otan siitä mittaa, tässä rakennuksessa, joka on pikkujoulun ja joululomien välissä hiljaisempi kuin ummettunut oppiministeri.
"
11.12. [1986] Torstai. Aivan vesikeli, kuin lokakuuta. Kaksi
ensi-iltaa taas, tiistaina ”Kultalammen” ja tänään ”Anna Kareninan”, TTT:ssä.
TTT on kiva paikka, söin paljon pikkuisia välipaloja ja santsasin konjakkia,
suu täynnä palleroisia välipaloja nyökkäsin kiitokset tiedotussihteerille.
Näytelmä oli hirveän raskas, kauneinta olivat porvariäitien katsomoon tuomat
porvarisneidot, kultaisissa koruissa, sievät sääret tummassa verhossa.
Tietorakenteen
harjoitustyö ei tahdo valmistua, vaikka Kapteeni tarjosi tiistaina ja eilen
lounaan Tammelantorin mukavassa ruokalassa. Mietin naisia: kaksi ihmistä on
enemmän kuin pelkkä pari, sillä kaksi ihmistä on turvallista kuin metsä, mutta
valoisaa kuin aukea. Ihmispari on merkillinen arvo yhden ja monen väliltä. Monta on pariton luku.
Huomisen Levant-bileisiin on itämaisittain tulossa
tavanomainen poppoo. Olen niin turtunut, etten jaksa odottaa kuin viinin
vapauttavaa voimaa. Uusi laitoslaulu valmistui, Hosis hyväksyi sen. Aviisi
julkaisi Parviais-juttuni ja maksoi siitä 450 mk, suurin summa mitä
lehtijutuilla olen tienannut. Kävin tänään nostamassa koko syksyn ansiot, 1450
mk, olen rikas. Ystäväni ihmettelevät kuinka minulla on varaa taas matkustaa
Ranskaan, en paljasta, vaan vetoan opintolainaan. Kai minun on pakko elää
elämäni yksin jo rahallisen laiskuuteni vuoksi, mikäli en löydä TTT:stä mukavaa
porvaristyttöä viekoiteltavaksi runoillani. Sellainen on kokematta. Piirtelen
avaruusalusta.
"
"
19.12. [1986] Perjantai. Viimeinen viikko ja vain kaksi
tenttiä, ohi. Tänään pakannut, lukenut, käynyt jouluelokuvassa ”Labyrinth”,
syönyt paljon ja vieläkin on valtavasti evästä matkalle. Maanantaina olin
taideaineiden laitoksen hajottajaisissa, luin runoni menestyksekkäästi ja olin
sammua Monostudioon, Makkosen ja Tuohimaan kanssa jutellessa. Tiistaina oli Sotaromaanin
tentti, torstaina Tietorakenteen, vaikka jätin harjoitustyön ilman
dokumentointia. Kukaan ei onnitellut syntymäpäivän johdosta. ”No, mitäpä tuosta!”
Vasta tänään postitin Kuopioon kirjeen etten tule jouluksi; ”syvä iskuni on,
viha voittamaton”. Eilinen sauna rentoutti irti koko kurjasta syksystä. Romaani
kyllä eteni hienosti ihan viikon sisällä, ehkä liiankin sujuvasti. Krisseltä ja
Samilta kirjeet. Kunhan Euroopan läpi pääsisin, pelkään tungosta. Minulla on
enemmän rahaa matkalleni kuin kesällä, mutta on siellä Euroopassa kylmäkin.
Täällä -10-20 tämän viikon. 3000 km edessä. Pakoon eikä vain kohti.
"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti